Arjen ilo

Paluu arkeen, ainakin koululaisille, mutta kait monelle aikuisellekin. Pidettävä kiinni taas jonkinlaisesta aikataulusta ja vähemmän sijaa päähänpistoille tai hulluttelulle. Tarkoitan sellaista, että "kaunis aamu, lähdetäänkö torille vai uimaan vai ajelulle".

Arki voi silti olla muutakin kuin tiukkaa ja tasaista vääntöä, hiukan väriä siihen pitää sisällyttää. Ehkä aamukahviin voi laittaa ripauksen tavallisesta poikkeavaa maustetta, ehkä minttua tai suolaa?


***
Ehkäpä makeanvedenhelmien ei tarvitse olla sitä parasta kolmea A:ta, ne voivat olla mukavan raidallisia ja malliltaan perunoita täydellisen sileyden ja pyöreyden sijaan! Hohto on kuitenkin helmien kaunein ominaisuus.
Sain hyvin kohtuuhintaisia makeanvedenhelmiä ja ajattelin niistä tällaisen vallattoman arkikorun, siinä on helmimollukoiden seurana lasihelmiä ja aurora borealis vuorikiteitä, pieniä farfalle-helmiä omana nauhanaan... Helminauhat kiinnittyvät hopeaosin muhkeaan nelisäikeiseen silkkilettiin. Nämä makeavetiset ovat isoja ja niillä on jonkinverran painoakin, mutta kiiltoa on kauniisti. Taas hehkutan, silkkinauha tuntuu suloiselta niskassa.

Valkoiset olivat edullisia eivätkä toisetkaan ylettömän kalliita olleet, mutta olen kertakaikkisen yllättyneen onnellinen näistä alakuvan kaunottarista. Kerrankin ihan oikeesti mustia helmiä, nam nam nam!! Ja muodoltaan lähes pyöreitä silopintaisia. Hmm... ainakin yritän olla piilottamatta näitä mihinkään - pöydällä odottavat jo piankin pääsevänsä koruiksi.

Metsän eläviä

Metsäpolkuja kulkiessa, ylivuotisten kuivien heinien kahahdellessa, tuulen puuskan työntäessä kahta puunrunkoa vastakkain, auringon valon osuessa johonkin kimmeltävään... silloin voi kuvitella näkevänsä, kuulevansa metsän asukkaita, joita ei välttämättä muutoin huomaa. Vielä löytää jonkin ison linnun sulan tai mielenkiintoisen muotoisen puunpalan eikä millään malttaisi jättää niitä paikalleen. Kotona sitten helmipöydän ääressä etsii niitä samoja tuntemuksia ja muotoja.

"Woman in the Woods"; luuriipukset, luuhelmiä, puuhelmiä, makeanvedenhelmiä, hamppunaruun solmittuna kaulakoruksi, rannekoru mokkanahkaa.

Jälkiä ajassa

Jokainen hetki on kallis. Jokainen meistä on kallisarvoinen. Jokaisella meistä on tärkeitä ja rakkaita henkilöitä elämässämme. Jokainen meistä jättää jälkiä läheisten ja satunnaistenkin tuttavuuksien elämään.

Erilaisten henkilökohtaisen elämän tapahtumien ja uutisten kohdalla, joutuu miettimään näitä jälkiä. Jättääkö pelkkä ajatukseni joitakin jälkiä kanssaihmisiin tai jopa universumiin, millaisia jälkiä puhutut tai kirjoitetut sanat jättävät? Ennen kaikkea, millaisia haluan niiden jälkien olevan? Mikä nousee tärkeimmäksi eron hetkellä?

Kun tällaiset painavat ja tärkeät ajatukset ja kysymykset mylläävät mielessäni, tartun helmiin. Voi mikä lohtu! Ja mikä taika niissä onkaan? Onko se väri, vai muoto, vai materiaalin sisältämä energia, vai jonkinlainen tekemisen synnyttämä vana ajassa? En tiedä, mutta rauhoittavaa se puuhailu on, ajatukset soljuvat pätkän kerrallaan, joitakin vastauksiakin löytyy kysymyksiin, miksi nyt? miksi hän? mitä voin tehdä?

Kaulakorussa on iso liettualainen printti-puuhelmi, valkoista turkoosia, ammoniitit, makeanvedenhelmi ja vuorikristalli, mattapintainen savukvartsi, iso vaalea merisiilen piikki, nahkanauhaa ja hopeaa. Pitkä, kevyt, neutraali, silti vahvatunnelmainen koru, 'Jälkiä ajassa'.

Rannekoru syntyi samassa hengessä, kirkkaita ja tummia hetkiä, polkuja pisteestä pisteeseen, tummien hetkien keskellä kirkkaita vyöhykkeitä, sydän, solmut; en halua selittää puhki.
Korussa on pikkuisia makeanvedenhelmiä, iso kashmir-helmi sekä puuhelmiä ja hopeaa.

Vaellus, korukoplan nappihaaste

Sarjassa parhaimpia retkiä vuosien takaa ;-D on syksyinen ruskaretki Saariselälle. Olin erään ryhmän mukana viikon matkalla, mutta useana päivänä retkeilin yksikseni.

Kiipesin Kaunispäälle ja suuntasin kohti Kuukkelilampea. Reipastahtinen kävely merkityillä poluilla, komea maaruska parhaimmillaan... sellainen vie meditatiiviseen tilaan. Paluureitin hyppelehtiminen suomättäillä, sukkien ja kenkien kastuminen kun pitkospuita puuttui... reitin vaiheiden vertautuminen omaan elämään...

Toisena päivänä Rumakurun kautta Luulammelle... istuskelu puronvarressa ja luonnon kuuntelu silmät kiinni... Sain onneksi monia yksinäisiä ja hiljaisia hetkiä, joista sielu tuli monin verroin ravituksi. Silloisessa elämänvaiheessa teinipoikien yksinhuoltaja oli tottunut vilkkaaseen, äänekkääsenkin kotielämään.

Vaikken itse kalasta, niin se kuuluu monen Lapin kävijän harrastuksiin. Korun riipusosassa on ystäväni käsittelemää mateennahkaa helmen pinnalla, korussa on myös samaisen Helenan puhdistamat muistaakseni hauen nikamat, joita itse hiukan värjäsin tummemmaksi. Sarvinapin ympärillä on Sole-renkaat.
Tarkkaavainen voi löytää korusta myös pöllönsilmät, kuukkelin lehahduksen, kiirunan kesäpuvun, karhun jätöksen, pitkospuut, kultaisena hohtavaa hiekkaa ja kirkkaan puroveden, suon ja tunturin tuoksun...

 

Koru on kunnon pitkä, takaosa ketjua, enkä saanut järkevää kuvaa kokonaisuudesta...

Ja pöh. 'Kurun vartta' -koruun ei sitten kertakaikkiaan halunnut mikään muu nappi tulla, joten tein toisenkin korun, johon käytin kaksi Outiriinan lähettämistä napeista.

Noista napeista tuli heti mieleeni tsaroiitti-kivi ja tuo sydän sattui olemaan kotona. Lisähempeyttä koruun sain vielä yhdellä makeanvedenhelmellä ja ihanaisella ametisti-kimpaleella.

Pyörittelin alunpitäen napeista kaikenlaisia rinkuloita, niistä toisella kertaa... ;-D


Kyseessähän on jälleen Korukoplan haaste, nappipeliä! Linkit toisille osallistujille löytyvät sieltä, kannattaa kierrellä!