Aluksi, iloista naistenpäivää tänään! Kukat kuuluvat Naistenpäivään :-)
***
Sitten, kiitos saamistani tunnustuksista, kiitos kaikille minulle haasteita tänäkin vuonna esittäneille! Laiskuutta ja saamattomuutta, kun en ole tarttunut.
Enkä siis yleensä vastaile haasteisiin, nyt kuitenkin raotan hiukkasen blogin sielua, koska koko aamupäivän satoi enkä päässyt ulos, tein siis tämän.
Säännöt:
Kerro keneltä sait haasteen
Ensimmäinen kuva on tärkeä kuva tai pieni kollaasi
blogistasi
Haasta ne, jotka mainitset haasteessa
Miunmaun-blogin MiunMaun haastoi minut, imarreltuna nyt siis
vastaan.
Tärkeä kuva, voi onpa vaikeaa… Kun koruja on
tehnyt jo satoja ja kuviakin ollut otettava monin verroin ja kun kuvaaminen ei
ole vahvuuteni, niin kuvat eivät ole yksittäisinä muistissa.
Iloisin olen
kuvista, joihin olen saanut mukaan luontoa, elävää tai melkein, tässä pari
sellaista. Samoin tietysti koruissa se, että niissä on pienikin palanen 'itsetehtyä' kuten turkoosikiitäjässä.
Solar-riipus
Turkoosikiitäjä-kaulakoru
YLEISTÄ:
Milloin perustit
blogisi?
Tämä
blogini on piakkoin 8v.!
Mistä blogin nimi
tulee?
No siitä,
että tämä on korublogi. Nimi oli ensin Magsin helmet ja osoite on edelleenkin
tuo. Hupaisaa siinä on, että minähän tein blogin tietenkin suomalaisin
ajatuksin ja osoite mags in helmet on englanniksi ajattelevalle aika hassu!
Mikä on nimimerkkisi
tarina?
Ei oo
nimimerkkiä, lempinimi ja kutsumanimi on tuo allekirjoitus.
ARKISTO:
Näytä jokin vanhoista
bannereistasi:
En löytänyt.
Viimeisin kommentti,
joka sai sinut hymyilemään:
Mamma A: ” Ihanan
tonttuiset nuo ekat ;D;D” (edellisen postauksen chili-korviksista) Hauskaa, kun kommentoijat näkee kuvan eri tavalla kuin itse, löytyy
uusia puolia!
Muutama kuva sinusta
vuosien varrelta:
Skanneri ei oo nyt
käytössä, niin valokuvat valokuvista… Noissa olen
8v; suurinta hupia oli pukeutua ’vanhaksi
mummoksi’…
;-o Toinen kuva kesätöissä 16v.
POSTAUS:
Postaus, mistä olet
erityisen ylpeä?
Enpä tiedä, ehkä joku sellainen, jossa uskallan kertoa aidosti minusta itsestä, yksi oli tämä. Ne eivät välttämättä ole lainkaan suosituimpia postauksia...
Postaus, joka oli sen kuukauden suosituin?
Postaus, minkä haluat
kaikkien näkevän?
Vaikkapa tämä, siinä on alusta alkaen itsetehty riipus ja käsinpunottu ketju, rakas koru, tärkeä tarina.
SEKALAISTA:
Oletko tehnyt
teemaviikkoa?
Öö, en
kait, teemakuukausia kuten ’älä osta mitään’
tai ’käytähän niitä nerikkejä’ oon kokeillut, mutta ei ne oo mikään itsetarkoitus,
pääasia on kuunnella omaa sydäntä
Onko sinulla
yhteistyökumppaneita?
No ei varsinaisesti, oikeastaan
vältän kaikkia n.s. kimppatilauksia, jotta koruissani säilyisi se omannäköinen
ote ja kaiken lisäksi haluan itsekkäästi pitää tiedot ostopaikoista itselläni
että hankkimani helmet ja osaset olisivat niitä ’omannäköisiä’. Olen myös vähän erakko-luonne, joten kovin hanakasti en hakeudu ihmisjoukkoihin, edes virtuaalisesti.
