Luontoretkiä

Muistanko oikein... tuon niemen takana on se pieni saari, se, jonka toinen pää on paljasta kalliota ja toinen pää tiheää lepikkoa jonka seassa muutama sitkeä havupuu? Oi, nyt se näkyy! Muistan toki, että saarelle päästäkseen pitää veneellä pujotella parin viereisen luodon välistä.

Ja ne luodot - mikä näky jo pesänsä jättäneiden lokkien jäljiltä. Jaksan ihmetellä miten ne suosivat lähes paljasta kallioluotoa eivätkä hakeudu suojaisammalle naapurisaarelle. No, minun voittoni, minun saarellani on ehkä pesinyt vain yksi pari, niin vähän sen kalliolla on valkeita merkkejä.

Istuskelen rauhassa, nautin kesäkuisesta lämmöstä. Katse kulkee myös viereiseen niemeen, sen rantakaislikkoon. Kuin vahingossa tuijottelen ruokojen sekaan pujahtavaa kuikkaa, voisiko sillä olla siellä pesä, tai ehkä pian jo poikaset. Jään tarkkailemaan, aurinko lämmittää niskaa.

Luodolla-korussa makeanvedenhelmiä, ihanan kirjava iso jaspishelmi, ruskea 'piikkinen' siemen, lasihelmi, hopeapesä... Riipus on rodoniittia, kerrassaan hurmaava yksilö!


********************************************


Pohjoinen Jäämeri. Haaveilen joskus pääseväni katsomaan sen syvää sinistä, jossa on kuulemma aivan oma sinivihreä sävynsä.

Ruija-korun tilaaja sanoikin tämän korun apatiittien olevan juuri jäämeren värisiä! Riipuksena iki-ihana sininen opaali, jonka kuvioissakin on kuin pohjoisen Norjan vuonojen ja saarien karttaa, vuoropuhelua mantereen ja meren kesken. Silkkinauha keventää korua, riipus on iso ja lyhyeen koruun ei haluttu liikaa elementtejä.