23.12.11
19.12.11
Punaisia ripsahduksia
Mitä-mitä rapsahduksia, tonttujako nurkissa kurkkimassa?
Istuin sohvalla kirjoittamassa muistiin 'tärkeitä juttuja', kun kuulin... sellaisen... ripsahduksen, hyvin pienen äänen. Ensimmäisen annoin mennä kuvitelman piiriin, mutta kun kuulin parin minuutin välein toisen ja kolmannenkin, nousin katselemaan ympärilleni. En millään löytänyt äänen aiheuttajaa. Istuin takaisin kirjoitusten ääreen. Mutta taas se kuului, sellainen 'tsip' tai 'naps'. Kiertelin ja katselin.
Ja sitten hoksasin. Oravan mulle heittämä käpy, jonka toin sisälle ja unohdin kokonaan, alkoi kuivuessaan avata tiiviisti kiinni olleita suomujaan ja jokaisen niistä avautuessa kuului tuo pienenpieni ripsahdus. Selvisipäs mysteeri.
Niitä oikean punaisia helmiä oli vielä pöydällä ja oli jo odottamassa jonossa tuo upea hopeinen avainkin, joka on istutettu täyteen kuutiollisia zirkonia-kiviä. Mukana hiukan vielä vuorikristallia ja kevyttä hopeaketjua.

Mutta toki tonttujakin on liikkeellä, onhan?
***
***
Niitä oikean punaisia helmiä oli vielä pöydällä ja oli jo odottamassa jonossa tuo upea hopeinen avainkin, joka on istutettu täyteen kuutiollisia zirkonia-kiviä. Mukana hiukan vielä vuorikristallia ja kevyttä hopeaketjua.
Tunnisteet:
avain,
hopea,
kauppa,
kuutiollinen zirkonia,
lasihelmet,
vuorikristalli
16.12.11
Hämärätä ja harmaata
Juu ei. En valita, totean vain. Sen, että päivät ovat taas niin harmaita ja hämäriä, että valokuvista ei tule mitään.
Sen sijaan eilen ja tänään nautin pyöräilyn ilosta raikkaassa sateessa ;-D Joo, jos nauttii siis siitä, että ehtii vauhdissa hypätä pois pyörän selästä, kun huomaakin, että polkaistessa rengas ei pyöri vaan liukuu... hui! Onneksi oli hyväpohjaiset kengät. Mutta kun toisissa paikoissa ei kuitenkaan ole sitä luntajäätä, niin nappasin pyörän kauppareissulle, kevyempi sillä on raahata muutama kilo vihanneksiahedelmiäjauhojayms kuin apostolinkyydillä. Autoni nimittäin ihmettelee talvea hiljaisena. Ja joo, en harrasta talvipyöräilyä, joten ei ole nastoja alla :-)
Tämäkin koru, sydänsurua lievittämään, uusia ovia aukomaan ja iloa antamaan, lähti tilaajalleen. Helminä on ruusukvartsia, akvamariinia ja vuorikristallia, muutama Swarovskin kristalli myös ja hopeisia osasia. Koru ON hennon värinen, mutta voih, jotensakin heleämpi luonnossa.
Luulen, että tilaaja siis kuoren avattuaan yllättyy hiukkasen korun sädehdintää, minkä kuvasta vain aavistaa! - Usein silti ihmettelen, miten kukaan uskaltaa kummallisten kuvieni perusteella luottaa saavansa sievän, toisinaan aivan kauniinkin, korun. Mutta kun saan niin upeaa palautetta korujen uusilta omistajilta (suurkiitos kaikista kauniista sanoista!!), niin aina vaan käyn korutarvikkeisiin kiinni, kuuntelen niitä pieniä supatuksia, joita korupöytäni ääressä leijailee. Sellaisesta inspiraatiosta tuokin koru syntyi ja sai parantavan nimen, Healing.
Toinen hämäränhyssyssä kuvattu tilaus, mustista akaateista ja hematiitista hopealankaan punottu rukousnauha, Vakaa kallio.
