En tee tänäkään vuonna lupauksia, vaan jälleen kerran koitan teroittaa itselleni, miten tärkeää on toivomisen sijaan tehdä! Ei siis passiivisesti odotella, että jokin suurempi voima korjaa virheeni ja laiminlyöntini, vaan aktiivisesti pyrkiä muuttumaan paremmaksi. Se, mitä kukin paremmalla itsellä tarkoittaa, jääköön omaan harkintaan. Minulle osa-alueita on niin monta, että ehkä teen listan ja otan asian kerrallaan. Ei kai kannata itseään vallan uuvuttaa? ;-)
Yksi asia, mihin aion tehdä parannuksen, on tässä korupuolella helmien tilaaminen, yritän pärjätä varastossa olevilla. Hei, ihan tosi, tarkoitan tätä! Joulukuussakaan tilasin tuskin mitään ja jotkin marraskuussa tilatut helmet tulivat iloisesti joulun jälkeen. Hopeapuolella on ehkä tilattava lukkoja ja lankoja, mutta on niitäkin hiukkasen varastossa.
Joulukuussa jo aloittelin ostolakkoa, mutta tilasin silti erästä suosikkikiveäni, kun vuosien hakemisen jälkeen löysin kohtuuhintaisia ja monenmallisia helmiä. Kyseessä on fossiiliakaateista turritella.
Tein siitä nyt aivan tällaisen rauhallisen kaulakorun hopeoiduin osasin. Riipus ja viistehiotut rondellit ovat juurikin turritellaa, pienemmät vaaleat helmet howliittia ja isommat pyöreät omatekoisia, polymeerisavea.
On lähes mahdotonta selittää, mitä tuntemuksia tämä kivi minussa herättää. Siitä tulee tunne, kuin tämän laulun (-klik-) 'joku' olisi jo tullut, lohduttamaan, olemaan rakastavasti läsnä.
"Kom, trösta mig en smula, för nu är jag ganska trött och med ens så förfärligt allena."
Turritella-akaatteja hivellessä ei ole väsynyt, ei lohduton, ei yksinäinen eikä surullinen. On kosketuksissa menneisyyteensä, kaikkien ikävienkin asioiden verhon lävitse, tavoittaa ilon, kauneuden ja hyvät hetket, hymy nousee huulille. Ollapa aina niin sinut itsensä kanssa.
No niinpä, tein syyskorun, kun ei kerran luntakaan näy. Valoa, auringon säteitä kaipailen!
Oikein, oikein hyvää alkanutta vuotta jokaiselle blogiini piipahtavalle!
