31.8.12

Blue Moon - rukousnauha-haaste

 -this post in english-

Blue Moon (-klik-)
Taanoisen bead soup -helmivaihtohaasteen parini Ritan kanssa sovimme jo helmien lähetysvaiheessa tekevämme yhdessä myös pienimuotoisen rukousnauha-helmivaihdon; kumpikin meistä nauttii näiden hiukan erilaisten korujen tekemisestä. Blue Moon haasteen nimessä tulee siitä, että juuri tänään sellainen mollottaa!


Itselleni säännöllisen ja symmetrisen rukousnauhan tekeminen on meditaatiota.
Pyrin siihen, että kaikki rukousnauhan osat ovat kerralla esillä ja pidän silmäni ja sormeni kiinnittyneenä vain kulloisenkin nauhan tarvikkeisiin. Silloin ajatuksenikin yleensä rauhoittuvat ja tekeminen ei vaadi paljon muistamista. Kymmenen samankokoista helmeä, yksi isompi 'Isä meidän' jne. päättyen kymmeneen helmeen. Myös riipusosan helmimäärä on vakio.
Näin rukousnauhan kokoaminen on hyvin rentouttavaa ja meditatiivista, sormet kulkevat tuttua tietä.
Ja vieläkin joka kerta hämmästyn lopputuloksesta.


Rita lähetti minulle purple quartz -helmiä  ja myös muita isompia ja pikkuhelmiä.
 

Ensimmäiseen rukousnauhaan purppurakvartsien kanssa valitsin Miyukin pieniä välihelmiä omasta aika laajasta valikoimastani. Jotakin muuta varten tilatut 'jobin kyynel' -siemenet olivat väriltään kuin luodut tähän seuraan, ne saivat helmihatuikseen japanilaiset vintage-helmihatut. Noiden siemenien pinta muuten on sormeen miellyttävä, kuin seisahtamaan kutsuva, onhan rukousnauhaa käytettäessä tarkoitus viivähtää rukouksen verran kunkin helmen kohdalla.
Risti on samalla pieni medaljonki, sen sisällehän voi paperikääröön kirjoittaa sopivan sanan tai nimen.

 'Turvassa'


Koska kaikkien villimpien korujeni vastapainoksi oli mukava rauhoittua, tein tosiaan useamman rukousnauhan tähän haasteeseen. (Kaikki löytyvät kaupasta.)
Värimaailma seuraavaan nauhaan valikoitui tuon emalikoristellun ristin väreistä, siispä aitoja turkooseja ja kuparia. Koskapa noiden keskuosien, yleensä Neitsyt Mariaa kuvaavien, löytäminen, tai kauniiden sellaisten löytäminen, ei ole helppoa, valitsin tähän kuparisen suojelusenkeli-helmen. Huomaatteko muuten, että ristissä on kukkien keskellä tyylitelty kyyhkynen!


 'Rohkeus'


Kolmaskin rukousnauha noudattelee väljästi rukousnauhan rakennetta. Tässä kuitenkin koristeelliset filigraani-ketjun palaset ovat käyttämieni Swarovskin helmien väliosina niin isoja, että muutin helmien määrää. Risti on myös hurmaavan vintage-henkinen.
Ja tässä on keskusosana kaunis pronssinen käsintehty helmi (LeAnn/SummersStudio). Linkkilankana on kauniinsävyinen vintaj-lanka.
'Lohdutus'


No pitäähän haasteissa kokeilla uutta! Rukousnauha ranteeseen.
Tähän valitsin Ritan lähettämistä helmistä koreat lasirondellit, joissa on ab-pintakäsittely, mikä kimallus!
Myös tuo iso, täydellinen upeus, viistehiottu vuorikristalli tuli Ritalta. Helmiin sopii  kauniisti salpalukko, jossa oli riipuksena Swarovskin kristallein somistettu sydän. Sydän ajaa tässä taas sen keskus-medaljongin paikkaa ja vaatimaton, melkein matta Swarovskin risti vaimentaa sopivasti muun korun kimallusta.  Pidän todella paljon tästä korusta, ehkä kaipaan itselleni välillä tällaista juhlavaa korua kaikkien karujen rannekorujeni sijaan?