J.k. Myönnän auliisti, että kuvaustaidoissani on iso aukko enkä uskalla luvata siihen parannusta ;-D

akvamariini,
avain,
enkeli,
hematiitti,
rakkaus,
riipus,
risti,
rukousnauha,
ruusukvartsi,
Swarovski,
sydän,
voimakoru,
vuorikristalli
12.12.11
Pienenpientä
Korvakoruja, pieniä enkeleitä Swarovskin kristalleista. Nämä ovatkin sitten viimeisiä tätä lajia.
Kuvaan halusin tuon vanhan hopealusikan; se kavereineen kiillotetaan kohta juhlakuntoon. Näette siitä ajalleen tyypillisen lusikan pesän kiinnityksen, ketä se sitten kiinnostaakin ja vuosileima on G2 tarkoittaen vuosilukua 1840. (Vuosileima-avain, Tukes) Muut leimat: Helsingin leima, kruunuleima, nimileima RM
Ja siskonkin kaulakoru sai seurakseen pikkuruiset korvikset.
J.k.Posti ei vielä tuonut odotettuja hopeaosasia; näin joulun alla tuo odottavan aika tuntuu pitkältä, kun toivoo ettei iskisi se kiirus ;-)
Tunnisteet:
101 korvakorut,
hopeaosat,
kauppa,
kristalli,
Swarovski
9.12.11
Vakavaa vai ei
Välillä korujen tekeminen on erittäin 'vakavaa', kun yrittää vastata toiveisiin. Silloin ei yleensä synnykään yhtään mitään. Mutta, jos antaa itselleen luvan olla edes hiukan leikkimielellä, niin syntyy vaikka (pikku)joululahjan tapaista pikkusiskolle. Hän nimittäin syssymmällä toivoi punaiseen työpaitaansa sointuvaa korua "ei liian suurta, pikemminkin kevyttä ja huomaamatonta, mutta silti jotakin, johon huomio kiinnittyy kun katse osuu" - eiks oo ihania toiveita ;-)Lyhyehkö kaulakoru on kokonaan erilaisista lasihelmistä (japanilaisia pisaroita, tsekkiläisiä kulmikkaampia). Katseenkiinnittäjänä on käsintehty lamppuhelmi, hiirulaisen korvat, johon sitten koristeellisten helmihattujen kera tein vartalon isosta hehkuvanpunaisesta sileästä lasihelmestä. On kevyt ja punaiseen paitikseen sulautuva koru, mutta läheltä katsottuna toivottavasti saa hymyn huulille.
Kuvissa varsinkin pikkuhelmet aivan liian heleitä, luonnossa tummempia.
Alla olevat korvakorut ovat samoista isoista punaisista lasihelmistä kuin Minnihiiren helmus, mutta nyt tuo tavallinen lasihelmi on puettu juhla-asuun moninkertaisilla hopeisilla hatuilla ja upealla Balin hopeisella korvanapilla. Siis juhlakorvikset, mutta yllättävän keveät nämäkin,
ilmestyvät kauppaan illan kuluessa.
Ja joulunpunaista valmistunee lisääkin viikonlopun aikana. Myös viimeiset tilauskorut jouluksi ovat työpöydällä. Ajattelin kylläkin leipoa pipareita huomenna, kun myrsky tuivertaa...

korvakorut,
lamppuhelmi,
lasihelmet
3.12.11
Salaperäisiin maailmoihin...
Tontut ja menninkäiset, haltijat ja keijut, maahiset ja merenneidot - ihanat satujen ja tarujen olennot. Minä hupsu aikuinen, minua mielikuvitusmaailmat kiehtovat ja niinpä tilaus keijukaiskorusta, avaimineen salaperäisiin maailmoihin, oli todella mieluinen :-D
En nyt selittele puhki symboleja, joita koruun käytin, antakoon tuleva omistaja niille omat merkitykset. Koska toiveena oli erilaiset avaimet ja täyshopeisia ei hurjan paljon ole tarjolla, niin lisäsin avaimiin lisäriipukset niitä personoimaan - yhdessä on pieni filigraanisydän, toisessa enkelinsiivet ja kolmannessa on kaksi aitoa !! pikkuruista timanttia! Kuvassa ne näkyvät tuon alimman avaimen kohdalla, pienet muruset :-) Kuvassa ei säihky, mutta valon oikein sattuessa, ai-ai!
