19.1.14

Hutista hurmaavaksi

Korukoplan haasteessa meidän piti kaivella 'arkiston kätköistä' hutiostoksiamme ja tehdä niistä, viimeinkin, koruja! Halusin korostaa sitä, että nyt eivät huteja ole mitkään kökkö-luokattomat-helmet, vaan sellaiset tilatut helmet, mitkä ovat kotiutuessaan yllättäneet koollaan, värillään tai muuten vaan. Minä olen vuosien saatossa useinkin yllättynyt, mutta toisaalta ajattelen, että kyllä kaikki ajallaan löytää paikkansa.

Esittelin tuolla aiemmin ne ohuet lirut nauhat, jotka eivät olisi millään yksinkertaisina kestäneet keveimpiäkään helmiä. Mutta niin kuin tiedetään, voimat yhdistämällä tapahtuu! Monesta ohuesta nauhasta punoin napakkaa nyöriä! 
Tuo toinenhan meni ametisti-koruun aiemmin ja toinen lyhyt pätkä, jossa on juurikin ne silkkinauhat, sai seurakseen suloisia makeanvedenhelmiä ja ihanaisen sinikello-riipuksen, kvartsia, sekin on paikkaansa hakenut moneen kertaan. Riipusta voi siirtää nauhaosuuden tai helmiosuuden keskelle, miten nyt vain huvittaa.






Tässähän iski varsinainen himo meikäläiseen!
Kumihimo on nimittäin nimeltään tuo levy, alkujaan japanilainen keksintö, jolla nyörin punominen sujuu kuin tanssi. Paitsi että kyllä siihen menee tuntikausia ennen kuin reilu 40 senttiä nauhaa on valmiina. No tarkalleen kahdeksan nauhaa ja yhteispituus kymmenen metrin luokkaa :-D tässä seuraavassa korussa, ja tunteja, en taida kertoa. Tässä punoksen läpimitta n.5-6mm.


Kashmir-helmet ovat niin hurmaavia! Ajatelkaas, mikä työ päällystää pienikin massahelmi lukuisilla (ehkä sadoilla?) pikkuruisilla lasihelmillä! Jokuhan nekin on tehnyt, tarkkasilmäinen ja tarkkakätinen. Välihelmet, nauhanpäät ja lukko ovat hopeiset, luulen että kashmir-helmien reunukset ovat vain hopeoituja, ei ole tallessa tietoja.

Ja vielä vaan piti kumihimottaa!
Kun olin seuraavan nyörin tehnyt, tuli heti mieleen mukahuti-riipus, hieno hopeaan istutettu jaspis, joka ei ollut asettunut mihinkään ketjuun tai koruun kokeiluista huolimatta. Tämä nyöri oli sen kadoksissa ollut, vastaansanomaton pari. Jaspiskivessä on taaskin niin kiehtovia kuvioita, kuin avaruudesta katsoisi tellusta?




Kiitos kaikille viime aikoina kommentteja jättäneille! Olen joissakin blogeissa huomannut, että kommentit kaikkoavat bittiavaruuteen, ja myönnän, että kahta kertaa enempää en jaksa kokeilla - mulla on pitkä lukulista ja vierailen kyllä ahkerasti ihastelemassa kuvianne ja töitänne! Iloa sunnuntaihin ja tulevaan viikkoon!

37 comments:

  1. Oi Mags mitä ihanuuksia! Tuo Eka on niin kaunis puuterisine väreineen. Kumihimokiekkoa olen himoinnut ja tarvii ehkä se hankkia niin hienoja nauhoja olet sillä punonut

    ReplyDelete
  2. Ihanuuksia. Tykkäsin etenkin tuosta viimeisestä. :) En kyllä vasn millään saa päähäni ymmärtää, miten tuolla kiekolla nauhaa punotaan.. No uuutuubin ihmeellinen maailma senki varmaan kertoo :D

    ReplyDelete
  3. Oih, mitä kaunottaria :D
    Miten Orja jakselee kyselee korufanaatikko Ritva ?

    ReplyDelete
  4. Kauniita; harmoniset värit, nauhassa ja helmissä. Kiekko minullekin ihan vieras mutta kaunista sillä saa aikaan :)

    ReplyDelete
  5. kauniita!

    itsellenikin iski tuo kumihimokuume, mutta tuskaista on etenemisen kanssa :) voi olla, ettei ikinä synny valmista :)

    ReplyDelete
  6. Kauniita koruja, varsinkin tuo ensimmäinen on kovin mieleeni.
    Aikamoisen hienoja nauhoja olet punonut.

