26.2.12

Ruusuja sunnuntaina

Perhosia ja kukkia - en tiennytkään odottavani jo kevättä näin kovin!

Edellisen korun perhosen siiven tekijältä tällä kertaa siis ruusu ja säveliä puulaatalla. Kuvassa on pitsin keskellä myös vaaleaa sinistä, joten halusin käyttää korussa akvamariinia. Sitä on siruina, pyöreinä helminä, rondelleina ja vielä hurmaavina lehtinä, aivan ruusun lehtien mallisia.

Ajattelin, että punainen ruusu kaipaa edes hitusen muuta punaista koruun, yksi pikkuinen juhlavasti viistehiottu granaatti löysi paikkansa akvamariinien keskeltä. Samankokoiset vahvemman siniset helmet ovat mystistä kvartsia.

Myöskin laatan tummat reunukset saivat vastaparikseen muutaman tummaksi patinoidun hopearenkaan korun eteen ja niiden keskellä pienoinen hopeariipus, jossa lukee sanat 'love, mind, soul, body'. Tuo ruusulaatta asettuu kaulalla toiselle sivulle.


***
Kiitos kaikille, jotka kommentoitte ystävällisesti korujani!

Itselle on viime aikoina tuottanut vaikeuksia nuo monien blogien sanavahvistukset! Jos en kolmannellakaan yrittämällä saa sanoja oikein, niin kommenttini jää lähettämättä, pahoitteluni! Voisitteko harkita sen aika turhan vahvistuksen poistamista? Omassa blogissani ei ainakaan näiden vuosien aikana ole ollut roska-roboteista harmia.

***
Ja kiitos ja tervetuloa kaikille uusille lukijoille :-D

***

12 kommenttia:

  1. Hauskoja pieniä yksityiskohtia! Kaunis kokonaisuus :)

    ReplyDelete
  2. Voi kun on raikas ja keväinen, riipus on kyllä upea ja hienosti kaikki sopii taas toisiinsa.

    ReplyDelete
  3. Herkkä koru, ihailen ihan erityisesti noita lehtiä.
    Kaunis riipus ja kokonaisuus!

    ReplyDelete
  4. Suloinen koru:-) Minäkin jätin omastani sanavahvistukset pois eikä mitään ihmeitä ole tapahtunut. Tosissaan saa välillä tihrustaa sanavahvistuksia eikä niistä tahdo aina saada selvää.

    ReplyDelete
  5. niin kaunista ja hempeää :)) minä tykkään kovin noista siruhelmistä, oon hillonnut jo jonkin aikaa fluoriittisiruja ja nyt on jo varastossa muitakin, jokohan niistä kevätkorua raaskisi kaavailla... jos vaikka talvilomalla, siihen on enää ensi viikon työrupeaman verran aikaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suloiset sirut, eikö totta :-) Aivan turhaan moni väheksyy siruja, niissä on usein se kiven 'syvin olemus' ;-D Käytä ihmeessä!

      Delete
  6. Ihastuttavan suloinen, romattinen ja herkkä. Kaunista! Sinulla on kyllä uskomaton luovuuden puuska menossa ja tulokset ovat hurjan ihania.

    ReplyDelete
  7. Kiitos kaikille :-)

    ReplyDelete
  8. Kaunis ja herkkä koru! Granaattihelmi on mukava väripiriste muiden helmien joukossa :)

    ReplyDelete
  9. Ihania yksityiskohtia!
    Vedenvihreää, akvamariini on niin kaunista kiveä.

    ReplyDelete
  10. Täällä se toinen ruusufani ihailee noita herkkyyksiä! Aah, olisipa jo ruusujen aika... Ihana katsella tällaisia koruja kesää odotellessa!

    ReplyDelete