Korusta toivottiin kevyttä, jotta sitä olisi mukava pitää vaikka jatkuvasti kaulassa, joten takaosaan valikoitui pieniä makeanvedenhelmiä, suloisia aarteita. Keijukaisten korussa täytyy tietenkin olla kimmellystä, Swarovskin kristallit hempeän sävyisinä antavat säihkettä kaikenlaisiin hetkiin. Korun riipuksena toimii vielä kaunis filigraanikuvioinen sydänlukko, jonka avaimenreikään nuo korun avaimet ovat tismalleen oikean kokoiset.
Keys to Another World
Kaunokaisia on nämä neljä kappaletta ja niiden koko on noin 10x20mm, eli kuva on suuri :-)
Viistehiotut kivet on reunustettu hopealla, hopea on vielä pinnoitettu rodiumilla, mikä ei tummu käytössä.

Yleensä en kauheasti kysele, mitä tekisin, mutta allaolevat kaunokaiset haluavat hyvään kotiin ja käteni syyhyävät saada tehdä niistä jotakin ylellistä. Jos siis haluat itsellesi tahi lahjaksi, kauniin ja persoonallisen kaulakorun juhlavan upeista hopeanharmaista kuukivistä (kuvassa), niin tällä kertaa voit jossain määrin vaikuttaa tulevan korun malliin/pituuteen yms.Kaunokaisia on nämä neljä kappaletta ja niiden koko on noin 10x20mm, eli kuva on suuri :-)
Viistehiotut kivet on reunustettu hopealla, hopea on vielä pinnoitettu rodiumilla, mikä ei tummu käytössä.
1.12.11
Joulukuun ensimmäinen
Voi sitä jännitystä, mikä aina lapsena alkoi joulukalenterin ensimmäisen luukun avaamisesta! Omille lapsille tuli usein tehdyksi iso seinäkalenteri salaisuus-taskuineen; ihanaa aikaa sekin :-D
Ja sen verran hupsu olen, että tykkään kalenterin luukkuja näin joulun alla edelleen availla. Olin kovin iloinen, kun löysin kuin löysinkin tänä vuonna sellaisen vaatimattoman ja vanhanaikaisen joulukalenterin, jossa luukkujen takaa aukeaa pieniä tunnelmakuvia. Tänään siellä oli kaksi pientä enkeliä.
Koskapa muutenkin olin juotoshommissa, niin väsäsin mielessä olleet enkelinsiivet korvakoruiksi. Nää on niin pienet ja söpöt!

28.11.11
Long time, no...
***
Aivan niin, eipä ole vähään aikaan nähty vetisen sumuisen sinertäviä sävyjä täällä. Ihastuin tavattomasti kun korukamu myi 'ylijäämiään', tilasin häneltä kaksi nauhaa namusia labradoriitteja! Lähes jokaisessa helmessä on tuota ihanaa sinisäihkettä :-) joka tunnetusti vastahakoisesti suostuu kuviin.
Kun joku koru ei löydä omistajaansa, se toisinaan tulee puretuksi. Sellaisesta korusta pätkä hakeutui labradoriittien seuraan ja heistä tuli oivat kumppanit vuorikristallilla ryyditettyinä; nuo pikkurondellit vintage-ketjussa ovat hemimorfiittia ja korun takaosan nugetit 'maitoista' akvamariinia. Etuosan kaksirivisyydestä huolimatta koru on malliltaan lyhyt ja kevyt, sillä kauniisti viistehiotut labradoriittityynytkin ovat kooltaan vain 7x7mm.
Labradoriitin ominaisuuksista kerrotaan: se auttaa luopumaan vanhasta ja siirtymään kohti uutta, kuuntelemaan sisimmästä kumpuavia viestejä.
***
Toiselta jäänyt on toisen aarre. Sama teema toistuu hiukan seuraavassakin korussa, kun sarjaan 'Menneisyyden taika' kaivattiin uutta yksilöä. Onneksi olin tilannut lisääkin ihania turritelloja ja melkein entisellä kaavalla toteutui uusi, Salattu maa.
