10.6.10

Maailmoita...

Ainahan minä tätä samaa. Riipuskivet kertovat maailmoistaan, toiveistaan, minä kuuntelen ja kuiskin välillä takaisinkin. "Pitäisitkö tästä rosoisemmasta kaverista vai täytyykö olla aivan virheetöntä? Kuule, jospa etsisin vielä ihan hiukkasen sinertävääkin seuralaista, mitä sanot?" Kivet myhäilevät, odottavat että saavat ehdotellut helmet lähituntumaansa ja sitten joko suureen ääneen kiljaisevat "ei käy!" tai hiljenevät, myöntymisen merkiksi.

Näin syntyi kaulakoru fossiilikoralliriipuksesta. Riipuskivi halasi seuraansa pehmeitä ja utuisia sävyjä, hiekkaa ja aamun autereita. Ehdotin 'jokikiveä' ja aurinkokiveä, mattaa ja kuultavaa, sävyjä, joita löytyy riipuksen kuvioista. Vielä mukaan ujuttautui vaaleansininen pitsiakaatti, jonka sävy myös on riipuksessa. Niin jokikivi kuin riipuskin ovat luonteeltaan ja pinnoiltaan aavistuksen rosoisia ja muut helmet sitten sileänsileitä.


Kehystin reiättömän riipuskiven hopeapunoksella, joka toisaalta toistaa kuvioiden koristeellisuutta, mutta toisaalta on myös tarpeeksi huomaamaton, jotta kiven kauneus ei peity. Näissä kehystyksissä riittääkin vielä opettelemista, mutta ihania haasteitahan ne ovat.
Koru sai nimensä erään valokuvan maisemasta, Paratiisikuru.
Kuva ei tee oikeutta korulle, se on livenä vaaleampi ja herkempi.


**
Eräästä toisesta valokuvasta, ehkä mielikuvasta, löytyi nimi seuraavalle riipuskorulle, Tulimaa.
Nahkanyörissä hieman pintanaarmuinen, mutta iso ja upeakuvioinen akaatti. Kuvion alareunassa on kuin jokin erikoinen sademetsän kukka, en tiedä.


**
Mukavia kesäkuun päiviä blogiin kurkistaville!

10 comments:

  1. Siis aivan upeat, ihanat värit Paratiisikurussa. Ihana koru! Tulimaakin sykähdytti eksoottisuudellaan.

    ReplyDelete
  2. Todella kauniita kiviä olet onnistunut hankkimaan. Värit sopii niin hienosti yhteen.

    ReplyDelete
  3. Anonymous11/6/10 00:36

    Upeat korut, ihania kiviä. Paratiisikoru niin usvaisen pehmeä.

    T. Kipa

    ReplyDelete
  4. Anonymous11/6/10 08:42

    Mieletön tuo Paratiisikuru! :) <3
    Ja toinenkin niin kaunis ja voimakas.
    Hyvää kesää sinulle ja paljon hyvää oloa& lepoa! :)
    t.Mel

    ReplyDelete
  5. Hyvin ovat kivet jutelleet, aivan ihanaisia ovat kaikki korusi.
    Kauniita ja lämpimiä kesäpäiviä sinulle.

    ReplyDelete
  6. Hienosti mallattu - kyllä sinä kiviä osaat kuunnella.:o)
    Tulimaassa on jotain oikein kiehtovaa!

    ReplyDelete
  7. Tulimaa... ihastuttava! Ei muuten sitten naarmuja näy... tosi kaunis kivi

    ReplyDelete
  8. Onneksi en ole ainoa joka näkee kivessä uusia maisemia ja kuvioita ja jole kivet "puhuvat", muuten joutuisin tarkistamaan läkitykseni ;), itselläni on varsinkin akaateista tapana etsiä kuvioita ja "kätkettyjä viestejä" upeita ovat molemmat monen aikaisemman postauksen tavoin kuten esimerkiksi joutsenlampi

    ReplyDelete
  9. Voi miten kaunis tuo ihan eka kivi <3
    Nämä ovat kaikki kyllä taas ihan vertaansa vailla !

    ReplyDelete
  10. Ihanuuksia! Tuo toinen riipus puhuttelee erityisesti. Tosi kauniisti annat näiden herkkujen olla pääosassa, ketjut korostavat riipusten yksityiskohtia.

    ReplyDelete