11.8.10

Fossiili kukkii

Kyllä sitten jaksan ihailla joitakin kivilajeja! Niinkuin tänään ihastelen tätä fossiilikiveä, joka on täynnä valkeita kukkia, kuin voikukan haituva-kukintoja.

"Kai lapsuudestasi muistat, voikukkien untuvat.
Nuo pallot minua silloin, joka puolelta saartivat.

Ja äkkiä vallaton kiihko, minut yllätti,
puhalsin sen pallon hajalle..." (Oiva Paloheimoa)


Minäkin yritin kiveä puhaltaa, mutta onneksi kukat ei minnekään lentäneet, siinä ne ovat sievästi paikoillaan.
Mutta kaunis kivi taas suorastaan vaati päästä koruksi. En halunnut siitä perinteiseen tapaan kärjestä tai kannasta riippuvaa riipusta vaan päädyin asettamaan riipuksen kallelleen.


Kivi itse kyllä, samoin kuin vieressään oleva pienempi granaatti, odottavat lopullista istutusta, koska en tiedä, onko korun nauhaosuus vielä lopullisessa muodossaan.
Olisin nimittäin halunnut noita nauhaosuuden granaattihelmiä linkitellä hopeaan, mutta niistä ei mennyt kuin nollavitonen lanka läpi, joten eivät olisi käytössä kestäneet.
Suunnitelmassa b on tässä platinanvaaleita keishi-helmiä ja granaatteja sekä yksi vaalea fossiiliovaali. Ja joku suunnitelma c siis harkinnassa.


Erityisen harmillista on se, että kuvissa tuohon isoon kivikapussiin tulee sinertäviä/lilahtavia sävyjä, kun se todellisuudessa on aivan kermanvaalea, 'platinanvaalea' kuten ruttuset, lutuset makeanvedenhelmetkin.

Yritin vielä pohjoisen puolella kuvaa ja tässä onkin väri nyt lähes ok.
**


11 comments:

  1. :-) Kiitos, nopea Ninni!

    ReplyDelete
  2. Tykkään tuosta kiven ripustuskulmasta. Se antaa korulle särmää. Herkkäsävyinen koru, joka herää eloon varsinkin loppukesän ruskettuneella iholla :).

    ReplyDelete
  3. Onpa ihana koru ja tuo riipus, oih!

    ReplyDelete
  4. Kaunis, kaunis koru, upea kapussi ja taitava istutus - jälleen kerran!

    ReplyDelete
  5. Mags, olet niin pro, ja materiaalit täys kymppi!

    ReplyDelete
  6. Kaunis kaunis voikukkakivi:) ja tuo granaatti tasapainottaa asetelman.

    ReplyDelete
  7. Osaatko arvioida, mitä ottaisit hintaa, jos lähettää oman kiven, jonka haluaa istuttaa hopeaan tuon graniitin tapaan riipukseksi? Veljeni joskus käynyt kivenhionta kurssin ja antoi äidilleni ihanan siniset fasettihiotun kivihelmen lahjaksi ja yhä edelleen (20 vuotta) se on siinä lahjapkaetissaan hyllyssä, ajattelin lainata sitä, jos löytyy henkilö joka hallitsee sen upottamisen hopeaan (kuva graniitti). Helmi on muistaakseni ehkä pikkurillin pään kokoinen, ellei pienempi, muttei kauheasti. Lähetä vaikka e-postia keijukeidas@suomi24.fi :) Yritän ensi kerralla vaikka napata siitä kuvan, jotta saat käsityksen millainen se on. Oikeasti, tosi kaunis safiirinhohtoinen ;)

    ReplyDelete
  8. Kiitos, ihanat kävijät :-D

    Ninni, voi-voi, sanon tässä aivan 'ääneen', että en uskalla ottaa tuollaisia tilaustöitä - suosittelen lämpimästi vaikkapa joko Hopeaoksan Paulaa tai SiinaK:ta, joilla on PALJON minua enemmän kokemusta; mun onnistumisissa on edelleen paljon enemmän tuuria kuin taitoa, esim. yksi sormus juuri jumittaa...

    ReplyDelete
  9. Oi miten kaunis, erilainen, herkkä :)

    ReplyDelete
  10. Ihan kivi - kuin pitsikukkasia. Upea koru tästä taisi tullakin :)

    ReplyDelete