Sen tilaaja kertoi pitävänsä kaulakoruista, jotka "eivät ole aivan mitättömiä" :-D Tulikin tietenkin todella näyttävä ja pitkä koru tästä.
Tälläkin kertaa turkoosin ja turritellan seurassa savukvartsia, ihanat isot pallerot sekä paljon, paljon pienehköjä.
Suorakulmainen turkoosi-riipus oli aiemmassa korussa vaihdettu isoon turritellaan, mutta tämän korun tilaaja oli nimenomaan ihastunut riipukseen :-D -Kuten minäkin, etsiskelen nyt itsellekin yhtä upeaa riipuskiveä, taas...
Turkoosi on monipuolinen parantava kivi, sitä kutsutaan 'mestariparantajaksi'.
***
Ja vielä toinenkin toisinto aiemmin tehdystä korusta. Avaimet ovat jotenkin salaperäisen mainioita riipuksia ja korunosia, hopeiset vaan ovat kovin harvassa. Tässä korussa kuitenkin reilunkokoinen hopeinen sydänmedaljonki-avain, jonka sisus on tyylikkäästi emaloitu. Siinä aiemmin tehdyssä kaksosessaan oli hiukan vähemmän vuorikristallia ja tästä tuli asettelultaan muutenkin pikkuisen erilainen, tietenkin.
Jälleen kerran huomasin myös, että onpas amatsoniitti ihastuttava kivi!
Amatsoniitti hoitaa ja tasapainottaa ja pitää energiatason korkealla. Vuorikristalli kirkastaa ajatuksia ja vahvistaa toisten kivien ominaisuuksia.
Tunnisteet:
akaatti,
akvamariini,
amatsoniitti,
avain,
fossiili,
kaulakorut,
kauppa,
labradoriitti,
turkoosi,
turritella,
vintage,
voimakoru
19.11.11
Lumen tuoksu
Vielä on ihanat pyöräilykelit, mutta joinakin aamuina on nenässä tuntunut selvästi lumen tuoksu :-D Minun puolesta se saisi vielä odottaa, mutta tulkoot, jos on tullakseen! Siis talvi ja lumisade.
Kuuntelin ehdotuksia ja syntyi koru vuorikristallista, lumikvartsista ja Swarovskin kristalleista, ehkä mustaan asuun, ehkä muuhunkin. Kirkkaiden ja säihkyvien helmien rinnalla lumenvalkoista, cool.
Tuossa swarovski-ryppäässä on muutama 2-millinen maitosininen minikristalli mukana ja ryppään yläpuolella hopeinen lintunen, se talveksi pihanurkille jäävä paikkalintu, joka käy ikkunalaudalla koputtelemassa...
Kuvaaminen on yleensäkin kirkkaiden kivien kohdalla vaikeaa, hämärät säät asettaa vielä omat lisähaasteet saati sitten juuri tämän korun sileiden vuorikristallien liukas muoto.Nyt aurinko yrittää pilkahdella, mutta en tiedä auttaisiko uudelleen kuvaaminen.
Liukas ja kova oikeaan kaulaan verrattuna on myös tämä kaulatorso, joten tunnen itseni tänään oikein epäonnistuneeksi, kun kuvat eivät kerro totuutta säihkyvästä korusta!!

ketju,
kristalli,
kvartsi,
Swarovski,
valkoinen,
vuorikristalli
11.11.11
Erilaisia Aamuja
Toisena aamuna paistaa aurinko kirkkaasti pakkasyön jälkeen ja päivä kääntyy kauniin alun jälkeen pilviseksi. Toisella kertaa taas aamun hämärä on sateesta kostea ja satuisan usvainen, ehkä päivemmällä kirkastuu ja kuivuu...
Jokainen aamu on omalla laillaan valloittava, uusi alku sellaiselle päivälle, minkä haluamme siitä tehdä. No, ainakin voi pyrkiä itse tasapainoon - minulle aamujooga on sellainen mukava lataus, hetken keskittyminen ennen päivän puuhia.
Ja tämän aasinsillan myötä, päivän koru on Aamun koru, pienen neitokaisen, jolle kummitäti haluaa kastepäivästä suloisen muiston.