'Aina lähellä'


Tässä vielä yhteiskuva; aloitin tuota korttiakin tekemään, mutta näytän sitten joskus senkin valmiina :-)

Rita sai mukaamme myös kaksi muuta rukousnauhojen tekijää - käykää tutustumassa!
(Aikaero kannattaa huomioida, illemmalla löydätte varmasti.)
Rita, Jewel School Friends
Maryse, GlassBeadArt
Anne-Marie, Kuva-albumi

Ilon hetkiä viikonloppuunne!

Blue Moon rosary challenge

 -suomeksi sama postaus-

To celebrate the Blue Moon (-click-) my bead soup partner Rita from Toltec Jewels, and me, we wanted to reveal our small rosary challenge just today! In addition to our bead soup, we added some beads for rosaries, because we both like very much to make them.

For me, making a rosary is meditation. My imagination does not run wild, I do not let my eyes, thoughts or fingers to touch any other beads than those I have chosen for that particular rosary. It sometimes takes a little time to choose the actual beads, but, when chosen, the making is automatic - because the rosary is a symmetric piece, you know to start take ten similar beads, then one bigger one for 'Our Father', then again the ten beads and ten beads to end with. The pendant part with the cross has that certain amount of beads.
So, it is very calming and meditative to let your hands do the familiar work. And yet, every time I find the result to be kind of a surprise!

Rita had sent me the purple quartz for rosary as well as so many other beads, too.
 


I chose from my own stash the 'lacrymae jobi' -seeds which have a lovely wax-like surface to touch, I think they make a perfect bead for a rosary; you are supposed to stay with a bead for a prayer. Their color of grey with stripes of lilac go so well with the purple quartz, too. Tiny seed beads are japanese Miyuki-beads, japanese are also the vintage bead caps in lilac color.
The cross of this rosary is a prayer-box in itself; one can have a piece of paper in it with an important word to meditate, or, the name of a person who needs one's prayers.

 'Safe'


The second rosary has a very different colorway, copper and genuine turquoise beads. I found that cross with emaille work so lovely I just had to order it; it even has a dove amidst flowers! I don't always find the centerparts, the medallions, on the shops, so very pretty - I chose an angel bead for this rosary.

 'Brave'


The third rosary today has a lovely vintage feel in it. Swarovski pearls, a very ornate and lovely cross and some vintage chain bits, the medallion part this time is a bronze handmade bead by LeAnn in SummersStudio. I used vintaj-wire to link the parts.
'Consolation'


Then, something I never did before, a rosary bracelet! For the bracelet I chose Rita's gift, the charming faceted glass rondelles with aurora borealis colour and the most lovely and faultless faceted quarz crystal bead. The toggle (I had it just waiting for this event?) had the heart with Swarovski crystals, so no need for the medallion here, the small cross is also a Swarovski crystal pendant. I really, really like this one, it is a piece of jewellery but with a meaning.

' Never apart'

And here my rosaries are all together; I started to make a rosary card, too, it still needs to be fulfilled with some more decoration.


Go, go to see what other participants have made (for time difference, perhaps later than my post):
Rita, Jewel School Friends
Maryse,  GlassBeadArt
Anne-Marie's Album


Have a lovely day today :-D



28.8.12

Polkuja

Kulkea omia polkujaan. Joskus uskallus riittää, joskus pelottaa ja on seisahduttava hetkeksi, tarkennettava katsetta, valittava sumun seasta se polku, jonka päässä valo siintää.





