31.8.12

Blue Moon - rukousnauha-haaste

 -this post in english-

Blue Moon (-klik-)
Taanoisen bead soup -helmivaihtohaasteen parini Ritan kanssa sovimme jo helmien lähetysvaiheessa tekevämme yhdessä myös pienimuotoisen rukousnauha-helmivaihdon; kumpikin meistä nauttii näiden hiukan erilaisten korujen tekemisestä. Blue Moon haasteen nimessä tulee siitä, että juuri tänään sellainen mollottaa!


Itselleni säännöllisen ja symmetrisen rukousnauhan tekeminen on meditaatiota.
Pyrin siihen, että kaikki rukousnauhan osat ovat kerralla esillä ja pidän silmäni ja sormeni kiinnittyneenä vain kulloisenkin nauhan tarvikkeisiin. Silloin ajatuksenikin yleensä rauhoittuvat ja tekeminen ei vaadi paljon muistamista. Kymmenen samankokoista helmeä, yksi isompi 'Isä meidän' jne. päättyen kymmeneen helmeen. Myös riipusosan helmimäärä on vakio.
Näin rukousnauhan kokoaminen on hyvin rentouttavaa ja meditatiivista, sormet kulkevat tuttua tietä.
Ja vieläkin joka kerta hämmästyn lopputuloksesta.


Rita lähetti minulle purple quartz -helmiä  ja myös muita isompia ja pikkuhelmiä.
 

Ensimmäiseen rukousnauhaan purppurakvartsien kanssa valitsin Miyukin pieniä välihelmiä omasta aika laajasta valikoimastani. Jotakin muuta varten tilatut 'jobin kyynel' -siemenet olivat väriltään kuin luodut tähän seuraan, ne saivat helmihatuikseen japanilaiset vintage-helmihatut. Noiden siemenien pinta muuten on sormeen miellyttävä, kuin seisahtamaan kutsuva, onhan rukousnauhaa käytettäessä tarkoitus viivähtää rukouksen verran kunkin helmen kohdalla.
Risti on samalla pieni medaljonki, sen sisällehän voi paperikääröön kirjoittaa sopivan sanan tai nimen.

 'Turvassa'


Koska kaikkien villimpien korujeni vastapainoksi oli mukava rauhoittua, tein tosiaan useamman rukousnauhan tähän haasteeseen. (Kaikki löytyvät kaupasta.)
Värimaailma seuraavaan nauhaan valikoitui tuon emalikoristellun ristin väreistä, siispä aitoja turkooseja ja kuparia. Koskapa noiden keskuosien, yleensä Neitsyt Mariaa kuvaavien, löytäminen, tai kauniiden sellaisten löytäminen, ei ole helppoa, valitsin tähän kuparisen suojelusenkeli-helmen. Huomaatteko muuten, että ristissä on kukkien keskellä tyylitelty kyyhkynen!


 'Rohkeus'


Kolmaskin rukousnauha noudattelee väljästi rukousnauhan rakennetta. Tässä kuitenkin koristeelliset filigraani-ketjun palaset ovat käyttämieni Swarovskin helmien väliosina niin isoja, että muutin helmien määrää. Risti on myös hurmaavan vintage-henkinen.
Ja tässä on keskusosana kaunis pronssinen käsintehty helmi (LeAnn/SummersStudio). Linkkilankana on kauniinsävyinen vintaj-lanka.
'Lohdutus'


No pitäähän haasteissa kokeilla uutta! Rukousnauha ranteeseen.
Tähän valitsin Ritan lähettämistä helmistä koreat lasirondellit, joissa on ab-pintakäsittely, mikä kimallus!
Myös tuo iso, täydellinen upeus, viistehiottu vuorikristalli tuli Ritalta. Helmiin sopii  kauniisti salpalukko, jossa oli riipuksena Swarovskin kristallein somistettu sydän. Sydän ajaa tässä taas sen keskus-medaljongin paikkaa ja vaatimaton, melkein matta Swarovskin risti vaimentaa sopivasti muun korun kimallusta.  Pidän todella paljon tästä korusta, ehkä kaipaan itselleni välillä tällaista juhlavaa korua kaikkien karujen rannekorujeni sijaan?

