29.9.14

Suukon odottelija

Mistä ihmeen elämänkäsityksestä ja -odotuksista ne kaikki lapsuussatujen juonet ja hahmot on syntyneet? Kurjiksi muutetut veljet, joille piti nokkosista neuloa nutut; kurpitsavaunut, myrkytetyt omenat jne! Ja voi hyvä ihme, miksi juuri sammakoksi oli noiduttu sadun prinssi?

Mutta kun katselen tätä koruni sammakkoa, niin sillepä juuri on annettu ilme, silmät, kuin kertomaan: Pussaa toki, prinssihän tässä!


Mary Lockwoodin upea taidelasihelmi taisi nyt löytää paikkansa, aiemmasta korusta olin tarvinnut helmet muuhun (ups, sellaista sattuu aina välillä!), niinpä oli sammakko kotia vailla. Nyt sitten nuo hauskat vinoneliöt, krysopraasia, ja, syksyä hehkuvat pienet mookaiittijaspikset ovat kuin tehtyjä riipushelmen seuraan. Vielä lisäsin muutaman tsekkiläisen lasilehden, joiden kultahippuset toistaa krysopraasin pyriittiä. 


Riipushelmen alapuoli on aivan ihastuttava läikikäs niitty täynnä siniunikkoja... Ei siis haittaa, jos riipus sattuisi kaulalla heilahtamaan ympäri.


Krysopraasi- ja mookaiittihelmet löysivät kyllä toisensa jo ennen sammakon esiin kömpimistä; rannekoru syntyi alkuun värikokeiluna, mutta kaulakorun myötä tykästyinkin liittoon. Kirkasta on hopea molemmissa koruissa, en olekaan nykyään niin hanakka patinoimaan hopeaa.



Joinakin aamuina on tuntunut jo niin kylmältä, alkaa tuntua tosiaan syksyltä. Puut ovat vähitellen vaihtaneet värejään, ehkä ehdin joitakin vaahteroita kuvatakin. Odotan nääs uutta puhelintani, jossa on hyväksi kehuttu kamera...

9 comments:

  1. Voi mikä ihana sammakkoprinssi selvästikin:-) Sammakot(prinssit) on söpöjä ja niin kaunis koru jälleen

    ReplyDelete
  2. Vitsit kun veikeä sammakkoriipus, ja korussa kaikki taas niin kohdallaan kuin olla voi. Rannekoru täydentää hienosti kokonaisuuden.

    Mä olen aatellut, että prinssi on noiduttu just siksi sammakoksi, kun ne ei ole kovin söpöjä, ja ne on niljakkaita ja kylmiä, joten eivät ehkä hokuttele suuteluun. Mutta pelastajan on pakko uhrautua rakkauden edessä. :D

    Ja siis tämä samppi on ylisöpö, ei ollenkaan niljakaskaan. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Suntsa, kiitos!
      Joo, mutta mistä se tulee, että ihmiset noidutaan niin usein eläimiksi niissä saduissa?

      Delete
  3. Todella hieno setti. Ihailtavan monta kaunista mookaiittia olet raatsinut laittaa samaan koruun, se on superkaunista ja kivan maanläheistä. Saku luonnollisesti on aivan valloittava. Pussaisin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos MiunMaun, oli kyllä nauhallinen ihanuuksia! Aina ei mookaiitti sytytä, mut tällä kertaa kovasti :-D

      Delete
  4. Voih, meinasi mennä ohi tämä! Ihastuttava sammakkokoru! Mookaiitti on niin mun mieleistä, voisi pitää kädessä ja tunnustella vaan...siinä on taikaa. Niinkuin korussasikin<3 Tykkään todella paljon<3

    ReplyDelete
  5. Voi miten kauniita! =) Milllä/miten nuo helmet on linkitetty, mikä siellä reikien sisällä menee? Meneekö siellä vaijeri ja minkä paksuinen? Mä oon niiiin huono tekee kaula- ja käsikoruja, korviksia enemmänki =D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tihis, kiitos, korut on tehty koruvaijeriin, taisi olla 0,38mm vahvuudeltaan ja 19-krt.

      Delete