6.4.12

Henkilökohtaista


Olen viime vuosina miettinyt paljon kuolemaa, ja elämää myös.

Olen etääntynyt uskosta, tai oikeastaan, kristillisyydestä. Onhan minulla uskoni ,’näkymättömään’, suojelijoihin, enkeleihin, henkioppaisiin, luontoon, kivien voimaan.

Tänään kävin pitkän, pitkän tauon jälkeen kirkossa. Kyseessä oli kuolinpäivän muistotilaisuus. Sello minut sinne houkutteli. Enkä pettynyt. En musiikkiin, jota oli paljon ja harkitusti valittua, enkä puheisiin, joita oli vähän - erittäin hienovaraisesti koottuja ajatuksia, sitaatteja.

Tilaisuus soljui saumattomasti, musiikki ja puheosuudet tasaisesti vuorotellen. Jäi aikaa miettiä kuulemaansa, pohtia merkityksiä. Musiikki toisti edellä esitettyjen lauseiden sanomaa. Ja kuin huomaamatta tuo musiikki ja puhe kietoi penkissä istujan samaan seuraan. En tarkkaillut muita osallistujia, en miettinyt, olinko jonkun tarkkailtavana. Olin vain ja oli hyvä olla. Tuskin koskaan olen samalla tavalla kokenut oloani täysin levolliseksi kirkossa.

Tainomainen tunnelma katkesi, viimeisten sellon sointujen jo ajat tauottua, vasta kun pappi nousi paikaltaan etupenkistä ja asteli keskikäytävää pois. Tilaisuuteen saapuneet ’heräsivät’ ja penkit tyhjenivät.

Hieno sellisti, lumoavan eläytyvä esitys Albinonin Adagiosta. Sain tilaisuuden kiittää soittajaa henkilökohtaisesti upeasta elämyksestä.


Jos jostain syystä kappale ei ole tuttu, niin yksi lukuisista, lukuisista esitysversioista tässä.

10 comments:

  1. Kuulostaa upealta! Kannattaa välillä astua pois omalta mukavuusalueeltaan. Oikein rentouttavia pyhiä sulle, Mags!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Marjaana; olen huomannut, että 'mukavuusalueeni' on kovin laaja :-)

      Delete
  2. Sanoit niin paljon, niin vähällä:)
    Sinulla on enemmän kuin tiedätkään.
    Hyvää Pääsiäistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Marita, olet oikeassa, emme aina ymmärrä miten paljon meillä on, miten vähän tiedämme...
      -Kävin blogissasi, hienoja oivalluksia täynnä!

      Delete
  3. Tuo mainitsemasi Albinonin Adagio on tullut tutuksi kolmen siunaustilaisuuden alkumusiikista. Ensin kummityttöni(hän oli myös serkkuni) , sitten hänen isänsä ja vimeiseksi mummumme siunauksissa.
    Se tuo surun mieleeni. Ja on äärettömän kaunis kappale.
    Hyvää Pääsiäistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Eila, totta on, minäkin ensin muistin isäni hautajaiset, sillä niissähän tilaisuuksissa tätä Albinonia soitetaan. Tämä mainitsemani esitys tänään Jyväskylässä Halssilan kirkossa, oli kuitenkin erilainen, tuore ja persoonallinen, vahva esitys. Ensi kyynelten jälkeen suru tuntui hyvältä tunteelta, näin tapahtui.

      Delete
  4. Albinonin Adagio on ollut minulle aina tärkeä kappale. Se on sellainen puhdistava ja itkulukkoja avaava. Luonnollisesti Adagio soi myös viime joulukuussa mieheni hautajaisissa. Valitettavasti Adagion lumo kuoli siinä tilaisuudessa. Kuvailemasi konsertti kuulosti ihanalta, ehkä minäkin rakastuisin Adagioon uudestaan vastaavanlaisessa tilaisuudessa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Unttura, toivon todella, että saat tilaisuuden löytää tuo musiikkikappale uudelleen; kyllä sen kauneus kuitenkin on edelleen vaikka hetkeksi katoaa surun alle.

      Delete
  5. Olen käynyt täällä jo monta kertaa lukemassa tätä, hienoa valinta, tekisi hyvää aika monelle meistä! Hyvää pääsiäisen jatkoa!

    ReplyDelete