'Aina lähellä'


Tässä vielä yhteiskuva; aloitin tuota korttiakin tekemään, mutta näytän sitten joskus senkin valmiina :-)

Rita sai mukaamme myös kaksi muuta rukousnauhojen tekijää - käykää tutustumassa!
(Aikaero kannattaa huomioida, illemmalla löydätte varmasti.)
Rita, Jewel School Friends
Maryse, GlassBeadArt
Anne-Marie, Kuva-albumi

Ilon hetkiä viikonloppuunne!

17 comments:

  1. Upeita kaikki, ihan silmä lepää ja mielikin hiukan rauhoittui näitä katsellessa. Nyt kuohuu niin paljon, että ehkäpä seuraavaksi teen itsekin rukousnauhan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Eila, suosittelen!

      Delete
  2. Erityisen ihana tuo "rohkeus". Ja taas mä inspiroiduin sinun koruista, istuiskohan koruilemaan vkonloppuna..

    ReplyDelete
  3. Kauniita rukousnauhoja. Jostain syystä tuo ensimmäinen, violetti, puhutteli eniten. Ehkä rauhoittaa viime päivien pahaa mieltä pienen tytön kohtalosta.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Leonida. Ymmärrän että sinua pienten tyttöjen äitinä uutinen koskee kovin, miksi eivät kaikki pikku tyttöset saa olla turvassa? Itkettää.

      Delete
  4. Arvaat varmaan ,että Rohkeus ja Lohdutus kolahtivat minuun. Molemmissa on jotain koskettavaa ja rauhoittavaa. Kiinnostava haaste.

    ReplyDelete
  5. Niin, niin kauniita♥
    Haluan tehdä itselleniki rukousnauhan. Mitä pitää olla ja miten, että voi kutsua omaa nauhaansa rukousnauhaksi?
    Ihanaa viikonloppua sinulle♥

    ReplyDelete
  6. Kertakaikkisen kauniita. Rohkeus ja Lohdutus ovat ehkä täälläkin ykkösinä, jos järjestykseen pitäisi laittaa. Ja oletpa taas saanut valmista. (Huomaan, mistä olet lohdutuksen muokannut, on kyllä tässä paikallaan.:))

    ReplyDelete
  7. Kiitos kaikille!

    ReplyDelete
  8. margareta,

    How beautiful your rosaries are! And protective, strong. so many styles and amazing designs! you astonish me with your art. I love the copper "courage" rosary!! And "always near" is a sparkling star, like you :) the Swarovski jewels and the crystal quartz and heart all look beautiful together. I'm delighted to see you have "Summers Studio" in "consolation" -- very nice. the cross in "safe" opens! that is so cool! Oh, EVERYTHING is just beautiful! Each rosary so special, each a work of art.

    namaste,
    rita

    ReplyDelete
    Replies
    1. Margareta1/9/12 11:52

      Thank you, Rita :-)

      Delete
  9. Nuo on kyllä kaikki todella kauniita, mutta jos itse käyttäisin rukousnauhaa niin valitsisin kyllä tuon turkoosin. Ekassa on upea risti, ja tuo rannekorukin on upea, siinä on tarpeeksi ja sopivasti blingiä :) Yhteiskuvasta päätellen noita voisi pitää vaikka samaan aikaan kaikkia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Sole! Ristit ja rukousnauhathan ei oo kaikkien juttu, mutta taaskin, kivistä, väreistä ym. voi silti nauttia. Joo, vaikka yhtaikaa :-)

      Delete
  10. Rohkeus ja Lohdutus ovat omaan makuuni sopivia. Tuo lohdutuksen risti on aivan mahtava!

    ReplyDelete
  11. Tämä oli iloinen yllätys. Siis ei se, että Mags tekee kauniita koruja (se ei ole enää yllätys vaan tosiasia), vaan se, että kahlattuani läpi lukuisia trendikkäitä morbidia mustaa magiaa ja pakanauskontoja henkiviä blogeja törmään rukousnauhoihin. Ja se, että kommentoijat pitävät niistä ja haluavat itsekin kokeilla. Ehkä meillä on toivoa.

    ReplyDelete
  12. Todella kauniita rukousnauhoja! Minuun kolahti näistä eniten tuo 'Rohkeus' :)

    ReplyDelete
  13. Tosi kauniita kaikki :)! Kiitos Mags!

    ReplyDelete