18.8.10

Loman syvin olemus ;-)

Loma.
Nykysuomen sanakirja:
a. paikasta: esineiden välinen tyhjä tila, väli, aukko, kolo, rako
b. ajasta: väliaika, tauko; työntekijälle työstä, oppilaalle oppilaitoksesta jne. annettu vapaa-aika


Siis Loma. Esimerkiksi

Istua välimerellisen pikkukylän rantatavernassa, katsella paikallisia heidän joka päivä toistuvassa rituaalissaan: lasillinen aperitiivia ja pikkunaposteltavaa, vilkasta jutustelua tai hiljaista pohdintaa, kirkonkello soi tai pappi kulkee ohi, melkein teen ristinmerkin muiden mukana.

Ei ole kiire. Ei ole vilu. Ei ole tekemisen pakkoa. On tilaa olla, on tilaa ajatella, on tilaa katsella ja ammentaa värejä ja tunnelmia. Voi laittaa silmät kiinni ja kuunnella ja kuulla, mitä sisimmästä nousee, voi miettiä ajatuksen rauhassa loppuun asti. Eikä sen jälkeenkään ole kiire muuhun. Joskus voi tavoittaa jopa tyhjän hetken, välitilan kahden ajatuksen välillä.
Tällaisen lomamuiston herätti tämän korun kiviriipus, kun sain sen käteeni.


Turkoosiriipukseen kaiverrettuna tuollainen välimerellisen kahvilan tuoli, mukana korussa utuvalkoista säröakaattia, turkoosia amatsoniittia ja pari makeanvedenhelmeä, pronssinsävyisiä osasia, hopealukko ja hopeinen ristiriipus.

17 comments:

  1. Voi kuinka kiva koru. Ja tuo riipus <3

    Eiks ookin jännä, kun toisinaan ne käyttösuosikit on ihan erit kuin tekosuosikit. (edelliseen postaukseen liittyen) Ja vaikka kuinka tykkää pikkuisesta yksityiskohdista ja vaihtelusta, niin kuitenkin se selkeä ja yksinkeriatainenkin vetoaa.

    ReplyDelete
  2. Kiitos, Katri!

    Näinhän se on :-D Ja sitten kun meistä huolimatta ne kivet ja helmet haluaa just johonkin tiettyyn ympäristöön ja muotoon!

    ReplyDelete
  3. Pysäyttävä tarina ja ihana, raikas, leikkisä koru !:)

    Tilasin juuri tänä aamuna elämäni ensimmäiset turkoosia muistuttavat värjätyt howliitit yhtä ideaani varten, toivottavasti ovat kynnyksellä odottamassa, kun palajan huomenissa kaupunkiin. Siihen mureni ostolakkonikin :). En varmasti osaisi tällä tietäyksellä tunnistaa aitoa turkoosia, mikäli joskus sellaista hankkisin..

    ReplyDelete
  4. Erityisen ihana riipus, tykkään tuoleista. Raikas kokonaisuus.
    Ja tarina sitten, luin oikein kahteen kertaan kun olin juuri juossut rappuset ylös:)

    ReplyDelete
  5. Ihanan riipuksen olet löytänyt :) Viileän rauhalliset, hyvin lomamaiset sävyt korussa.

    Ja ihmettelen edelleen, miten joku voi saada aiemmin karsastamani fasetoidut mv-helmet näyttämään niin hyvältä kuin sinä (siis tuossa aiemmin esitellyssä korussa)! Tahtoo niitä myös!

    ReplyDelete
  6. Ei tarvinnut edes sulkea silmiä, lukiessa tavoitin tuon tunnelman ja olotilan. Kauniin raikas koru, välimerimäinen, riipus on kyllä hauska!

    ReplyDelete
  7. Kiitos ihanista kommenteistanne! Minustakin tuo tuoli oli niin liikuttava ja jämäkkä samalla kertaa, että pakko oli tilata :-D

    -Anu, kuten sanottu tilasin melkein vahingossa ne oudoksumani mv-helmet ja yllätyin todella positiivisesti!

    ReplyDelete
  8. Tulin pikkasen kurkkaamaan ko on vähän aikaa tosta viime kerrasta. Oot kerenny taas tehä vaikka mitä ihanaa!!! MUTTA

    Toi hiljainen voima...vai oliko se ees sen niminen tuolla alempana aivan ihna koru...!! Siis aivan järkyttävän komee....miten sää aina
    teetkin niin mun mieleistäni ;-) hassua!!

    ReplyDelete
  9. Kaikkea ihanaa oli tullut tänne taas kun en ole ehtinyt katsomaan. Tuo tuolikoru on kerrassaan upea! Oi kun täältä kiireen keskeltä pääsisikin hetkeksi tuollaiseen paikkaan ja tunnelmaan.

    ReplyDelete
  10. Ihanaa tarinointia...koru viestii juuri tuosta tunnelmasta : D

    ReplyDelete
  11. Tänne on taas tullut kaikenlaista ihanaa! Ihan mielettömän hieno tuo riipus!!! Edellisen postauksen rannekorut. <3

    ReplyDelete
  12. Liidätit turkoosilla tuolilla, välimeren valkoisiksi kalkittujen talojen varjoon, katselemaan kuohuvaa merta! Ihana tarina, koru lumoava, kerrassaan ihana.

    ReplyDelete
  13. Hienosti nivoutuu tarinasi korun olemukseen. Upeaa käsityötä tuo kaiverrettu turkoosi.

    ReplyDelete
  14. Hieno koru ja tosi hieno tuo riipus :)

    ReplyDelete
  15. Kiitos kaikki kävijät, kiitos kommentin jättäneet :-D

    ReplyDelete
  16. Välimeren tyrskyt ja muut sinne liittyvät tuosta väkisinkin tulee mieleen. Kaunis se on ja kaipuuta herättelevä koru :)

    ReplyDelete
  17. Lomakuvaus kyllä tempaisi mukaansa. Koru on aivan ihana, ja auttaa varmasti keskellä kaamosta!

    ReplyDelete