2.2.10

ÄHH

Muistatteko viimekesäisen ÄHH-projektin? ÄHH eli älä hilloa helmiä, vaan tee koruja :-) Nyt Inkku taas innosti tähän mukaan helmikuun ajaksi - ja minähän aloitin tietämättäni jo eilen kaksilla korviksilla, jippii! En ole lainkaan varma syntyykö koruja tuota 28:aa, mutta aloitettu on.
Ja eikös ÄHH tarkoita myös Hopeita, niitäkin nimittäin on hillokellarissa...

Olinpa melkein vannonut, etten tee sormuksia, vaikka niitä ehdotellaan jatkuvasti. Hmm, löysin eilen, sieltä kellarista, hopealangan pätkän, johon olin kokeillut kuviovasaraani ;-D
Jostain syystä nyt sitten kiersin sen langan lenkille ja juotin kiinni. Ja sitten hain lisää lankaa ja 'paukuttelin' pari rengasta lisää :-D Täähän oli kivaa puuhaa!! Paitsi kuvista näkyy, että yhden sormuksen kanssa on vielä loppuhionta kesken, näkyy juotoskohta aivan selvään.



Kun ei sitä sormusrautaa(kaan) oo (-vielä?) hankittuna, niin ovat epämuotoisiakin nuo sormusjuutakset, vaikka eivät ne aivan noin vinkuroita ole kuin tuo epätasaisella lasialustalla otettu kuva näyttäisi.
Yhtä rinkulaa ajattelin pitää noiden Anjan tekemien kaunottarien välissä ja loput on sitten toisessa sormessa, yksinään tuollainen kapea sormus ei näytä miltään. Siis, huomaatte kyllä sanomattakin, tuo poikkeava kuva on Anjan itsensä ottama, jotkut osaa :-)

Hitsit, eikös tässä nyt syntynyt neljä (4) ähh-korua??

11 comments:

  1. Ihanoit rinkuloit, kiva tuo kuvioitu pinta.

    ReplyDelete
  2. Mä tykkään näistä tällaisista pinottavista rinkuloista! Ja onhan siinä neljä. ;)

    ReplyDelete
  3. Hienoja renkaita! Yskin keuhkoni pellolle nauraessani kirjoituksellesi. Nyt olis aikaa ÄHHiin, mutta kun ei jaksa ajatella edes niitä synttärikoruja, jotka odottaa tekemistään. Ne ei nyt sitten ehdi millään huomiseksi eikä minusta ole niiden viejiksi, joten laitan loppuviikosta "lahja"kortin, joka kertoo jotain tulevan perässä.

    ReplyDelete
  4. Oikeen kivoja ja käyttökelpoisia rinkuloita.

    ReplyDelete
  5. Anonymous2/2/10 20:23

    Aivan ihania!!! <3

    ReplyDelete
  6. Hienoja rinkuloita! Rohkeasti vaan lisää tekemään :)

    ReplyDelete
  7. ÄHH- projektisi onkin jo hyvällä mallilla, hienoja ovat sormukset. Mä olen menossa tulevana viikonloppuna sormuskurssille, saa nähdä saako siellä jotain aikaiseksi...

    ReplyDelete
  8. Kiitos kaikille :-D

    -Sinikarhu, tottakai saat!

    ReplyDelete
  9. Ihanii rinkuloi :)
    ...minäkään en tunnetusti pidä sormusten teosta, mutta kyllähän niitä mieluummin tekee kun hilloo vaikka helmii...ÄHH.n hengessä nääs :-))

    ReplyDelete
  10. Anonymous3/2/10 11:38

    Hienoja sormuksia, ja kyllä ne voi laskea neljäksi:)

    T. Kipa

    ReplyDelete