27.3.10

Pientä sievää

Kierrokseni välimerellisten matkamuisteluiden parissa jatkuu. Väriteemakin säilyy punaisissa, turkooseissa.

Tilasin lasihelmiä ja tiesinkin saavani pikkuisia kaunottaria. Voi että niistä on kiva sommitella kaikenlaista! Tässä postauksessa niitä tulee useita.

**
Ensin laitan jo pitkään suunnittelemani kuvan havainnollistamaan helmien kokoeroja, koska niitä on aika vaikea pelkkien lukujen ja numeroiden perusteella tajuta, ja, koolla on kovasti väliä korun ilmeelle ;-)
**
Ja nyt koruihin. Aika monet ovat viime aikoina kyselleet riipuksia omiin ketjuihin ja sehän onkin järkevää. Hopeinen kunnollinen ketju on kuitenkin aika arvokas ostos, joten jos sitä voi käyttää aina erilaisten riipusten kera, niin mikäs sen parempi. Eikä minulla yleensä ole hopeaketjuja varastossa, joten suhtaudun näihin pyyntöihin suopeasti.

Athina-riipuksessa on kesäinen lempivärini turkoosi hillitysti vain hopean kera, lamppuhelmessä hiukan valkoistakin. Pienet kaksimilliset helmet ovat aitoa turkoosia ja isompi samansävyinen amatsoniittia. Tähän settiin syntyivät korvakorut ensin ja sitten intouduin noita pikkuruisia lamppuhelmiä penkomaan ja löytyi tuo herkku, siis sekin on kooltaan vain 7x9mm, epäsäännöllinen pyörylä.Syvänpunaisissa epäsäännöllisen muhkuraisissa lasihelmissä on hiukan valkeita ja hopeisia läikkiä, näistä korvakoruista tuli suosikit itselle. No, koska helmiä oli tasan neljä, niin tein kahdet ja raatsin toisen parin myydäkin. Nämä helmet ovat 8-9mm ja ihanaisissa kukkakoukuissa.

Viimeisessäkin korvakoru-parissa on saman tilauserän käsintehtyjä lasihelmiä, hauskat ufo-kiekot, värinä kirkasta ja turkoosia, koko n.4x10mm.

9 comments:

  1. oih tota turkoosia. Turkoosi on mulla tällä hetkellä IN ja kolahti ja kovaa! :D

    ReplyDelete
  2. Tosiaankin oih! Nämä kaikki kyllä osuvat mun silmään ihan täydellisesti :)

    ReplyDelete
  3. Kiitos, sade ja Heluna :-)

    ReplyDelete
  4. Tosi yllättävää, mä tykkään taas kaikista =)

    ReplyDelete
  5. Kiva kuulla, Amalia ;-)

    ReplyDelete
  6. Mulla ei nyt jostain syystä (varmaan oma kone) näy nämä kuvat ollenkaan, kuvatekstit ovat niin houkuttelevia että mielikuvitus laukkaa täällä nyt valtoimenaan! Tulen kurkkaamaan uudelleen myöhemmin :)

    ReplyDelete
  7. Kuinka kaunis kaulakoru... Hyvin tasapainoinen, ei kuviollinen lamppuhelmi dominoi liikaa. Tai liikaa ja liikaa, se on just mun makuun, mutta ne pitkulaiset elementit osaa just sopivasti kerätä ansaitsemaansa huomita :)

    ReplyDelete
  8. Ihanan hempeät, keväiset..
    Todella kaunista, Mags.. :)

    ReplyDelete
  9. Kiitos, Anu, Peikkonen, Helmiliina :-D
    -Toivottavasti kuvat näkyvät normaalisti, itsellä ei ole ollut ongelmia muidenkaan blogger-sivuilla viime aikoina.

    ReplyDelete