6.4.13

Miljoona, miljoona ruusua

Kuten kerroin aikovani, pyöräilin eilen puutarhalle. Kiertelin aikas kauan vain ihastuttavia värejä sisääni nautiskellen. Trooppisella puolella tuli kovin lämmin ja pakenin vilvoittelemaan leikkokukkien vilpolaan.
Oli kyllä upeita sekakimppuja tarjolla, mutta tällä kertaa ihastuin kirjaviin ruusukimppuihin ja sellainen lähti mukaan. Ei siellä muuten aivan miljoonaa ruusua ollut, mutta satoja, satoja puutarhan omaa tuotantoa, kauppanimi Nuppula.

Nappasin kuvaa ennen kuin ryhdyin jakamaan ja asettelemaan kauniisti maljakoihinsa - puolet vien tänään äidille ja yksittäinen on tässä tietokoneen äärellä ilahduttamassa. Jo kukan näkeminen syrjäsilmällä aiheuttaa tässä kirjoitellessa väristyksiä :-)


Heti kotiin tultuani ja pakettia avatessa tein muuten yllättävän havainnon! Ruusun tuoksu! Oi ihanuutta! En muista, että ikänä olisi marketista ostettu ruusukimppu tuoksunut millekään! Mutta tästä kimpusta osalla ruusuista on kerrassaan hurmaava aito tuoksu. Oi onnea!

Tietenkin täytyi sopiva korukuva etsiskellä ja tämä rannekoru onkin esittelemättä. Se lähti tulikettu-kaulakorun kaveriksi.
 Hehkuva karneoliruusu, raikas oranssi akaatti ja turritellaa, turritellaa.

Oikein upeaa ulkoiluviikonloppua jokaiselle piipahtajalle! 


11 comments:

  1. Upeita ruusuja, sekä maljakossa että etenkin rannekorussa.

    Tuo ruusun tuoksu on sellainen, että se ellähdyttää joka kerran nenään sattuessaan. Minulla oli tuoksuva kimppu keittiön pöydällä ja hymy nousi huulille joka tuoksahduksesta. Toivottavasti sullekin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Käväisin koruhyllylläni ja löytyihän sieltäkin karneoliruusu: Ur-korusta ;-)

      Delete
  2. Ihana koru ja siinäkin kaunis ruusu:)

    ReplyDelete
  3. Kauniita ruusuja :)Hyvää viikonloppua

    ReplyDelete
  4. Ruusuja <3 Ihanan voimakas koru, täynnä elämänenergiaa.

    ReplyDelete
  5. Kaunis, upeat värit :)

    ReplyDelete
  6. Ihania ovat ruusut, kaikki tyynni. Korussakin. Tuo tulikettu-kaulakorun kaveriksi tarkoitettu rannekoru johdattaa mieleeni keromuksen Pikku Prinssi. Onpa hieno setti tarinan ystävälle, ja toki kenelle muulle tahansa. :)

    Täällä on Niemisen puutarha, joka viljelee mm. ruusuja. Ovat joutuneet pienentämään niiden viljelyä runsaasti, koska halpatuonti ulkomailta on vienyt mm. noita markettimarkkinoita. On tosiaan eroa puutarhan ruusuissa ja ´markettiruusuissa´; kestävyyskin on ihan toista luokkaa. Jotkut ruusut tuoksuvat, jotkut eivät. Olen aina ajatellut, että se johtuu lajikkeesta, mutta täytyypä tutkailla onko syy tosiaan siinä, onko ruusu tuotu lähipuutarhasta vai ´jostakin Afrikasta`. :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Suntsa! Ajattelin itsekin sitä pikku prinssin hoivaamaa ruusua :-)

      -Jospa se ruusujen tuoksu ja tuoksuttomuus johtuu siitä, että maailmalta tulevat siis ne marketin kukat eivät kunnolla aukea maljakossa ja pääse esittelemään koko repertuaariaan? Lähiruoan lisäksi voisi tietenkin suosia myös kaikkea muuta lähituotantoa, vaikka en minä vartioi kenenkään hankintoja; helmetkinhän tulee kaukaa ja vielä kauempaa...

      Delete
  7. Kiitos kommenteistanne :-)

    ReplyDelete
  8. Ihania ruusuja sekä kimpussa että korussa!

    ReplyDelete
  9. Tuliruusu <3 Meidän talon pihassa kasvaa kesällä ruusuja, ja viime kesänä huomasin jopa pysähtyä haistelemaan niitä - oih...

    ReplyDelete