9.9.14

Saapuuko syys...

... ei aivan vielä ... Hiukan tuulee ja pilveilee, mutta on suloisen lämmintä. Ei tarvita vielä päähinettä ulkoillessa, joten korvakorut saavat heiluskella esillä.



Tänä vuonna olen käyttänyt aika lailla niitä hurmaavia lamppulasihelmiä korvakoruihin, joten päätin vaihteeksi ottaa työpöydälle kivihelmiä ja -riipuksia. No, itse asiassa nämä kaksi ensimmäistä paria tulivat tänään postissa ja pääsivät siis heti käsittelyyn!



Kotmaisesta kaupasta tilatut helmet ovat laadukkaita ja kauniita, olen näihin vallan ihastunut. Ylemmässä kuvassa serafiniitti-sydämet, siloiset ja suloiset, salaperäisiä helmiäishohteita täynnään. Ketjunpätkät antavat mukavaa ilmavuutta tälle parille. Sydämen koko puolitoista senttiä.
Alemmassa parissa on hurmaavasti mattapintaisiksi hiotut kulta-obsidiaanilehdet, aivan ihanan keveät ja kiehtovat nämäkin! Tausta on kaiverretuissa lehdissä sileä, pituutta lehdellä 3,5cm.


Itselle jää luultavasti tämä turritella-pari. Sen kiviriipukset ovat jonkin verran painavammat ja pituuttakin on kolme ja puoli senttiä per kivi. Ja lisäsin vielä nuo hienot hopeiset linkit lisäilmeeksi.



Kaikissa korvakoruissa jälleen koukut niobiumia, turvallista ja allergisoimatonta.

Ja sitten tiedoksi - sain pitkästä aikaa hankituksi korviskoukuille stoppareita, joita lähetän automaattisesti korujen mukana. Ehkäpä siskollakin alkaa korvikset pysyä tallessa ;-) Mutta oikeesti, hattujen ja huivien kanssa varsinkin kevyet koukkukorvikset ovat toisinaan vaarassa pudota ja kadota.




8 comments:

  1. Vallan kauniita ovat..tuo lehti erityisesti!!

    ReplyDelete
  2. Ihastuttavia! Lehdet on minunkin suosikkini:)

    ReplyDelete
  3. Kauniita, sydämet lempparit:-)

    ReplyDelete
  4. Kauniita, mun suosikki oli ehdottomasti tuo hurmaava turritella-pari :)

    ReplyDelete
  5. Tervehdys pitkästä aikaa. Joku vie mun ajan. Onkohan ne nämä ruuhkavuodet?

    Hmm. Ollaankohan oltu samaisessa kotimaisessa kaupassa? ;) Ihastuin heidän kapusseihin.

    Nättimys syksyisiä koruja.

    ReplyDelete
  6. Oijoijoi mitkä turritellat. Niin kaunista, mystistä, ihanuutta. Ne ovat upeat.
    Serafiniitti- ja lehtikorvikset ovat toki hienoja nekin, mutta mä näen vain turri-turri-turri-turri-tellaa *lauleskellen*

    ReplyDelete
  7. Kiitos kommenteista :-)

    ReplyDelete
  8. Herttis sentään kun ihania korviksia. Tuota turritellaa olen himoinnut kauan, mutta vieläkään ei ole tullut hankittua. Pitäisköhän lopettaa nuo randomostelut ja hankkia sitä mitä sydän halajaa... :D

    ReplyDelete