20.9.09

Mikä peruskivi?

Puhuin viime postauksessa peruskivestä. En tietenkään talonrakentamisen, vaan korunrakentamisen.

Ja sitten aloin itsekin ihmetellä, mitä ne korukivien peruskivet ovat. No voi äsh, ehkäpä kvartsit, akaatit, jaspikset, jotka nekin kaikki ovat sitten keskenään iloisesti sekaisin.

Ajatuksissani kuitenkin olivat ne itselle lähimmät, vuorikristalli, savukvartsi ja 'ensirakkaus', valtamerijaspis.

Olen hillonnut valtamerijaspiksia niin kauan, että ne eivät olekaan kuukausiin kuiskutelleet. Kävely rannalla nosti mieleeni niinkin kaukaisen asian kuin rippikoululeirini. Se pidettiin (vuonna kuokka ja kirves) Kalajoella, Kallan saaressa.

Saaren rantaviiva on enimmäkseen hyvin kivikkoista ja koko saari aika karu. Niinpä rannekorukin on todella 'karu', noista kimaltelevan pyriitin läiskistä huolimatta. Varsinainen valkoinen osuus kolikoissa on kvartsia. Korun keskuskivi on siis valtamerijaspis, jossa - voi olla että vain minun silmilleni - näkyy sitä jääkauden muovaamaa rantakivikkoa.


-No viimein blogger latasi kuvat, tässä myös lähikuva valtamerijaspiksesta, kiveähän voi katsoa miltä suunnalta hyvänsä.

9 comments:

  1. Kallan kivet on muuten ihana. Kivien kauneus ja ominaisuudet ovat pääosassa! Minulla peruskivet vaihtelevat. Nyt tällä hetkellä minulla vuorikristalli, savukavrtsi ja akaatit...:) Ens viikolla varmaan taas jotain muuta. ;)
    Kalla on muuten minullekin aikas merkityksellinen saari. Olimme Juhannusretkellä seurakuntanuorten kanssa siellä 17vuotta sitten ja siellä "huomasimme" mieheni kanssa toisemme ihan uudella tavalla... Sieltä lähti stoorimme. Kävimme muutamia vuosia sitten nostalgia matkalla siellä ja vieläkin kun saarta ajattelee tulevat mieleen ne kutkuttavat tuntemuikset sen karun kauneuden keskellä. Siksi tämä koru puhutteli minua aika lailla. :) Kiitos Mags!

    ReplyDelete
  2. Kiitos, Pirita, ja ole hyvä!
    Tiedänkin, että se saari on ollut ja on monellekin parille tärkeä ;-D

    -Ja vieläkään ei blogger lataa kuvia, ehkä illasta siis.

    ReplyDelete
  3. Oikein voimakkaanoloinen koru! Tykkään.

    ReplyDelete
  4. Magsin blogi on temppuillut mulle muutaman kerran viime päivinä. Nyt pääsin kommenttiloodaan asti.

    Edelliset korvikset, ne mystiset, oli ihan tajuttoman upeet. Kuolaus maksimus.

    Kallan rantakivet on ihan kallan rantakivien näköisiä. Korusi on sellainen koru, jonka mielellään valitsee aamulla ranteeseen.

    ReplyDelete
  5. Kallasta en valitettavasti tiedä mitään, mutta koru on tosi kaunis. Pidän aivan tajuttomasti siitä, että kiven luonnollisten kuvioiden annetaan korussa olla keskipisteenä! Eli oikein onnistunut rannekoru! :)

    ReplyDelete
  6. Aivan ihana koru !

    ReplyDelete
  7. Karun kaunis koru, tykkään kovasti :)

    ReplyDelete
  8. Kiitos kaikille kävijöille :-)

    (Katri, johtui varmaan tuosta sivupalkin kyselystä ne oikuttelut; nyt kun ei enää päivity, niin pelaa homma taas.)

    ReplyDelete
  9. Tykkään kans, kaunis koru ja noissa kivissä on sitä jotain....

    ReplyDelete