Henkilökohtaista

Olen viime vuosina miettinyt paljon kuolemaa, ja elämää myös.

Olen etääntynyt uskosta, tai oikeastaan, kristillisyydestä. Onhan minulla uskoni ,’näkymättömään’, suojelijoihin, enkeleihin, henkioppaisiin, luontoon, kivien voimaan.

Tänään kävin pitkän, pitkän tauon jälkeen kirkossa. Kyseessä oli kuolinpäivän muistotilaisuus. Sello minut sinne houkutteli. Enkä pettynyt. En musiikkiin, jota oli paljon ja harkitusti valittua, enkä puheisiin, joita oli vähän - erittäin hienovaraisesti koottuja ajatuksia, sitaatteja.

Tilaisuus soljui saumattomasti, musiikki ja puheosuudet tasaisesti vuorotellen. Jäi aikaa miettiä kuulemaansa, pohtia merkityksiä. Musiikki toisti edellä esitettyjen lauseiden sanomaa. Ja kuin huomaamatta tuo musiikki ja puhe kietoi penkissä istujan samaan seuraan. En tarkkaillut muita osallistujia, en miettinyt, olinko jonkun tarkkailtavana. Olin vain ja oli hyvä olla. Tuskin koskaan olen samalla tavalla kokenut oloani täysin levolliseksi kirkossa.

Tainomainen tunnelma katkesi, viimeisten sellon sointujen jo ajat tauottua, vasta kun pappi nousi paikaltaan etupenkistä ja asteli keskikäytävää pois. Tilaisuuteen saapuneet ’heräsivät’ ja penkit tyhjenivät.

Hieno sellisti, lumoavan eläytyvä esitys Albinonin Adagiosta. Sain tilaisuuden kiittää soittajaa henkilökohtaisesti upeasta elämyksestä.

Jos jostain syystä kappale ei ole tuttu, niin yksi lukuisista, lukuisista esitysversioista tässä.