Herkässä kaulakorussa on pienoisia kaunishohtoisia makeanvedenhelmiä, keskellä makeanvedenhelmi-perhonen - myös hopeoiduissa Miyuki-välihelmissä toistuu korun hento auringonnousun kimmellys. Kevyt hopeinen säätöketju lisää korun käyttöikää taaperovuosiin.
Kömpelöiden vaijerinsuojusten sijaan käytin vauvan korussa kiinnityshelmien jälkeen pehmeämpää vaihtoehtoa, värillistä 'french wire'iä.
*
Ja kuvat aiempaan Swarovski-bling-rannekoruun tehdyistä korvakoruista, vanhahtavat vaaleanpunainen ja -sininen, kiiltävää hopeaa.
Lähestynköhän edes puoltaväliä siinä 101 korvakorut -haasteessa?

makeanvedenhelmi,
Swarovski,
Ystävyys
8.11.11
Voima, rohkeus, terveys
Otsikon ominaisuudet sisältyvät tämän kaulakorun riipuksen riimu-symboliin, joka on korukamu Solen taitavista käsistä lähtenyt, 'ur', kupariin etsattuna. Korun värimaailma puolestaan lähti korukoplan haasteen inspiraatio-kuvasta, vaikka tietenkin muuttui matkalla tuohon kupariseen suuntaan.
Kaulakorussa on reippaasti sekoiteltu aineksia, täysin epäortodoksisesti, omaa silmääni miellyttävällä tavalla. Pyrin myös tekemään korusta mahdollisimman kevyen, tarkoitan tosiaankin painoltaan - itse en jaksa painavia koruja koko päivää kaulalla kantaa. Tämä on melkein painoton ;-)
Puuhelmikuutioiden sävyt osuivat niin kivasti noihin Solen rinkuloihin, ne olivat heti innolla mukaan tulossa. Muina helminä käytin valkoista korallia ja lasipyramideja, riipuksesta löytyy karneoliruusu ja isojen vintage-helmihattujen sisältä Swarovskin kimmellystä.
Metalliosat ovat tällä kertaa suurimmaksi osaksi kuparia, muutama välirengas patinoitua hopeaa.
**
29.10.11
Häikäisee
Jassoo, kaikkien maanläheisten ja lämpimien syysvärien jälkeen, auringonpaisteisena päivänä, Swarovskin kristallien häikäisevää loistoa!
Eikä nyt aivan niitä pienimpiä palleroita vaan rannekorun helmillä on kokoa 12mm. Kun näin nämä kristallien syksyn uudet antiikkisävyt kuvissa, arvasin että pitäisin niistä myös livenä. Näin on. Sävyt ovat todella kauniit, antiikkisininen, -roosa ja pronssinsävy. Että säihkettä riittäisi, niin kiedoin kristallit kiiltävään hopeiseen lankaan ja isojen helmien ympärillä on vielä pienet kristallihatut.
Kameran paristot teki tenän ennen kuin pääsin korviksia kuvaamaan... Toivottavasti huomennakin aurinko pilkahtaa.
Tunnisteet:
hopeaosat,
kauppa,
kristalli,
rannekorut,
Swarovski
27.10.11
Kuunnellen
Joskus haluaa laittaa television äänet pois päältä ja vain katsella liikkuvaa kuvaa. Silloin voi antaa väreille ja muodoille haluamansa ominaisuuden, ilman että joku on päättänyt puolestasi, miltä jokin kuulostaa, missä kohdin sinun pitää reagoidan esimerkiksi nauraen. Voi siis kuunnella silmillään ja sydämellään.
Tätä korua tehdessä mietiskelin kuvien, värien, kuuntelemista.
Musta ei ole aivan mustaa, valkoinen ei olekaan lainkaan valkoista; kumpi väri rajoittaa toisen sisälleen vai onko se sittenkin hopea, mikä rajaa värit eroon toisistaan tai toimii yhdistävänä tekijänä?