Materiaalit: vintage-ketju, lamppulasihelmi messinkisisuksella, sarisilkki, simpukankuorisydämet, karneoli, hypersteeni, koralli, gf-lanka

25.8.12

Vanhaa romantiikkaa

- Bead Soup Blog Party 6 / reveal 2, my post here -click  -
- Bead Soup Blog Party 6 / reveal 3, Pretty things -

****************************************************************************


Helmivaihdossa saamani polymeerisaviriipus (Second Surf) ei jättänyt rauhaan. Silti se valikoitui tähän koruun riipukseksi vasta parin muun kokeilun jälkeen.
Tuo vintage-helminauhaketju on tuollaisena valmiina pätkänä ostettu, mutta ei ole mahdoton itsekin toteuttaa. Riipuksen filigraanirengas, vintagea sekin, on korukaverin myynnistä ostettu.

Riipuksen 'lautasessa' on minun silmää miellyttävä punasaven tuntu, siihen sijoitetut siemenet ovat hyvin tumman luumun sävyiset, joten ihan pakko oli sarisilkkiä tähänkin sijoittaa, vaikka olin melkein vannonut itselleni, että ei taas.
Ylempänä riippuva makeanvedenhelmi on määrittelemättömän värinen, lähinnä hyvin tumman ruskean ja violetin välimailta. Lukkona lyhyessä korussa on erittäin napakka magneettilukko.



Opetellaan uutta!

***************************************************************************

Syksyn alku kai on iskostunut mieleen koulun alkuna, aikuisenakin uudet asiat ja niiden opetteleminen kuuluu jotenkin juuri tähän vuodenaikaan.

Jo Bead Soup -helmivaihtoon yrittelin nauhan solmimista itselle uudella tavalla. Silloin oli varmaan intoa liikaa ja lisäilin perussolmuun omia twistejä, ei hyvä.

Eilen illalla kokeilin tätä 'square knot' -solmeilua uudelleen ja päätin pysyä aivan perusmallissa. Onnistuin omasta mielestä hyvin! 


Käytin nahkanauhaa ja valitsin värit, tumman sinisen ja luonnonvalkoisen, rannekorun keraamisen korulinkin mukaan. Nancy Schindlerin keraamista osasta oli nyt jemmattu riittävän kauan, sen kaveriksi löytyi toinen piilon vieressä ollut helmi, Jewlie Beadsin etsattu lamppulasihelmi. Metallirenkaat hopeaa, osa juotettu, osa avoimia. 
Koru on ranteessa mukavan pehmeä.





Ei varmaan pitäisi... mutta laitan epämääräisen kuvan siitä ensimmäisestä yrityksestä - heti kun saan tuota nahkanauhaa sopivan värisenä, tämäkin rannekoru pääsee uusintakierrokselle, tuon nappilenkin osasin tehdä sievästi. Sininen nahkanauha oli huono valinta vihreän vierelle. Mut hei, virheistä oppii!



24.8.12

Lisää jälkiä

- Bead Soup Blog Party 6 / reveal 2, my post here -click  -
- Bead Soup Blog Party 6 / reveal 3, Pretty things -

Hiukan samanlainen, silti omanlaisensa... aivan niin kuin näennäisesti samoja polkuja kulkevilla on kuitenkin oma tiensä ja kukin jättää erilaisia jälkiä.

Tässä korussa on messinkiä etsattuna, hopeaa lenkkeinä, vintaj-lankaa nauhanpäissä. Helminä tällä kertaa valkoista turkoosia, ammoniitteja, himmeäpintainen savukvartsi, makeanveden  hohtava keishi, vuorikristalli ja merisiilin piikki; kuten esikuvassa 'Jälkiä ajassa'; lisänä vielä yksi turritella ja pari vaaleaa simpukkaa. Nauhaosuuteen tuli nahkanauhan rinnalle sarisilkkisuikale, samaa silkkiä on myös riipuksen reunalla.






23.8.12

October Fest, syksyhaaste


Sanoin aiemminkin, että kansainväliset helmivaihdot ovat mainioita. Syntyy uusia ystävyyksiä, pääsee näkemään hiukan tästä meidän tavanomaisesta meiningistä poikkeavaa toimintaa ja toinen toistaan upeampia koruja.


