17.11.12

Piristystä

Jaaha, marraskuukin on yli puolen välin! Mihin aika kuluu? Minä taidan lorvailla liikaa, surffaillen netissä tehden löytöjä, tai ainakin haaveilen kaikenlaista...

Ettei aivan laiskaksi syytettäis, niin tein sentään yhdet korvakorut, vuorikristallia ja kirkasta hopeaa ajatuksia selventämään. Käänsin suloiset helmihatut poikittain tuohon upeiden viistehiottujen kolikoiden ja koukkujen väliin.




Kaksi kettua on ikivanhoja hankintoja, toinen huovutettu, toinen keramiikkaa, kummassakin neula takana. Mietiskelen, josko niistä voisi muokata riipukset. Kettu on pöllön ohella suosikkieläimeni, tai liekö voimaeläin? Näiden tekijöistä ei ole mulla tietoja säilynyt, kumpikin ostettu Savonlinnassa ehkä kymmenisen vuotta sitten, käsityöläisten myymälästä.



***

Mitäs muuta oonkaan tehnyt? Pimeyden keskellä sitä kaipaa kaikenlaista piristystä.
Oonhan ennenkin kertonut kynsistä; siskon kanssa innostuttiin joskus alkukesästä hankkimaan geelitarvikkeita ja siskosta onkin uunin omistajana tullut jo tosi taitava tekijä. Hän sitten laittoi mulle viime viikonloppuna kivat geelikynnet tippien kera, valkoiset ranskalaiset. Harjoittelin itsekin silloin pikkasen ja nyt mulla onkin ykskaks oma uusi UV-uuni (punastus, tilasin kun 'edullisesti' sai).
Ihan harjoituksen vuoksi kokeilin eilen geelillä kynnen rakentamista ja vaihdoin kolme kynttä. Onpas hankala kuvata yhdellä kädellä... siksi oli pakko pienentää kuva tarkemmaksi... Ja asiantuntijoille pahoittelen kynsinauhojen kuntoa, kaipaavat kovasti öljyämistä!
Enkä koristeluakaan kyllä harrasta, nuo tuli laitettua kun tulivat kylkiäisinä ;-) Peukalossa on itse laittamani geelaus ja nuo muutkaan ei kyllä ole vinossa vaikka kuvasta vois luulla! Kaksi kynttä laitoin vasemmalla kädellä (siis oikeaan käteen, ei kuvassa) ja nekin onnistuivat kohtuullisesti, oon aikas iloinen.

Ja kiinnostuneille tiedoksi. Kolmen kynnen tekemiseen meni aikaa reilusti tunti. Haloo, mä vasta harjoittelen, jouduin joka vaiheessa kertaamaan ohjeita!

***

Kuulkaas kamuset, ja uudetkin lukijat, 
KIITOS
edelliseen postaukseen jättämistänne 
aivan ihanista kommenteista!
Kyllä minä teen edelleenkin koruja
omasta päästä ;-D
omia polkujani kulkien.
Kiitos
ja pirteää viikonloppua jokaiselle!


8 comments:

  1. upeat korvikset ... miten hieno helmihattuidea !!! kynnet on myös upeat ... ne on kyllä ihan paras piristys marraskuussa !!!

    ReplyDelete
  2. Kauniit korvikset,kyllä noilla ajatus kirkastuu:)
    Ja kynsiasiaan en osaa sanoa,kun ei oo kokemusta. Omat kynnet kasvaa vauhdilla,olen laiska leikkaamaan,viilaamaan ja lakkaaminen on työssäkäynnin johdosta tauolla. Pitäisi olla siistit ja mä oon laiska vahtimaan. Lisäksi käsidesi syö lakkaa,saisi jokapäivä uusia...
    Eli käytän lakkani nykyisin riipusten tekoon:)
    Hyvää viikonloppua ja kiitos vimmeisimmästä kommentistasi ,se antaa minulle todella paljon iloa♥

    ReplyDelete
  3. Juu ja oranssi kettu on niin söpö:)

    ReplyDelete
  4. Kauniit korvikset, ja ajatukset selkenevät jo pelkästään kuvaa katselemallakin :)
    Upeat kynnet!

    ReplyDelete
  5. Upeat on korvikset ja kiva idea kääntää helmihatut noin!

    ReplyDelete
  6. Ai säkö laiska??? Ihan kateellinen sun valtavasta luovuudesta ja ideoiden määrästä. Sillain positiivisella tavalla kateellinen. AIna jotain uutta. Niin kuin nyt helmihatut keikautettuna sivuttain. Jees! Toimii.

    ReplyDelete
  7. Korviksissa taas ihana uusi idea. Ja kynnet vau; en ikinä jaksaisi. :)

    Pöllö ja kettu on luonnoneläimistä munkin lemppareita. Niissä on luonnetta. Onpas sopivanväriset silkit löytyneet noihin ketunpäihin. Noista tulisi sun käsissäsi varmasti ihanat talviset kaulakorut.

    ReplyDelete
  8. Kiva idea korviksissa! Ja hauskat eläinhahmot! Ja upeet kynnet! Toivottavasti ei koruiluinspis iske just silloin kun kynnet on vaiheessa! :-D

    ReplyDelete