    ReplyDelete
  7. Beautiful!
    I have just started kumihimo myself and your designs are inspirational!
    It's such a versatile medium.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thank you, Jean :-) These are my first kumihimo-braids, and I'm so eager to try the square plate next!

      Delete
  8. Oi vitsit mitä huteja. Oi mitä lopputuloksia! Tuo kissankelloriipuskoru on niin suloinen. Samaista kissankelloa olin jo kerran ostamassa, mutta joku hääiriötekijä katkaisi ostostapahtuman. :D Nyt olen ihan tuon oranssiruskean korun lumoissa. Se on niin ihana! Ja viimeinen on seesteisen kaunis; lumoava riipus. Itselle sopiva värimaailma vaan taas sai sydämen tykyttämään tuolle lämpimälle värille.

    Ja totta tosiaan; kumihimohimo tässä väkisinkin iskee näitä sun taidonnäytteitä katsellessa. :)

    ReplyDelete
  9. Tiuo eka on ihana!!!! Muutkin "hutit" on hurmaavia:)
    Kumihimorengas on ollut hankittavien listalla, mutta niin on paljon muutakin:)

    ReplyDelete
  10. Hei kiitos ihanista kommenteistanne! Tuo kumihimo-rinkula on itse asiassa niin edullinenkin, että jos ylimääräisiä ohuehkoja nauhoja on kertynyt (niin kuin minulla), niin ehdottomasti kannattaa jalostaa!

    ReplyDelete
  11. Hienoja huteja kertakaikkiaan!

    Se on kyllä jänskää seurata, kuinka nämä palaset aina löytävät toisensa. Toiset heti ja helposti, toiset sitten vuosien saatossa.

    ReplyDelete
  12. Kauniita kaikki, mutta kissankello on kyllä ihanista ihanin :)

    ReplyDelete
  13. Ei oo totta. Ihan uskomattoman ihania. Nuo punotut nauhat on ihastuttavia. Hutihelmet on ihan mielettömän upeita... jatkan kuvien ihailuja.

    ReplyDelete
  14. Hienoja kaikki, mutta tuo jaspis-riipus on ihan mun näköiseni, se suorastaan huutaa mulle :)

    ReplyDelete
  15. Missähän on mun kiekkoni? Tein sillä nyörejä joskus monta vuotta sitten. Tai siis omistin pahviset omatekemät kiekot, jotka kulutin loppuun ja ostin ihan uuden, enkä tehnyt sillä sitten kertaakaan. Mihin olen laittanut? Monasti olen miettinyt, että pitäisi ... huoh, mutta kaamos tekee mínut laiskaksi ja uppoan lämpimiin vällyihin ja luen ... käsityöt, blogi ja bittimaailma on jäänyt vähemmälle. Ehkä se tästä taas lähtee kun tuo lumi ja aurinko ovat valaisseet maailman.

    No siis, piti sanomani, että kauniita tuotoksia tuli näistäkin hudeista ; )

    ReplyDelete
  16. Valtavan kauniita värisävyjä, etenkin tuo ensimmäinen!
    Munkin täytyy varmaan kurkata youtubea, ei aukea tuon kiekon käyttö näin ensinäkemällä :o

    ReplyDelete
  17. Uih Näistähän tuli tosi upeita nauhoja ja mitä koruja!

    Olisipa itsekin pitänyt osallistua. Tosin mun korutarvikkeet on olleet kaapissa kuukauden ja korublogit kiinni. Ehkä pitää jo huolestua.

    ReplyDelete
  18. Ihania koruja! Tuo riipus on kyllä kaunis, eikä tarvitsekaan mitään krumeluuria kaveriksi vaan juurikin tuo punottu nauha on ihan täydellinen kumppani :)

    ReplyDelete
  19. Niin vaan niistä huteista saa loihdittua jotain noin upeaa! Mahtava idea tuo nyöri ja mageita kokonaisuuksia!

