9.5.12

Järki ja mieli

Otsikko taas kaukaa haettu, mutta toisaalta, kyllä koruja tehdessä useinkin miettii, onko mielekästä, onko lainkaan järkevää...
Siis esimerkiksi käyttää  k o r v a koruihin metrikaupalla lankaa tai kymmeniä helmiä!

Ja silti niin tekee. Koska lopputulos miellyttää ainakin omaa silmää.


Hortensia-korvakorut tällä kertaa mustista, säihkyvistä ja viistehiotuista spinelleistä; pariin kului 34 helmeä ja puolitoista metriä hopealankaa :-D Lopputulos: ilman koukkua 1,5cm:n pituinen kukka.
Jos äitini käyttäisi korvakoruja, hän saisi nämä lahjaksi, mutta kun ei käytä, niin jonkun muun omat sitten.



Herringbone-korvakoruissa vedensiniset hemimorfiitit ja näihin upposi vintaj-lankaa metrin verran. Eihän niihin olisi pakko noin pitkästi kieputella, mutta tämä malli on mielestäni hauskempi mahdollisimman monella kierroksella. 



Lähimetsässä, mäntyvaltaisessa sellaisessa, on viime päivinä ollut suorastaan kuuma. Mutta samoilu ja kiipeily jyrkillä poluilla on niin voimaannuttavaa, että sinne vaan mieli palaa luontoa tutkailemaan. Harmi vaan, että koko alue on ollut hakkuutyömaana viime kuukaudet ja sitä jätettä on roimasti korjaamatta, siksi osa poluista niin hankalia.



16 comments:

  1. Ihanat on molemmat parit.Ja kyllä se on järkevää,jos mieli tekee:)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Eila, samaa mieltä että tehtävä on kun mieli tekee ;-)

      Delete
  2. Sun Herringbone on ihana! Ja se, että teet sen kokonaan langasta...! Olisi kiva tietää miten ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Ninni - teen alle kierteet tavallisen kierteisen linkin tapaan ja sitten kieputtelen nuo lisät; ohje on jonkun tarvikekaupan sivuilta joskus kopsattu eli aivan yleistä riistaa ;-D

      Delete
  3. Kiitos, KatMan, niin se on, että koruillessa ei kannata paljoa järjen ääntä kuunnella :-D

    ReplyDelete
  4. NIIN ihanat ♥ Minäkin tykästyin eniten noihin Herringbone-korviksiin. Kumpa itsekkin oppisi tuon kieputuksen noin hyvin.

    ReplyDelete
  5. Korujen tekohan on aina järkevää! Varsinkin jos siitä tulee itselle hyvä mieli ja saa aikaan noin kauniita korvakoruja :) Nuo hortensiat on ihanat :)

    ReplyDelete
  6. Miten suloiset Hortensiat <3 Pakko olla järkeä kun tuli näin kauniit!!

    ReplyDelete
  7. Vaivaa säästämättä olet tehnyt ihania korviksia. Erityisesti nuo hortensiat on niin mahtavia. Jos olisi reiät korvissani, olisin varmaan ostanut itselleni jotkut hortensioista. :)

    Ihanat korut, joihin taas lankesin, saapuivat tänään postissa. Luonnossa ovat vielä kauniimpia kuin kuvissa.

    ReplyDelete
  8. Vauh! Hortensiat. <3 Uskomattoman kauniit! Sitä ei usein päällepäin huomaa korusta kuinka paljon sitä lankaa meneekään. :) Näihin kyllä kannatti se käyttää!

    ReplyDelete
  9. Tekniikoista olen ihan pihalla, mutta kaunista jälkeä on tullut. Varsinkin nuo ensimmäiset "järjettömät" :) miellyttävät, ihanat helmipiikit. Kannatti tuhlata.

    ReplyDelete
  10. Hortensiat! <3

    Pitäisi vissiin ehtiä tänne useammin, kun meni tovi ihastellessa upeita teoksiasi.

    ReplyDelete
  11. Kiitokset vielä Marita, PaulaL, Amalia, suntsa, inkku, sole ja Katri :-)

    ReplyDelete
  12. Ihanat korvikset kummatkin mutta varsinkin nuo hortensiat on niin kauniit!

    ReplyDelete
  13. Nämä ovat livahtaneet minulta täydellisesti ohi. Ensimmäiset ovat uskomattoman kauniit. Taidokasta.

    ReplyDelete
  14. Voi kuinka kauniit <3 <3 <3 Jos oiskin reiät korvissa....

    ReplyDelete