Korussa on jälleen ihastuttavia käsintehtyjä lamppuhelmiä, pieniä taideteoksia, luonnonvaalealla pohjalla mustaharmaaruskea-raitoja ja hopeisia pilkkuja. Pienet raidalliset ja viistehiotut kivihelmet ovat sardonyksia ja isot mustat pallerot akaattia, välihelminä japanilaisia hopealla päällystettyjä pisaroita. Noita pisaroita olen käyttänyt ensimmäisen kerran jo yli viisi vuotta sitten ja vanhoissa koruissani ne edelleen ovat hopeanhohtoisia ja kauniita. Niskaan, lukon vierelle, laitoin söpösen hopeisen sydämen.

onyx,
taidelasihelmi
26.10.11
Runollisena
Kirjoitan joskus jotakin runontapaisia, haikuja ja muitakin ajatelmia... Välillä tuntuu, että korunikin koostuvat sekalaisista säkeistä; eipä niissäkään ole loppusointuja tai tiukkojen sääntöjen mukaista muotoa.
Silti tahdon runoilla :-D
Tilasin tähän koruun sijoittuneet käsintehdyt, upeat vaikka pienet, lamppuhelmet melkein kaksi kuukautta sitten. Matka kesti, mutta kannatti odottaa, kauniita ovat - helmissä on niin monta vihreän,ruskean,mustaharmaan sävyä, etten osaa laskea.
En etsinyt väriltään mätsi-mätsi-helmiä enkä muodoltaan täydellisiä, niinpä muhkuraiset ja vyölliset makeanhelmet sopivat lasihelmien epäsäännölliseen muotoon hyvin. Osa makeanvedenhelmistä on niitä simpukan sylkemiä keishi-helmiä, kiiltäviä pieniä siemeniä kuin kuivuneita syyslehtiä, mutta mikä ihana kiilto. Savukvartsit ovat sitten muodoltaan täydellisempiä, ne on hiottu ja kaiverrettu lehden muotoon.
Taisi tulla taas oman värimaailman koru... laitan sen silti kauppaan jonkun runollisen sielun löydettäväksi :-)

savukvartsi,
taidelasihelmi
20.10.11
Kohdatessa
Eilen oli hiukan haikea kaipauksen päivä, isäni syntymäpäivä, kävin haudalla. Jo 18 vuotta sitten hän lähti, koin sen silloin vahvasti ja ajattelen häntä lähes päivittäin.
Perheen kanssa muistelemme silloin tällöin isään liittyviä sattumuksia, useimmat aika hauskoja. Haikeuden takana on siis aina kirkkaita ilon ja hymyn hetkiä.
Mustat viistehiotut akaatit olivat niin kiilteleviä, ettei niille oikein löytynyt 'vertaistaan' seuraa. Olkoot siis keskenään :-) Lisäsin vain muutaman pikkuisen Swarovski-kristallihatun ja ihanaisen hopeisen sydänriipuksen, sydänlukko sille pariksi.
Koru on lyhyt, joten neli-senttinen sydänriipus on todella keskeisessä osassa korussa, asettuu aivan kaulanrajaan.
Arvatkaa mitä - symmetrinen koru! Kaipasin tasapainoa varmaan, kun kaaduin toissapäivänä selälleni aivan tasaisella lattialla...
(Kuvauksessa korun alla kirjat:
D.Flowers, Handmade paper
ja
Södergran-Schjerfbeck, Kohtaamisia)

18.10.11
Tuulen tuttava
Ilta jo hämärtää, tuulee ja pieni sadevihma hiukan väkivalloin hyväilee kasvoja. Jalat tottuneesti hypähtelee lätäköiden yli, katse poimii vieläkin muutamia kukkasia heinikosta. Rakastan näitäkin syksyn hetkiä, jotka monen mielestä jo ovat liian harmaita ja ikäviä.
**
Pahanlainen korujumi on yrittänyt iskeä, minuun niin kuin moneen muuhunkin koruntekijään; toiset suosittelevat hoidoksi lepoa, toiset pikku shoppailua. Itse pidin ostotaukoa ja niinpä kaivelin viimeinkin muutaman alkuvuodesta ostetun kauniin riipuskiven esille. Ja koska olin päättänyt solmeilla korun nahkanauhaan, niin nauhaosuuden kiviksi valikoitui ne helmet, joiden reikiin tuo nahkanauha suostui.
