Jussi meni

Niin ne juhlapyhät vilahtelee ohi ja melkein ollaan taas arjessa.

Juhannuspäivän aamuna kävin pyöräillen tutustumassa tulevaan Jyväskylän asuntomessualueeseen.
Vuoden päästä sitten valmiita asuntoja on katseltavana. Nyt ei vielä ollut kovin paljon nähtävillä, perustuksia ja sellaista, mutta kyllä info-kyltitkin on mielenkiintoisia, kun niissä oli pohjapiirustukset pähkäiltävinä.

Tuonne aamun vilakassa ajellessa korviin kantautui vieno tuulikellojen helinä. Sellaisina pieninä ja herkkä-äänisinä ne ovat mielestäni viehättäviä, mutta kovin isot ja kumeat ovat liian hallitsevia, vaativia.

Minun koruuni tietenkin tuli sellainen vienoääninen yksilö.
Tosin koru lähti liikkeelle tästä rantaan ajautuneesta oksankappaleesta, joka oli aika luja vastus poranterälle. Iloinen yllätys, koska niitä hauraita puunkappaleitakin on tullut kokeiltua, eihän niistä ole koruiksi sitten ollut.

Kaulakorun kivinä on todella jännittäviä soikeita ja litteitä helmiä, kivettynyttä puuta. Niille on ominaista erilaiset reiät ja rosot ja kuviot.

'Tuulikellon' rakensin pronssisensävyisen kehyksen ympärille metallilangan pätkistä, joissa pieniä lasihelmiä. Koskapa tuulikello minun mielikuvissani heiluu ja kilkkaa sydämellisen ja lämminhenkisen kodin ovenpielessä, tahi parvekkeella, niin lisäsin pikkuisen pronssisydänriipuksen, sen on tehnyt Lesley Watt.

Tottakai minun piti laittaa tähän koruun sarisilkkinauha, kun löysin juuri oikean värisen. Nauhan ja kivihelmien välissä on pienet ketjunpätkät, ne antavat korulle mukavaa soljuvuutta.

Viime yönä mollotti komea täysikuu, sekin haluaisi koruksi, mutten tiedä millaiseksi, täytyy vielä kuulostella...