14.10.12

Poppamies





"Poppamies, shamaani, medicine man - pelonsekaista kunnioitusta tuntien heimon miehet vaikenevat, naiset ja lapset väistävät, kun hän kutsuttuna tai kutsumatta ilmestyy sairaan vierelle tai aivan terveelle kertomaan näkemästään varoituksesta.
Yksi lapsista ei kuitenkaan pelkää, tyttönen on jo useita kuunkiertoja kulkenut vanhuksen mukana; kauimmista kanjoneista on haettu lääkekasveja, jokaista shamaanin liikettä tyttö on tarkkaillut ja painanut mieleensä reitit ja loitsut. Parantava rummutus on tuttua ja kaukaa lapsuudesta.


Kaikkea ei tyttö tietenkään vielä tiedä ja mitään oppimaansa hän ei saa käyttää, ei vaikka voisi ääneen hihkua, kun poppamies heittää maahan kauriinjänteisiin sidotut kalanluut, esi-isien kallot ja kallioluolasta hakemansa värikivet vastauksia etsiessään. Niin moni kuvio on jo oppilaalle tuttu, tuo rykelmä tarkoittaa onnekasta käännettä, kaksi kalanluuta tuossa kohdassa sairautta. Tuleva parantajanainen odottaa silti kuuliaisesti omaa vuoroaan, siihen menee vielä aikaa ja opittavaakin on paljon jäljellä."

"





Poppamies -kaulakorussa ja -rannekorussa käytetyt materiaalit:

Othelilta: 'saviherra'-riipus
Saralta: pienet keramiikkakiekot, grizzly-kukon höyhenet, luonnonvaalea nahka (rummussa ja riipuksen pään taustana)
Niinalta: rummun metallinen kiekko, jonka kuvioin ja rei'itin ja ompelin nahkan kanssa yhteen 'jänteellä'
Inkulta: ainakin yksi helmi
Kaikki muut helmet, kalannikamat, hamppunyöri, banaanilanka, sarisilkki y.m. omista varastoista
Rannekorussa on mustia pääkallohelmiä (designMIM) ja silkkipussissa kuivaamiani yrttejä...

Jos muistatte koruni 'Noitanainen' niin siitä asti on tämäkin koru ollut ideana mielessä; nyt sitten Othel lähetti jo tämän aiemmin 'merkkaamani' naaman, johon muut helmivaihdon tarvikkeet toivat viimeiset lisäykset. Noitanainen on tietenkin tuo kertomuksen tyttönen...


3 comments:

  1. Sanat ja koru täydellisen yhteen sopivat.
    Unenomaisen kaunista♥

    ReplyDelete
  2. Hieman pelottava, mutta hienosti toteutettu. Äkkiä toiseen postaukseen...

    ReplyDelete
  3. Ihan mieletön ja voimakas koru! Jos lähtisin jonnekin shamanistiselle retriitille, tämä olisi se koru jonka valikoisin ylleni :)

    ReplyDelete