Riipus on iso ja kaunis bertrandiitti-opaali, jonka molemmin puolin on todella puhutteleva maisema! Muina helminä edullisia, harmaan ja violetin kirjavia ametisteja sekä muutama vuorikristalli. Nahkanauha ja ametistit kulkee korussa kahdessa rivissä, lukkoa en laittanut lainkaan.
Lehdykkäketjun palanen vaati päästä mukaan ja sitä täytyy varmaan tilata lisää, se on niin minun suosikkia ja saa minut hyvälle tuulelle, helisee vienosti :-D

ametisti,
kaulakorut,
kauppa,
ketju,
kiviharvinaisuus,
opaali,
voimakoru
13.10.11
Patinaa ja paukutusta
Joskus vaan natsaa!
Moni meistä koruilijoista on ihaillut Solen taitavien käsien aikaansaannoksia! Minäkin kaipasin rinkuloita ja annoin Solelle 'vapaat kädet' toiveenani jotakin 'ehkä punaisia tai ruskeita värimaailmoita' (maltoin siis olla pyytämättä turkooseja...), mutta toiveena oli patinaa ja paukutusta.
Tämän korun kaksi kuparista Sole-rengasta ovat kauniin punasävyiset ja mielenkiintoisin osuus on taas tämä telepaattinen, ääneen lausumaton tilaukseni: toivoin, että renkaat sopivat tuohon jo kauan sitten tilaamaani luiseen käsinkaiverrettuun ja värjättyyn sulkaan tahi nuolenpäähän, kumpihan se nyt on. Ja voilà, kiekuroita myöten sama maailma!
Sitä en etukäteen tiennyt, että teen korun makeanvedenhelmistä :-D ja toinen ihana juttu on, että pääsin itsekin patinoimaan! Metallilangat ja -renkaat, joita tässä olen käyttänyt, ovat patinoitua hopeaa eikä se yhtään riitele Solen renkaiden kanssa.
Kiedoin luu-sulan hopealangalla renkaaseen, liimaaminen olisi varmasti ollut siistimmän näköinen kiinnitys, mutta tykkään ehkä enempi tästä ilmeestä. Korussa on makeanvedenhelmien lisäksi muutama musta onyksi ja muutama tsekki-helmi. Nuo pari isompaa viistehiottua rondellia ovat samoja punaisia kuin aiemmassa rannekorussa, jonka oikein mustaksi patinointia nyt harkitsen tosissaan.
Ai niin vielä, riipus, se on fossiilikivi, jonka ihana Vikki kerran suostui mulle messuostoksistaan myymään ja niistä toinen vielä odottelee paikkaansa. Fossiili on rinkulassa kiinni nahkanauhalla ja alemmasta kuvasta näkyy, ettei koru ole niin levoton kuin tuosta 'makuu-kuvasta' vois ajatella.
Kauppaanhan koru on menossa, kun koruvarastoni on niin iso jo. Mutta punasävyistä korua minulla ei varsinaisesti taidakaan olla ;-D

kupari,
lasihelmet,
luu,
makeanvedenhelmi,
onyx
9.10.11
Värin vaihto
On tullut viimeisen kuukauden aikana niin monta vihreää korua, että hypätäänpäs välillä sinisiin!Ylemmät korvakorut ovat kaunista viistehiottua akvamariinia, ei aivan pikkuruiset, vaan sellaiset mukavat 8x10mm. Pikkuiset swarot kimmeltää pohjalla.
Ja alla taidelasihelmet, jotka eivät ole kuvioiltaan symmetriset, mutta se ei korvissa haittaa. Keskiosan sininen raita on ihanan läpikuultava, kuvaaminen ei tänään ollut mun juttu :-D
Napit ja pikkuhelmet Balin hopeaa.
Ja alla taidelasihelmet, jotka eivät ole kuvioiltaan symmetriset, mutta se ei korvissa haittaa. Keskiosan sininen raita on ihanan läpikuultava, kuvaaminen ei tänään ollut mun juttu :-D
Napit ja pikkuhelmet Balin hopeaa.
Tunnisteet:
101 korvakorut,
akvamariini,
kauppa,
taidelasihelmi
Subscribe to:
Posts (Atom)