Kaikelle on aikansa

Jo monena aamuna olen pyöräillessä katsellut erästäkin ojan vartta, pyöräilytien reunuspusikoita, moniaita sekalaisia heinikoita - sillä silmällä :-D Yrittänyt katsella mitä värejä siellä piileksii, mitä luonnossa vielä tapahtuu... No paljon, juuri kun putoilevia lehtiä ihailin ja ajattelin vielä kukoistavista silmiini sattuneista kasveista blogissa kertovani, niin sattui silmääni törmäämään koppakuoriainen, mikäköhän sen viesti oli? Pysy polulla, katso eteesi liikenteessä? Minulle tarpeellinen viesti aina ollessani liikkeellä, olen hajamielinen.

Mutta laskeskelin tosiaan vielä melkein kymmenen kukkivaa kukkakasvia näkeväni kauppareissulla! Useimmat keltaisia ja valkoisia, vaan kaikkein loisteliain oli koko alkukesän niin karsaasti katsottu ja hyljeksitty palsami. Sitähän ei kai kukaan pihaansa ja lähistölleen haluaisi, mokomaa 'rikkakasvia'.
Mutta nyt, juuri näinä päivinä palsami sädehtii kauniissa punaisissa sävyissä tienvierustojen kuningattarena :-) Sen paras aikako siis?


Ehkä tunteilen liikaa, ehkä inhimillistän kuolleita kiviä, kun väitän niiden puhelevan hiljakseen. Silti, nytkin jo pitkään pöydällä oli nauhallinen kiviä, joiden sielunelämää etsiskelin. Siinä ne laiminlyötyinä murjottivat.

Ja näinhän siinä kävi. Nimettömien jaspisten puna-vihreä-valko-rinkulat alkoivat näyttää elävämmiltä värien muistuttaessa palsamin kukkia ja kukkakivet löysivät seuransa, niin ikään nimettömiä ruskeita kivihelmiä ja hiukan lisäsin koruun sädehdintää muutamilla Swarovskin kristalleilla.

Riipus, valtamerijaspis-sydän, keinuu iloisesti kahden lehtiketjun välissä.