Miltä näyttää, miltä tuntuu, miltä kuulostaa?

Ihmisen ulkonäön ja iän voi päätellä äänen perusteella. Jos on uskominen prismastudion ohjelmaan. Ehkä se pitää paikkansa, ainakin radioäänille olen itsekin antanut selkeät hahmot kuvitelmissani.


Vaikka kivestä ennen tilaamista näkee nettikuvan ja saa tietoonsa nimen tai koon, ei voi tietää vielä edes puolta totuudesta.
Kivi täytyy nääs saada käsiinsä, tunnusteltavaksi, silitettäväksi, vähän haisteltavaksikin. Kun kirjeestä kaivettu kivi on kämmenelläni, suljen hetkeksi silmäni ja yritän aistia lämpötilaa, hivelen kiven pintaa, kuuntelenkin josko kivi sanoo jotakin. Joissakin helmissähän on tunnetusti suolaisen meriveden haju.

Onko tämä rannekorun polkuja ja verkkokuvioita täynnä oleva kivi ollut muinoin jollakin kaukaisella rannalla? Onko sen pinnan meri hionut vaiko vieruskivet? Onko se viipynyt kalastajan ahavoituneessa kädessä vai onko se sittenkin tullut esiin jostakin erämaan perukoilta?

Tarinoita sillä ainakin oli ja niiden perusteella valikoitui seuraa; fossiilijaspista, vuorikidettä, Perun opaali ja pari lamppuhelmeäkin; olihan 'hän' karavaanin matkassa nähnyt niin herraa kuin rahvastakin; kulkenut sitten matkansa viimeisen pätkän keramiikkahelmen kera kauppiaan suuressa tavarasäkissä.
Hopeiset lenkit ja lukon patinoin ja hiukkasen murjoinkin, onhan karavaanimatka niin pitkä, ettei siitä aivan silkoisena selviä.

Riipuskiven lajinmääritys ei ole selvillä. Se saattaa näyttää kuvissa enemmän joltakin siemeneltä, mutta kyllä se on kivi, kova ja ei höyhenenkevyt. Mutta pinnan verkkokuvio on todellakin vertaansa vailla ja näin rannekorussa helposti hiplattavissa :-)

***