Nyt edellinen helmivaihtokaverini järjestää syksyn, halloweenin ja kaikenlaisen ilottelun kunniaksi haasteen nimeltä 'October Fest' blogissa Jewel School Friends. Kannattaa käydä tutustumassa ja ilmoittautumassa mukaan, arvontaakin luvassa! Kuvaa yllä painamalla pääsette kyseiseen blogiin. Ja huomio, jakaa voi siis korukuvien lisäksi vaikkapa itsetehtyjä kortteja, hyvän reseptin tai valokuvan ruskamaisemasta! Juuri sen, mihin oma aika riittää tuolloin lokakuussa, mutta eiköhän syyshelmiä oo jemmassa sen verran, että voi nyt jo korunkin aloittaa...Julkistuspäivä on 28. lokakuuta.

 Luudalla lentäköön se, joka sopivan löytää ;-D

***


Ihan vain 'iloksenne' laitan yhden halloween-korun, jonka tein syksyllä 2010 Korukoplan haasteessa, Buu-huu!



21.8.12

Puutarhaan hiipii syksy



***************************

Viime päivinä olen keräillyt marjoja ja ihaillut ympäröivän luonnon värikylläisyyttä. Aamuisessa kasteessa ja viilenevässä ilmassa tuoksuu jo syksy!


Kaulakorun koralliruusu on odotellut paikkaansa, samoin korukamulta vaihdossa saatu vahva metalliketju, josta tuli mukava vastapari pehmeälle silkkiletille! Rubiininsävyiset swarovskit linkitin vintaj-langalla, jota käytin myös sarisilkkinauhan päihin ja koukkulukkoon.



Ja nyt lähden taas sinne kasteen keskelle marjapuskiin :-D

16.8.12

Lahjontaa



********************************************

Saan aina silloin tällöin pyynnön tehdä korulahjan 'kolmannelle osapuolelle' eli minulle kirjoittava henkilö tilaa korua omalle ystävälleen. Tällaiset tilaukset kiehtovat minua. Saan yleensä vihjeitä värimaailmasta ja korun saajan luonteesta. Näissä viesteissä jokin sana laittaa mielikuvitukseni liikkeelle ja koru syntyy sitten aika nopeasti.

Tämänkertainen korusetti, rannekoru ja korvakorut, on menossa tällaiseksi ystävä-lahjaksi. Saajan vaatekaapin vakoilun seurauksena valittiin helmiksi makeanvedenhelmet suloisessa hennon persikkaisessa sävyssä. Koruissa on näitä hohtavia ja kiiltäviä kaunokaisia kolmen eri mallisena ja kokoisena, lisänä pari Swarovskin kristallia ja hopeinen ovaali kukkakuviohelmi. Pienistä hopealenkeistä punoin nuo muinaisketjupätkät ja vielä säätöketjun päähän lisäsin minihelmipallerot.


Arvatkaa mitä - en ollut pitkään aikaan juottanut korupiikkejä ja nämä onnistuivat yli odotusten, suloisia mollukoita!
Syksyn tullen aina haluaa kokeilla jotakin uutta, tai uudestaan vanhaa... Pieniä virityksiä on meneillään, tuloillaan :-)

Ai niin, arvatkaas mitä vielä! Minä, jolla ei ole yleensä arpaonnea, voitin täällä (thank you, Ginger!) kauniit korvakorut! Että sellaista lahjontaa.



13.8.12

Vieläkin se tykkää!

