20.12.12

Joulua valmistellen

Miltä teillä näyttää?
Minun pöydälläni on juuri nyt meneillään pienten joulutervehdysten paketointi. Suurimmat lahjavuori-vuodet ovat taakse jäänyttä elämää, mutta jotakin pientä yritän keksiä kaikille läheisimmilleni.

Yksi hassu tunnustus: joka vuosi kokeilen jotakin uutta 'jouluherkkua'. Se voi olla suolainen tai makea, suuritöinen tai nopea. Leimallista on, että olen useimmiten vain häthätää nähnyt sellaista valmistettavan telkkarissa tai lukaissut ohjeen vaikka kampaajalla naistenlehdestä. Ja itseluottamukseni on siinä mielessä kohillaan, että joka kerta, aiemmista kokemuksista ei-viisastuneena, kuvittelen muistavani, mitä reseptissä on ja miten herkku valmistetaan.

Tänä vuonna näin Meten, tanskalaisen kondiittorin, tekevän kookostryffeleitä. Well, nopeita ja helppoja, ja kaiken lisäksi rrrra-kas-tan kookosta kaikissa muodoissaan, esimerkiksi kanan seuraksi sopii perfect!
No, takaisin makeisiin. Ostin siis kaupasta kookoshiutaleita, tummaa herkkusuklaata, kermaa... Kotona, kuumennusta, vesihaudutusta, sekoitusta, voinokareen lisäys... Miksi tämä on näin juoksevaa? Tuliko kermaa liikaa? No, sulatin hiukan lisää suklaata... Lopulta pääsin jäähdytyksen jälkeen pyörittelemään palleroita - että on sotkuista! Vielä kierittely kookoshiutaleissa, nam!

No, sitten piti kokeilla omiaan taas. Marsipaani on toinen jouluherkkuni. Ehkä juontuu siitä, että isä toi meille marsipaani-muumit joulun alla Ruotsin reissulta, kun olimme pikkuisia.
Marsipaanin ostin tarkoituksena tehdä possuja, joiden myös näin syntyvän leipurin työpöydällä kädenkäänteessä. Possulauma odottaa syntymistään, mutta osan tryffeleistä tein hasselpähkinä-marsipaanitäytteellä; kokonainen pähkinä marsipaanikääreeseen ja se vielä suklaan sisään, jestas, mä oon taitava!
Tein myös omaan suuhun pari marsipaanipalleroa, jotka kierittelin kookoshiutaleissa ;-)) Yksi possu on kokeiltuna, saatan myöhemmin laittaa kuvankin, mutta tässä tämänhetkinen pöytäni. Englantilainen hedelmäkakku, kuopukseni jouluherkku, on uunissa. Joulupullat olen tähän asti leiponut aina jouluaattoaamuna aikaisin, että lapset saa siihen tuoksuun herätä. Tänä vuonna, hmm, ehkä tänäkin vuonna.


Ai mitä seiskaveikka tekee tuossa? Muistuttaa mua, että aion vielä neuloa sukat äidille. Niistä tulee kait kuudennet neulomani sukat ikänään, opettelin kantapään vuosi sitten, hurraa Novitalle. Äiti on hujauttanut satoja sukkia lapsilleen ja lastenlapsilleen, muttei voi tällä hetkellä neuloa, joten tämä on tällainen hiukan leikillinen lahja, kun tavallisesti ne sukat on saatu häneltä.

**

15 comments:

  1. Hyvältähän nuo sun herkut näyttää!!!

    Jouluperinteet on kyllä ihan parhaita, ja juuri ne, joita omast lapsuudestaan haluaa siirtää sitten taas tuleville sukupolville. Ja joka joulu jotain uutta täytyy koittaa ruokien ja herkkujen saralla - osa jää elämään ja osa hautautuu vähin äänin unholaan.

    Oikein rauhallista ja leppoisaa joulun aikaa Sinulle Mags!

