Sytyttävää tekstiä, toisinaan

Pitkä teksti, toivottavasti jaksatte!

Ystäväni mainitsi eräästä asiasta, jota olin kyllä itsekin viime aikoina ajatellut. Vaikka lähes kaikkiin koruihini liittyy jokin näkemäni, kuulemani, lukemani, niin aika usein se jää kertomatta teille, lukijoille.
Tilauskorujen kohdallahan tilaaja kertoo minulle sen tarinan ja aina ei tunnu sopivalta sen muokkaaminen eteenpäin. Mutta monesti kuitenkin, tännekin kirjoittelen, mitä kivet minulle kuiskivat!

Ja tällä kertaa olikin juuri sellaisia kiviä, jotka puhuttelivat voimakkaasti.

Laitan ensin pari kuvaa pelkistä helmistä. Ensimmäisessä näkyy, että mustassakin on eroja!
Ylinnä mattahiottu akaatti, keskellä himmeäkiiltoinen jaspis ja alinna erittäin kiiltävä onyx; kaikki ihania, mutta vaativat kukin aivan erilaista seuraa.
Toisessa kuvassa myös upea kivikolmikko: keskellä erikoinen kullanhehkua heijasteleva obsidiaanimarkiisi, sen vierellä hienoa hyvin tumman ruskeaa silkkikiiltoista hypersteeniä (sävy näkyy parhaiten alarivin oikeassa laidassa), reunoilla 'leopardinnahka'-jaspista (en ole varma tästä nimestä...).


Sitten niihin koruihin. Ensin keromukset ja sitten kuvat.
Lueskelin taannoin Kalevalaa, nyt sitä on oikein sytyttävää lukea, kun ei ole mikään pakko niin kuin kouluvuosina. Ja helmet muistuttivat sitten näitä runoja:


Kalevalan runosta 43:
Louhi lähtee sammonryöstäjien takaa-ajoon jättiläiskotkana. Taistelun tuoksinassa sampo rikkoutuu ja putoaa mereen. Sammon muruista osa jää meren aarteiksi, osa ajautuu rantaan maamme rikkauksiksi.

	Siitä Sampoa tavoitti, sormella nimettömällä. Sammon vuoalti vetehen,
	kaatoi kaiken kirjokannen
	punapurren laitimelta
	keskelle meren sinisen:
	siinä sai muruiksi sampo,
	kirjokansi kappaleiksi.
	Niin meni muruja noita,
	sammon suuria paloja
	alle vienojen vesien,
	päälle mustien murien;
	ne jäivät ve'en varaksi,
	ahtolaisten aartehiksi.
	Jäipä toisia muruja,
	pienempäisiä paloja
	selälle meren sinisen,
	meren laajan lainehille, tuulen tuuiteltavaksi,
	aaltojen ajeltavaksi.
	Niitä tuuli tuuitteli,
	meren läikkä läikytteli
	selällä meren sinisen,
	meren laajan lainehilla.
	Tuuli maalle työnnytteli,
	aalto rannallen ajeli.
	Vaka vanha Väinämöinen
	näki tyrskyn työntelevän,
	hyrskyn maalle hylkeävän,
	aallon rannallen ajavan
	noita sampuen muruja,
	kirjokannen kappaleita.

Rannekorussa on tuolta alemman helmikuvan kiviä ryhmittyneenä kauniin lamppuhelmen ympärille. Silmuriipus kuvaa uutta kasvua, rannoille ajautuneita rikkauden murusia, luonnovaroja.
Sammon muruja
**

Kalevalan runosta 49:

Pohjolan emäntä on kätkenyt taivaan valot.
Ilmarinen takoo uuden auringon ja kuun, mutta ne eivät paista. Taisteltuaan Pohjolan väen kanssa Väinämöinen palaa teettämään Ilmarisella avaimet, joilla aurinko ja kuu saadaan Pohjolan vuoresta. Ilmarisen takoessa Louhi päästää valot takaisin taivaalle.

Pohjan akka harvahammas,
jo tunsi tuhon tulevan,
hätäpäivän päälle saavan.
Heti loihe lentämähän,
pääsi poies Pohjolahan.

Laski kuun kivestä irti,
päästi päivän kalliosta.

Itse muuksi muutaltihe,
kyhäisihe kyyhkyseksi;
lenteä lekuttelevi
sepon Ilmarin pajahan.
Lenti lintuna ovelle,
kyyhkysenä kynnykselle.

Se on seppo Ilmarinen
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Mitä, lintu, tänne lennit,
tulit, kyyhky, kynnykselle?"

Vastasi otus ovelta,
virkkoi kyyhky kynnykseltä:
"Tuota lienen kynnyksellä
sanomata saattamassa:
jopa kuu kivestä nousi,
päivä pääsi kalliosta."

Pääsi päivä kalliosta
Erikoisen väriset, keltavoittoiset akaattinugetit saivat seurakseen hienosti himmeää grafiitinväristä akaattia pyöreinä helminä ja pienempiä keltaisia opaaleita. Nuo kuviolliset kivet ovat varmaan erikoisimpia näkemiäni...
Kaulakoru on pitkä, 88cm. Viihtyisi hyvin omassa kaulassa, mutta etsii silti uutta kotia.