Oletko ikinä ollut
blogitapahtumassa?
Suunnitelmia on ollut, mutta
toteutumatta jäänyt, johtuneeko edellä kerrotusta taipumuksesta viihtyä issekseen.
TILASTOT:
Sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?
Sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?
Kutakuinkin puoli miljoonaa? Ei se varmaan ole kovin monta postausta kohti jaettuna näille vuosille.
Lukijamääräsi tällä
hetkellä?
Bloggerissa 230
Päivän
sivunkatselumääräsi tällä hetkellä?
155
LUKULUETTELO:
Blogi jonka postauksia odotat eniten?
Niitä on monta, oikeesti monta, mutta valkkaan tähän kaksi:
Blogi, joka on
luettelon ensimmäinen tai viimeinen?
Ekana on KPD koruporudesign eli KatMan
ja vimppana monta
ulkomaalaista, kotimaisista Vikki ja laitanpa linkin Vikki kuvailee –blogiin, toinen
suuri valokuvaaja-suosikkini!
Blogi, mihin liityit
lukijaksi viimeksi?
No en nyt kyllä muista, mitä blogilistalta etsin, mutta tämän löysin, Saippuakukka!
No en nyt kyllä muista, mitä blogilistalta etsin, mutta tämän löysin, Saippuakukka!
KUVIA
Kolme tärkeää kuvaa
Kyllä ne löytyvät noista edellä linkatuista postauksista, mutta napataan nyt tähän jokunen korusuosikki ei-itselle jääneistä koruista.
Kolme tärkeää kuvaa
Kyllä ne löytyvät noista edellä linkatuista postauksista, mutta napataan nyt tähän jokunen korusuosikki ei-itselle jääneistä koruista.
Tekisin kovin mielelläni riipuksiin kivi-istutuksia, jos taidot riittäis, tai edes kärsivällisyys...
Ja vielä se ihka ensimmäinen koruni, jolla aloitin - kuva on otettu silloin skannerilla!!! Tässä huomioikaa, että olin nähnyt tuon tapaisen korun kaukaa, hankin helmiä ja lankaa, piirsin itse mallin, josta sitten pähkäilin, miten koru pitää tehdä... En tiennyt, että oli lehtiä ja valmiita mallejakin saatavilla!
Haastan siis seuraavat mainitut bloggarit: Mamma A, Akvis, Kaarnikka, KatMan, Vikki ja Viv.
Eikä mitään velvoitetta minun puoleltani ole osallistumiseen!
Onnellista Naistenpäivää Mags.
ReplyDeleteOlipa todella ihana postaus♥ Hyvää Naistenpäivää sinulle :)
ReplyDeleteHahhahhaa, olipas hauska haaste!
ReplyDeleteMukavaa naistenpäivää!
Ihanaa naistenpäivää, erakkosieluinen sielunsisko <3 Täällä nimittäin tervehtii puolierakko, päivää.
ReplyDeleteEn ole tainnut nähdä tuota Turkoosikiitäjää ennen, enkä sitä 'Apocalypticaa'. Mäjähti suoraan otsalohkoon. Upeita.
Kiva tämmöset "paljastuspostaukset" toisaan lukea. Varsinkin nuo vanhat valokuvat on ihania. :)
ReplyDeleteTämä(kin) haaste taitaa vaatia jo liikaa vaivaa meikäläiseltä.
kiitos haasteesta-lajissaan ensimmäinen jota en itse ole napannut :)
ReplyDeleteHauskaa naistenpäivää ja aurinkoista viikonloppua:)
Mielenkiintoinen ja hyvä postaus:)
ReplyDeleteNice to get to know about you...happy women's day/weekend!
ReplyDeleteVoi Mags, olen ihan häkeltynyt siitä, että joku oikein odottaisi postauksiani... Sitä kuitenkin kirjoittaa niin itselleen ja kirjoittamisen ilosta. :-) Jään pohtimaan haastetta.
ReplyDeleteKiitos lämmittävästä huomiosta!
No minä odotan! Ja odotan jo kovasti myös uusia massajuttujasi, siis napomassa... :-D Joo-o!
Delete