    ReplyDelete
  2. Mukavalta näyttää ja herkulliselta:)

    ReplyDelete
  3. Enjoy your Christmas crafting and baking, Mags! :)
    Wishing you a lovely Christmas time and happy holidays!!!
    xoxo

    ReplyDelete
  4. meidän pöydällä koreili vielä äsken raisallinen pätkismuffiineja, jotka tyttäreni eilisiltana pyöräytti. siksi äsken, kun vein ne turvaan, että saadaan vielä joulunakin niistä nauttia. ehkä. itse olen tehnyt hyvin vähän joulun eteen, mitä nyt eilen siivosin ja tänään ostin kaupasta laatikoita. jalostan niitä kermalorauksella ja ihan hyvää niistä sillä lailla tulee. rosollin teen itse, makuero kaupan valmiiseen on niin suuri että se vaivannäkö kannattaa. piparitkin teen valmiista taikinasta, ja torttujakin pienen määrän. myös meillä isot lahjavuoret ovat jo takanapäin, enkä niitä pienempiäkään ole vielä saanut hankituksi. koristeista vain ikkunakynttelliköt ja ovikranssi ovat paikallaan, mutta ehtiihän nuo vielä ;)

    ReplyDelete
  5. Kivalta näyttää pöytäsi:-)
    Meillä on hedelmäkakku mehustumassa jääkaapissa. Taitaa olla jo kolmatta viikkoa. Hedelmäkakku täytyy tehdä aina, jouluksi. Pullat ja piparit on tehty. Huomenna laatikoiden, sillien ym. kimppuun:-) Hyvää Joulua!

    ReplyDelete
  6. Kiitos tuosta Novitan linkistä♥. Uskomatonta, mutta totta. Olen kutonut useammat sukkaparit ja joka ainut kerta taistelen kantapääkavennusten kanssa. Koitan tätä ohjetta seuraavalla kerralla.
    Pöytäsi näyttää ihanalta:)

    ReplyDelete
  7. Hyvää joulua sinullekin. Nuo kookospallot ovat herkullisia.

    ReplyDelete
  8. Tuo kattauksesi näyttää ihanalta! :-) Rauhallista, levollista, suloista joulua!

    ReplyDelete
  9. Hyvää ja Leppoisaa Joulua Mags! Kinkku on uunissa, aikaisemmista vuosista poiketen jo tänään,kaikki on paketoitu, kuusi on ollut koristeltuna jo viikon ym.. Huomenna vielä vähän siivousta ja sitten saa joulu tulla :)

    ReplyDelete
  10. Kiitos, ihanaiset, kommenteistanne :-)
    Jollen enää ehdi huomenna postata, niin toivottelen iloa ja valoa jouluunne!

    ReplyDelete
  11. Kookos on niin hyvää! Palleroita en ole vielä itse koskaan tehnyt, aika loppuu aina kesken, vaikka mitä suunnittelis. Huomiselle on vielä pitkä lista tehtävää, sitten saa levätä monta päivää:) Oikein Hyvää Joulua Magsille!

    ReplyDelete
  12. Hienot suunnitelmat sulla! :)

    Toivotan Sinulle ihanaa joulun aikaa! <3

    ReplyDelete
  13. Minä elän ruuhkavuosia joulunkin suhteen. Vaikka omat jouluvalmistelut on aika minimissään, niin joka illalle on ollut joulujuhila, pikkujouluja ja kahvitusten järjestämistä on ollut muutaman viikon ja loput illat olen sitten ollut töissä. Valkosuklaa-sitruuna ja karpalo-tummasuklaafudgeja tein itse. Oli aivan ihania. Piparkakut ja tortut leivottiin itse. Samoin pakollinen piparkakkutalo tuli tehtyä. Siivotakin kerkesin eilen. Tänään olen laittanut ruokia. Huomenna tulee puoli sukua. Osa porukasta makaa sairaana. Tiistaina ja keskiviikkona töihin. Rentoudun sitten torstaista eteenpäin.

    Iloista joulua Mags sinulle!

    ReplyDelete
  14. Rauhaisaa ja rentouttavaa Joulua sinulle Mags! (Vähän myöhässä, mutta nythän ne pyhät jatkuvat. :))

    Nuo omatekemät joulujutut on kyllä ihan parhaita. Mulla jäi kyllä tosi vähiin oman joulun valmistelut. Ekaluokkalaisteni kanssa joulutouhut vievät ensin kaiken ajan ja energian juhlineen ja askarteluineen. Sen jälkeen vasta osaan keskittyä omaan jouluun. Tärkeintä siinä oli taas saada aikuiset lapset kotiin. Yhdessä vietimme perinteisesti jouluaaton äitini luona. Lahjaröykkiöt ovat (onneksi) taakse jäänyttä elämää.

    ReplyDelete