29.10.08

Luontohetki, lintuja

Lintu sininen jo tuolla aiemmassa postauksessa aloitti tämän
lintu-sarjani ;-D

Katson televisiosta useimmat luontodokkarit, jos vain hoksaan. Eilen aloitin, tapani mukaan, kesken ohjelman.
Kaksi koreaa uroslintua esitti huikeaa koreografiaa yrittäessään valloittaa vaatimattoman näköistä naarasta. Toinen uroksista oli vielä 'harjoittelija', toinen mestari, joka oli hionut kuvioita jo 10 vuotta. Lintu oli Costa Rican maisemissa viihtyvä, nimeltään pitkäpyrstötanssija. (Ohjelma tulee uusintana
tänään.)
Kyseinen uros oli niin komea, että minäkin ihastuin ja yritin sitten saada linnun vangittua tähän rannekoruun.
Musta höyhenpuku (sateenkaariobsidiaani), punainen päälaki (karneoli) ja sininen yläselkä (vaaleansininen pitsiakaatti) sekä tietysti se pitkä pyrstö (patinoitua hopeaa). Lukon muoto kuvaa sitten tanssin pyörteitä. Sekin täytyy kai vielä patinoida?
Toinen tämän päivän lintu on sitten kotoisempi laji, vaikka harva sitä luonnossa lie tavannutkaan.
Riipuksen valtamerijaspis vilkutti silmää heti tullessaan (joo, ainakin puoli vuotta sitten!), muut kivet ovat sitten valkoista - ja hopealehtiakaattia. Luxonian ihana hopearinkula-ketju (loput siitä) pääsi korukivien jatkoksi, hopeinen sydänlukko tuossa sivulla heti kivihelmien perässä.
Tunturipöllö
Valkoisen pöllön ruskea serkku odottaa vielä omaa oksaansa... tässä sekin nähtävillä. (Vai minäkö se olen pöllö, joka näkee olemattomia?)

16 comments:

  1. Täällä pyörtyy joka kerta 0_o
    ter.Krisse

    ReplyDelete
  2. :D Ihania pöllöjä, toi ruskea on ainakin ihan selvästi se pieni piiperoinen...en vaan muista nimeä...onko olemassa helmipöllöä, vai saiko korujesi kauneus minutkin sekaisin...
    Ja luonto ohjelma on inspiroinut korusi todella persoonalliseksi, kauniiksi

    ReplyDelete
  3. Kattelin ton saman lintujutun TV:stä ja sain parhaat kohdat jopa nauhoitettua. Olipahan huvittavaa liikehdintää ja ääntelyä...kissakin siirty lähemmäks kattomaan...
    Hienosti olet löytänyt lintujen tyylin ja värimaailman.

    ReplyDelete
  4. Juu, Piia, on helmipöllö ;-D

    Niin, hopea, nauroin välillä ääneen tuota - ja ihan kohtahan se uusinta alkaa!

    ReplyDelete
  5. Ihania lintusia.

    Minusta tuosta pienestä tule mieleen varpuspöllö.

    ReplyDelete
  6. Pöllöjähän nuo... ihan selvästi! :)

    Ja kaikki lintuset taas niin ihanoita <3

    ReplyDelete
  7. Olen mieletön pöllöfriikki, kyllä noissa ihan selvästi pöllöt on. Ihanat!

    ReplyDelete
  8. Hyvä, etten ole ainut (helmi)pöllö ;-D

    ReplyDelete
  9. Onpa ihana lintusarja! :)

    ReplyDelete
  10. Olen ihan myyty näistä pöllöistä!

    ReplyDelete
  11. Upea lintuparvi!

    ReplyDelete
  12. Ei yhtään pöllömpi koru ;)tai siis molemmat pöllöt :D Aina sä keksit kaikkea metkaa noille ihanille koruillesi nimeksi.

    ReplyDelete
  13. Pitkäpyrstötanssija on todella tyylikäs koru! Tykkään kovasti. :)

    ReplyDelete
  14. Anonymous3/11/08 17:29

    Kiitos kaikille kommenteista :-)
    -Julia, tuosta tuli yksi omista suosikeistani!

    ReplyDelete