27.6.07

NERIK aukene!

*
Jo puolen päivän aikaan mieleni alkoi leikitellä ajatuksella raottaa tänään NERIK-rasian kantta. Toden totta, ei pelkästään raottaa vaan jopa käyttää kallisarvoisia aarteita koruksi asti.
Olin suorastaan vakuuttunut siitä, että tänään käytän kaksi tai neljä ihastuttavista turmaliini-brioleteista, jotka hetkellisessä mielenhäiriössä tilasin taannoin, vaikka ne eivät sopineet kukkarolleni.
*
Saavuin siis suurin odotuksin, ylevin aikomuksin helmipöydän äärelle. Turmaliinit esiin. Voi miten loistavia ne ovat; otan nuo kaksi pientä vähän kirjavaa. Ihastelin, miten kauniisti brioletit oli aseteltu tupsunauhaansa, pieniä vermeil-helmiä välissä ja itse turmaliinit suurin keskellä ja sen molemmin puolin asteittain pienenevät kaunokaiset. Ei, eipä onnistunut...
*
Seuraavaksi olivat vuorossa savukvartsi-pisarat. Niitä jo sentään sommittelin - no, yhtä - kristallien seuraan. Ei, ei syntynyt siitäkään valmista.
*
Sitten hermostuin tyystin. Jo nyt on kumma! Olin alunpitäenkin varannut gold filled langan esille; katkaisin siitä nopeasti muutamia pätkiä - miten viisasta, muutenhan sekin olisi päätynyt takaisin varastoon ;-)
*
Aivan. Swarovskeistakin osa on nerik-luokalla. Sumeilematta otin brandy-pussin esille ja ravistelin koko tusinan helmimatolle. Vatvoin ja vatvoin seuralaista ja kun nyt olin tällaisella tuulella, niin valkoinen helminauha, se upeimmin kiiltävä, avautui päätysolmustaan suuren mielihyvän huokaisun saattelemana.
*
Kun materiaalit nyt olivat kätösien ulottuvilla, niin mitäpä tässä enää säästelemään, myös gold filled ketju mitan vierelle odottamaan.
*
Ei riittänyt, että tein linkit helmiin tuosta ylen arvokkaasta langasta; piti vielä kuluttaa kaksinkertainen mokoma lisää noihin koristekierteisiin ja korvakorutkin syntyivät samalla mallilla.
*
Ja pah! Ei tunnu missään, ei koske. Tuli setistä aivan oikeasti niin herkkis :-)















*
*
*

(kuvassa pohjana Helene Schjerfbeckin maalaus Tyttö veräjällä, siis painokuva)

18 comments:

  1. Mykistyn urheudestasi. Ja korujesi kauneudesta. Saisinpa minäkin ihan käyttömielessä auki oman NERIK-laatikkoni!

    ReplyDelete
  2. Anonymous28/6/07 07:00

    Ihana setti, ja onnea rohkeudesta!!

    Sirpa

    ReplyDelete
  3. Ahh, minä melkein rakastuin kultaan settiäsi ihaillessa!! Upeaa!! :D

    ReplyDelete
  4. Anonymous28/6/07 08:15

    Jestas!!!!
    Mielettömän KAUNISTA!! IHANA setti!!!!

    Olit todella urhea ja se palkittiin!! Tomerakin olit saattaessasi aikeesi loppuun asti!! :)

    ReplyDelete
  5. Anonymous28/6/07 08:20

    Taputukset! Olit kyllä hurjan urhea.

    Kyllä ne helmet kuitenkin on kauniimpia korussa kuin laatikossa. Oikeesti!

    Tämä koru on niin kaunis ja tyylikäs. Voisipa olla vaikka morsiamelle sopiva.

    Käy toistekin NERIK-loodalla, pliis.

    ReplyDelete
  6. Uskomattoman kaunista! Ja onnittelut itsesi ylittämisestä! Tätä lisää... ;)

    ReplyDelete
  7. Anonymous28/6/07 09:56

    Onnittelut Mags! Sinulla on urhea ja herkkä sydän :) Kaunista ja hempeää, totisesti!

    ReplyDelete
  8. Anonymous28/6/07 09:58

    .. kaunis, kaunis setti!!! .. olitpas rohkea.. ;-) ja lisää vain sisua ja rohkeutta raottaa sitä aarrearkkua.. jotta saamme nähdä näitä kauneuksiasi..

    ReplyDelete
  9. Anonymous28/6/07 10:01

    Kaunis!! Olit urhea raottaessasi NERIK-laatikon kantta ;)

    ReplyDelete
  10. Anonymous28/6/07 10:31

    Voi Mags .. tämä on upea! Ja olet kyllä melkoisen urhea!!! Taru ei kerro survoitko kiireesti muut nauhat takaisin NERIK-laatikkoon?? :)) Ajattele kuinka ison askelen olet jo ottanut!

    ReplyDelete
  11. Anonymous28/6/07 11:25

    Aivan upea setti! Ja onnittelut urheudesta NERIK-laatikon suhteen. :)

    ReplyDelete
  12. Uskomatonta urheutta! Itse säilyttäisin turmaliinibrioletteja varmasti sinetöidyssä kuoressa kassakaapissa. Tai ehkei sittenkään sinetöidyssä kuoressa, pitäähän niitä päästä välillä ihailemaan. ;D

    Hieno setti aarteistasi syntyi! Ei todellakaan tarvitse katua NERIK-laatikolla käyntiä!

    ReplyDelete
  13. Anonymous28/6/07 15:43

    OHO! WAU! Olen aivan mykistynyt... niin paljon kaikkea kaunista... ja gold filled langan määrä on aikasta huikea... mutta setti on sen arvoinen! :)

    ReplyDelete
  14. Anonymous28/6/07 16:20

    Oho! Kiitos kaikki kävijät kehuista! -Tulin juuri 300 kilometrin tullireissulta, joten jostain rohkeudesta sakotettiin ;-/ Samassa reissussa kaulassa ollut 'Surun puutarha' putosi :-( Pöljä kun en tehnyt kunnollista lukkoa, ajattelin reisusta palattua sitten...
    -Mutta sain kyllä ison kuorellisen lisää helmiä eivätkä ne kaikki mene nerikeihin ;-)
    -Inkku! Turmaliininauha on esillä...

    ReplyDelete
  15. Anonymous28/6/07 19:07

    Onnitteluni rohkeasta aarreapajlle heittäytymisestä - sen tuloksena saammekin ihailla kerrassaan viehättävää korusettiä!!

    ReplyDelete
  16. Anonymous28/6/07 20:52

    Uskomattoman kaunis setti :D.

    ReplyDelete
  17. Anonymous28/6/07 21:58

    En ole kullan ystävä, mutta tämä on hieno setti . Onneksi rohkenit ;)

    ReplyDelete
  18. Anonymous28/6/07 23:31

    .. tulin uudestaan vierailulle.. blogilistalla luki, että Magsilla.. Mutta minä olinkin jo käynyt täällä.. ja kaunis kiitos sinulle Mags vierailusta ja kommenteista.. sait hyvälle mielelle.. ;-)

    ReplyDelete