... tyttö turkoosista nimittäin ;-)

Kansainvälisyys on niiiiin kivaa, kun näkee niin monenlaista uutta ja usein myös mieltä kiehtovaa korutekniikkaa ja koruntekijää. I write a short 'translation' of this post in the end of text :-)

Tuo helmikeitos-haaste on jo niin laaja, että se tosiaan on jaettu kolmeen osaan, viimeiset korut esitellään kahden viikon päästä. Ensimmäinen kierros oli jo heinäkuussa ja silloin bongasin tällaisen idean


jota oli tehnyt Renetha S. blogissaan Lamplight Crafts.
Sen jälkeen olen nähnyt pari muutakin korua tuolla 'sik-sakilla'. Oman harjoitelmani tein vaijeriin, mutta varsinaisen korun kuitenkin solmin nahkanauhaan tuolta sik-sakin osuudelta. Tässä on jälleen myös uutta rakkauttani sarisilkkiä, jotenkin tuo tehtaan jäännöspaloista revitty risareuna-nauha kiehtoo pehmeydellään, kiillollaan, hienoilla väreillään.
Avainriipus on nytkin värjätty helmien sävyyn; helminä 'afrikan turkoosia' ~ turkoosin sävyistä jaspista; yksi mosaiikkiturkoosi, yksi siniopaali, yksi mystinen kvartsi. Jotenkin halusin koruun lisätä muutakin kuin sävy-sävyyn väriä, mutta mystinen kvartsi sitten valikoitui ainoana poikkeavana helmenä.


 

I found the zic-zac pattern by Renetha at Lamplight Crafts blog on the first reveal of the Bead soup party blog hop. I wanted to give a try to that technique and made a rehearsal piece with stringing wire and freshwater pearls. 

It will be a bracelet later but for the necklace of today I took the thin leather cord. I also found a piece of my new love, sari silk ribbon, in a perfect rich colour matching to the turquoise jasper beads, as well as one mosaic turquoise bead and one peruvian blue opal. To break this too harmonious company I thought first to look for some bright coloured parts. Well, the mystic crystal bead was the only one volunteering for the job. The key is again patinated with vintajpatina.


11.8.12

Bead Soup Blog Party 6, reveal 2

Sama postaus suomeksi -täällä-

OMG! Getting a Horn of Plenty of bead soups from my swap partner, Rita from Toltec Jewels / Jewel School Friends, I was just extatic making my pieces :-)

Yes, I got two Soups, tropical and fossil. Thanks to our hostess Lori Anderson/Pretty things for pairing us! Rita is such a wonderful, warm person!


I'm showing these necklaces first and then earrings and bracelets. I have still ideas for remaining soup, but I hope you enjoy these numerous pieces today! (You can click all the photos bigger and I'm sorry we did not have sun and bright on all of these days.)

'Tropical flight'


' Tropical Garden' 

Polymer hibiscus pendant from Tina Holden, you cant't see the half of it's beauty in the photo! I gave the small brass keys some vintaj patina to match them with the colours. This tunrned out even better than I thought.


Shamballah rounds with stamped sterling links on the left. I also got those lovely genuine rubies, not treated, a great plum colour in them!



I fell in love with the Iris-toggle by Jill MacKay the first moment I saw it! And because I made the necklaces without clasp, I paired this LovelyOne with a huge Lapis slab I had just waiting, add of the bold green silk - colours of Iris in this bangle don't you think? The bangle has not left my wrist since!



For the other one I had the blue coral links made with my own 12mm beads (I got small coral rounds from Rita and they will be a necklace! She did not know I fancy the blue coral, I was lucky!) I just added the most charming hill tribe flowers from Rita and the big sterling bead for a bracelet.

That was tropical, do you still have strength for Fossil? Please, do!

I got the sunstones and the most lovely 'painting with fire' - heart and the fabulous copper toggle (Lisa Liddy). Added some czech glass beads and a wooden bead from my stash.

Do you remember this fossil pendant ( Wrapped up in Magic by Audrey Allen) from the post when I first told you about my soups?! Amazing and one of a kind, rare and rough beauty!


I repeated the swirls of the copper frame with the vintaj wire swirls around the smooth sari silk and


this silk jus happened to have the embroidered paisley pattern with the same leaf motif which is highlighted in the fossil stone dating back 30 million years! This did not really need anything more but I added one sea urchin spike there.





Now, thank you for visiting, thank you if you had time for all the photos, and hop for another blog now!
Remember to visit my friend Rita to see what she made out of these, I tell you, she made wonders!