4.1.13

Lyhyitä hetkiä elämästä

No huh, päivät ja varsinkin vähänkään valoisat hetket, singahtelee ohi. Miten ihmeessä, vaikka mitään ei oikein tapahdu? Ja, voin vannoa, että tänäänkin ulkona tuoksui ja tuntui jo kevät! Tiedän, tammikuu vasta ja pakkasiakin vielä edessä, mutta silti; talitintit tiukuttivat, sateli jotakin kosteaa, kengän alla luminen maa oli jotakin pehmeän ja kovan väliltä ja ilma tuntui niin lämpimältä, että pakko oli riisua hanskat.

Ja anteeksi tähän väliin; yleensähän en valita enkä ruinaa, mutta olen ärsyyntynyt postinkulkuun, oikeastaan nykyiseen jakelijaan! Poika ajelee firman autolla tätä meidänkin  reittiä ja on silti pahimmoillaan pari kolme tuntia myöhemmin minun kohdalla kuin aiemmin jakelun jalan hoitanut ihana leidi! Auto saattaa seisoa puolikin tuntia viereisen kerrostalon edessä - asuuko siellä joku kaveri vai tyttöystävä?? Grrr...
Tunnen silti olevani niin onnentyttö ja otin vieläkin kuvia helmistä ynnä muista, mitkä työpöydälle on tonttu tai itellan poju tuonut viime viikkoina.

Tonttuina ovat olleet mm. Vikki ja Marita ja Othel ja Helmi sekä Akvamarin Korukoplasta... Kuvissa on sekaisin näitä sekä omia keräilyjä, teen itselleni usein sekoituskuvia inspiraatioksi :-)
Ai niin, tuo auringonkeltainen silkkilanka oli kertakaikkinen ylläri ihanalta korutilaaja-blogikamulta; hän neuloi itselleen huivin ja ilahdutti minua keränlopulla, nam mikä väri ja sopisi niin johonkin oheisista riipuksista!



No, nuo odottelevat sitten sopivaa hetkeä.


Sain keskiviikkona myös aika erikoisen ihania rutiilikvartseja, jotka olin tilannut aivan joulukuun alussa; ei mennyt siis kuin kuukausi kaukaisilta mailta, pelkäsin joutuvani tuon kirjeen hakemaan tullista, mutta onneksi en.
Hämmästyksekseni olin tilannut kaksi nauhaa, oho, en ikinä tilaa mitään kuin nauhan kerrallaan! Siispä heti kokeilemaan helmiä tummaksi patinoidun hopean kanssa, kun olin untakin siitä nähnyt.



Korun riipuksena jännittävä akaatti Vikiltä; itselle syntyi kuvatessa mielikuva kuin akaatin viisteet olisivat siirtyneet kultarutiineina noihin kirkkaisiin helmiin. Joka tapauksessa tykkään noista epämääräisen tynnyrin tai omenan mallisista helmistä. Jokaisen sisällä on ohuita neuloja tai leveämpiä lastuja kullanhehkuisia rutiileja.
Tsekkihelmissä on sekä kellanruskeaa että sinertävää sävyä, joten kaivoin yhden labradoriitti-pisaraisen esille ja sovitin tuonne reunalle - sen kummatkin puolet on yhtä upeat hehkuvaiset.  Patinoin hopealangan lisäksi myös kokeeksi tuollaisen hopeoidun kristallirenkaan, oon tyytyväinen, ei näytä tummana liian pramealta.


*Lastuja* tai muuten vaan 'lyhyitä hetkiä elämästä'

20 comments:

  1. ♥Todella kaunis koru! Ihania inspiraatiokuvia!

    ReplyDelete
  2. Kaunis koru kuin auringonpaiste!:)

    ReplyDelete
  3. These are going to make gorgeous jewelry, I already know! :)
    And the finished pieces you show are very beautiful too!
    Hugs from a very warm, springlike day in the Alps :)

    ReplyDelete
  4. Mahdottoman kaunis kokonaisuus:-)

    ReplyDelete
  5. Ihana akaatti ja mahtavia helmiä!Mistähän nuita neulepintasia sydämiä saa?
    Vautsi vau,tahtoo myös:D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Neulesydän polymeerisavea à la Akvamarin! Livenä vielä miljuuna kertaa ihanampi!

      Delete
  6. Nuo inspiraatiokuvat olisi kyllä hyvä idea. Kun ensin löytäisi ne helmet... Mulla alkaa oleen vähän liikaa. Aina kaikki hukassa.:D

    Tuo koru on nyt just väreiltään sellainen, joka on päässäni pitkään pyörinyt. Kappas, kerkesit sen(kin) sitten toteuttaa. Tekisi toki mieli se heti tuosta ostaa, mutta pakko vissiin hillitä näin joulun jälkeen. :D Mutta siis, koru on vallan kertakaikkisen ihana. :)

    ReplyDelete
  7. Oi mikä kaunotar♥

    ReplyDelete
  8. Kiitos ihanista kommenteista!

    ReplyDelete
  9. Ihanat värit :) Tykkään! ps. blogissani on sinulle jotain :)

    ReplyDelete
  10. voi miten onkin kaunis, ja eila sen taas sanoiksi kiteytti :)

    ReplyDelete
  11. Tykkään tuosta kaulakorusta mahdottomasti, yllätyksellinen ja kaunis! Ihania aarteita sulla odottaa koruiksi pääsyä!

    ReplyDelete
  12. Ihana koru <3 Värit ovat upean monivivahteiset!

    ReplyDelete
  13. Vitsi kun sun korut on aina niin kauniita ja todella persoonallisia :D
    Sinulle olisi blogissani (http://kadenjalkia-cartsu81.blogspot.fi/) tunnustus :)

    ReplyDelete
  14. Pupillini suurenivat suurenemistaan, kun selasin sivua alaspäin. Vesi herahti kielelle turkoosien kohdalla. Ihana idea, nämä inspiraatiokuvat!

    Jos sillä postimiehellä on ruokis siihen aikaan ja se syö eväitä?

    ReplyDelete
  15. Lastuja, hetkiä ja onnen häivähdyksiä tässä ihanassa korussa.

    ReplyDelete
  16. Kiitos ihanat, kommenteistanne!

    ReplyDelete
  17. Upea koru! Tuo värimaailma natsaa kyllä täydellisesti patinoidun hopean kanssa <3

    ReplyDelete
  18. Pöydälläsi on houkuttelevia aarteita näin kevään alkajaisiksi! Kun vielä valo lisääntyy, niin koruilijan sormistasi alkaa varmaan kuulua hurina ja nousta savu. :-)

    Tuosta keltaisesta riipuksesta tulee mieleen kumkvatti, josta on viipaloitu muutama pala pois. Herkullinen!

    ReplyDelete