9.1.10

Rauhaa, rohkeutta

Ihmeitä tapahtuu, pieniä ihmeitä, ehkä isompiakin :-)

Sinipitsiakaattia olen lukenut kutsuttavan nimillä 'sininen parantaja' ja 'ihmeiden aikaansaaja'. Joka tapauksessa sen herkkä ja hennon vaalea sinisävy tuntuu rauhoittavalta ja tätä rukousnauhaa tehdessä en muistanut kipuja, ajattelin kauniita ajatuksia.

Mietin esimerkiksi käsitettä 'armo, armahtaa'. Se tuntuu olevan ajankohtainen aihe, jota käsittelivät esimerkiksi jo uusintanakin nähty palkittu ja kiitelty elokuva Postia pappi Jaakobille sekä uusintana myöskin jo telkassa tullut ohjelma pastori Antti Kylliäisestä. Kylliäinen on lanseerannut armon 'laajentamisen' kirkollisesta uskonelämän käsitteestä koskemaan myös työelämää. Mielenkiintoista pohdittavaa.


Sinipitsiakaattia sisältävä rukousnauha sai nimekseen Rauhallisuus, yhtä hyvin se voisi olla rauha tai armo... No, akaattien seurana kiiltäviä hopeahelmiä ja vuorikristallia.

***

Toinen rukousnauha on tehty turkoosin sukulaisesta, variskiitista. Kivihelmet ovat väriltään jännittävän vaihtelevan vaalean ja tumman sävyisiä viherturkooseja.
Variskiitin kerrotaan yhdistävän sydämen (=rakkaus, tunteet) ja aivot (=järki, ajattelu) ja edistävän voimaa ja rohkeutta kohdata vaikeuksia.

Variskiitin seuraksi löysin ihastuttavaa läpikuultavaa fluoriittia isoina helminä ja pieniksi välihelmiksi käytin jälleen vuorikristallia sekä muutaman aidon opaalin. Rukousnauha sai nimen Rohkea sydän.

10 comments:

  1. Voi miten kauniita ovat molemmat. Tällä viikolla olisi kyllä ehdottomasti ollut tuolle ensimmäiselle tarvetta. :(

    ReplyDelete
  2. Kerrassaan kauniita ja niin rauhaa antavan oloisiakin.

    ReplyDelete
  3. oih kauneutta! Kaunis ja seesteinen koru. Tykkään! Juuri sellainen koru jonka pukisi mielellään silloin kun oin oikein stressaantunut.

    ReplyDelete
  4. Oih, miten ihanaa rauhoittaavaa kauneutta <3

    ReplyDelete
  5. Todella kauniita molemmat!

    ReplyDelete
  6. Kivasti on lähtenyt sinun koruvuotesi käyntiin. Todella hienoja nauhoja taas näytillä, molemmista tykkään. En osaa valita kumpi olisi kauniimpi, kun olemmat ovat. :)

    ReplyDelete
  7. Todella kauniita, varmasti parantavia ja voimaa antavia....

    ReplyDelete
  8. Kiitos kommenteista :-)

    ReplyDelete
  9. Voi miten hienot värit taas! Piti rullata moneen kertaan noiden kahden kuvan väliä, mutta en osaa päättää, kumman haluaisin ekana...

    Sulla on taito tehdä tosi harmonisia, rauhoittavia korukokonaisuuksia.

    ReplyDelete
  10. Anonymous26/1/10 19:48

    Vau miten ihania! :)
    en ole pitkään aikaan muistanut käydä katsastamassa..
    Ihana tuo sinisen sävy noissa kivissä!

    Katsoin joulun pyhina Postia pappi Jaagobille ja oli kyllä loistoleffa..
    ihana.
    t.Mel

    ReplyDelete