    ReplyDelete
  20. taas niin kertakaikkisen upeita :) tuo sinikello-riipus on suloinen, ja ihanaan koruun se pääsi pääosaan. yhtä lailla upeita ovat myös toiset korut, kashmir-helmissä ihana väri, ja tuosta jaspis-riipuksestapa muistui mieleeni että minullakin on samantyyppinen odottamassa jossain laatikossa... ja tuo kumihimo... pakkohan tuotakin on päästä kokeilemaan - piakisesti siis kiekkoa tilaamaan :D

    ReplyDelete
  21. Upeat korut tässäkin. Ihanaa Mags! Kumihimo on kiva vekotin, sellainen pyöreä ja neliskantinen löytyy multakin. Taisi pyöreässä joku projektti roikumassa. Milloin senkin saan valmiiksi.???

    Mä taas on ollut joulusta asti todella kiipeä ja en edes jaksanut availla koneetta työpäivän jälkeen. Enemmän olen viettänyt sohvan nurkassa neulomalla kaikenllaista. Pari korua ten ennen joulua ja kuvan on vielä kamerassa. Täytyypi purkaa ne blogiin, kunhan voimat palavat. Korupöydällä on lojumassa korunalkeita... mutta... kova flunssa pakotti tät mamma lepämään. Olisi se kiva osallistua tähän Huti-koruhaasteeseen.

    T:) Koralli

    ReplyDelete
  22. Your beautiful work always stands apart from the crowd in its lovely, diverse and nature-inspired colors and shapes! I can recognize both the soft colors of Nordic nature and the inspiration of warm, far away places :) Great new creations, Mags! :)
    Hugs :)

    ReplyDelete
  23. Voi että tuota sinikelloa, löysitpä sille kauniin ynpäristön loistaa! Ihana koru!
    Täällä olisi ollut kurssi tuosta kumihimosta mutta jäi ilmoittautumatta, voisi olla kyllä mielenkiintoista!

    ReplyDelete
  24. Hienoja punoksia, tekisi mieli kokeilla, mutta tuo ajan määrä kyllä arvelluttaa. Varsinkin tuo keskimmäinen ihastuttaa väreillään, ja kashmir-helmet ovat upeita.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo ohuempi nyöri (liukkaampi nauha, Toho!) oli kyllä nopeampaa! Sitä paitsi, minulla on isot ja kömpelöt sormet, oon satavarma, että muut on nopeampia :-D

      Delete
  25. Kiitos vielä kaikille ihanista kommenteista ja innostuksesta kumihimoon :-D Se punominen on siis helppoa, kyllä kurssiksi riittää kiekon mukana tuleva ohje ja youtuben pari tutoriaalia!

    ReplyDelete
  26. Jahas, sinne on iskenyt kumihimo! Kylläpä tulee hienoja nyörejä, joilla on käsityön korvaamaton arvo.

    Ihana idea yhdistää nyörejä ja helmilaatikon aarteita! Syntyi jälleen tosi kauniita koruja!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Akvis :-)
      Kyllähän tuo punominen hetkeksi laittaa erilaisten käsintehtyjen elementtien arvon taas kohdilleen, ainakin oman arvostuksen siis.

      Delete
  27. Ai vitsit, miten hienoja! Itekin just muutama viikko sitten katselin YouTubesta kumihimotutorialeja ja mietin että pitäiskö hommata materiaalit kokeeksi, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Vaikuttaa kyllä koukuttavalta puuhalta :)

    ReplyDelete
  28. No katohan kun vahingossa postasin kommentin kynsi-identiteetilläni :D Piti siis olla tällä tuo Papu-kommentti :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. :-) Heh, sattuuhan sitä. Mutta, kumihimo on kyllä koukuttavaa, mikäpä ei olisi! Jos on nauhoja kertynyt, niin kannattaa kokeilla, kiekko on hinnaltaan alle vitosen luokkaa!

      Delete
  29. Oi, tuo kumihimo-nyöri on ihanaa!

    Minun suosikikseni nousi näistä koruista tuo oranssinen kaunotar! <3

    Mukavaa viikonloppua :)

    ReplyDelete
  30. Jaha, se on sitten alettava kumihimoa... Aivan ihania! Niin nauhat kuin yhdistelmät (ja supershoppaaja on löytänyt myös täydelliset nauhanpäät).

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haa, Othel, se sopivien nauhanpäiden löytäminen onkin aivan oma taiteenlajinsa! Ei nimittäin toteudu helpolla ;-))

      Delete