***
Minulle kyanitti, siniset sävyt yleensäkin, siivittää ajatuksia tulevaisuuteen. Siispä vanhoista varastoista kaivelin erilaiset kyaniittihelmet esille ja halusin ehdottomasti käyttää niiden kanssa tuon upean keramiikka-pyörän, jonka viime keväänä jo hamusin. Keramiikkaosat eivät aivan helposti ole löytäneet paikkaansa koruissani. Toki tuo rengas on isokin, 5cm halkaisijaltaan, mutta sydämenmalliset reiät keventävät sen suloisesti.
Koru on linkitetty hopeaan ja tasaista rytmiä rikkoo kaksi erilaista ketjunpätkää, joihin kiinnitin pikkurondelleja. Kyaniitin lisäksi korussa on muutama pieni akvamariini.
Riipusosassa on yksi tynnyrihelmi - muistan kuinka valtavan isoilta ne tuntuivat, kun niitä porukalla toisten helmeilijöiden kanssa tilasimme, kait ainakin kaksi vuotta sitten? Maku on koruja tehdessä muuttunut kovasti, harva helmi tuntuu liian isolta ja ne alkuun ihastusta herättäneet 4- ja 6-milliset ovat auttamattoman pieniä :-D



Hiukan oli kiusausta patinoida tämä koru, mutta ehkä jätän näin.
Tavattoman ihana, varsinainen uudenvuodenkoru. Arvokkaita, kiehtovia kiviä ja juuri näihin tämmäävä riipus. Niistä syntyy Magsin käsissä persoonallinen, tyylikäs, kaunis ja aina pikkusen leikkisä koru. <3
ReplyDeletekaunis koru ja ihana ajatus elämänpyörästä. ja upeat värit, sininen on niin ihana :)
ReplyDeleteSuntsa mainitsi oikean sanan; leikkisä ;) Sitä tämä juuri on, oikean leikkimielinen romantikon koru!
ReplyDeleteIhanan elämäniloinen koru! Niin kaunis. :)
ReplyDeleteThis necklace is just gorgeous! Love the blue ceramic piece! It would be an everyday wearer with jeans! Love it!
ReplyDeleteKiitos kaikki kamuset :-)
ReplyDeleteThank you, Kim, just my thoughts :-D
Upea tuo pyörylä, niin on ihana! Kaunista farkunsinistä. Pehmeä ja hyväntuulinen koru!
ReplyDeleteSininen, unelmoinnin väri, sinisiä unelmia....
ReplyDeleteRatas on kiva muoto ja tässä korussa "häntä" on erinomainen jatke rattaalle.
Tykkään ihan mahottomasti :)
ReplyDeleteNiina, Vikki, Henna - kiitos kauniista kommenteista :-)
ReplyDeleteOi.., sininen on ihanaa väri ja korukin ihana Tuli mieleen "rakkauden matkaaja". T:) Koralli
ReplyDeleteKiva ajatus korun takana ja itse koru on taas aikast ihana <3
ReplyDelete