21.10.09

Kuun tytär ja musta aurinko

Kuukiven sanotaan olevan naisellisen voiman kivi ja virittelevän vaistoja hereille. Makeanvedenhelmet puolestaan tuovat kantajalleen kauneutta ja vaurautta :-)


Tämä koru sai nimensä 'Kuun tytär' myös tuosta kauniista hill tribe -hopeisesta putkihelmestä, mikä on kuin kasvavan kuun sirppi. Jotenkin, omassa mielessäni, koru kuvastaa sellaista toiveikasta ja mielihyvän täyttämää elämänuskoa.

Korussa on luonnollisia, upeakiiltoisia makeanvedenhelmiä ja muutama hyvin kaunis viistehiottu kuukivi. Harmi taas, että kuukivien kaunis kissansilmä-loiste ei oikein tullut kuviin, lähikuvassa ehkä hiukan. **
Heti kun näin tämän seuraavan korun akaattiriipuksen, jossa keskiosa on kiillotettu ja reunoilla matat kehykset, nousi mieleen Juicen laulu. Laulusta on tullut aiemmin vähän melankolinen olo, mutta nyt sitten kaivoin esiin sanat ja viimeinen säkeistö on kuin onkin varsin positiivis-sävyinen:

"...hymyilen kun sinut nään.

Mä uskon aikaan toiseen:
ei liput liehu sotaa julistain.

Sinun kanssasi nousen hellimpään

aamuun aurinkoiseen,

ja jonakin aamuna ennen sarastusta
huomaat että musta aurinko nousee." (Juice Leskinen)
Niinpä sitten lainasin korun nimeksi 'musta aurinko nousee', hyviä päiviä ON varastossa.
Akaattiriipuksen seuraan hakeutui larvikiitti-kolikoita, joissa on mainiosti juuri läpitunkematonta mustaa ja sitten tuota välkehtivää siniharmaata. Kontrastiksi laitoin vielä kaksi mattamustaa pyöreää akaattihelmeä larvikiittien sekaan. Riipus on n.3cm ja muut helmet kymmenmillisiä.

**

Akaattien sanotaan mm. lisäävän turvallisuuden tunnetta, lievittävän kipuja ja tasapainottavan koko olemusta. Tarvitko vahvuutta? Larvikiittia pidetään hyvänä kivenä naiselle, joka haluaa esille miehen varjosta tai miehisessä työympäristössä :-)

9 comments:

  1. Vau taas, Musta aurinko kolahti miuhun kyllä täysillä! Ihan miun näköinen koru. :) Ja kun kaiken lisäksi vielä rakastan Juicea...

    ReplyDelete
  2. Käviskö musta koru miehelle?

    ReplyDelete
  3. Musta aurinko nousee on rock!

    ReplyDelete
  4. Nämä ovat toisillee vastakohdat, kumpikin ihania! :)

    ReplyDelete
  5. Hei kiitos!

    Tämä korumalli käy kyllä miehellekin.

    ReplyDelete
  6. Eka on ihanan romanttinen ja toka klassinen kaunotar. Enää ei puutu kuin iltapuku!

    ReplyDelete
  7. Vautsi vau, ihaneit molemmat. Eka on herkkis söpöstelijä ja musta on taas....mustan puhuvan upea!!

    ReplyDelete
  8. Herkkää, rokkia - mutta kaunista!

    ReplyDelete
  9. oi mikä unelma tuo kuun tytär <3 <3

    ReplyDelete