28.8.14

Voimakkaita kiviä


Senhän tiesittekin, että olen vakuuttunut kivien sisältämistä energioista ja enegiavaikutuksista. Se tulee itselleni selväksi aina kun aitoja kivihelmiä katselen ja koskettelen, hyväilen hellästi :-) Melkein sairaushan kivien hamstraaminen on, mutta ei mulla monia muita paheita sitten ole. Nerik-loodassa (= näitä en raaski ikinä käyttää) onkin vielä pitkäksi aikaa silmänruokaa.


Aina välillä toki raotan nerik-kätköjä ja olipahan taas opaalin vuoro!
Äsh, eihän se niin mennytkään ;-) Vaan olin ottanut esille tuon sirunauhan, aika erikoisia ja harvoin tarjolla olevia tansaniitteja. Tarkastelin niiden väriä pitkään. Olin aina ajatellut, että se on hiukan sinililaa, mutta tämä sävy näyttää kyllä melkein kyaniitin siniseltä, pieni ero siinä on siihen lilaan suuntaan.

No mutta niin erilainen sininen se on, että piti jonkin aikaa myös miettiä (ja haeskella) sopivaa riipuskiveä. Nuo tsekkiläiset kukkahelmet sen sijaan jo odottivat pöydällä kaiketi juuri tätä paikkaa ja niiden kirjava reunus toi mieleen opaalini.
Opaaliriipus on todella, todella kaunis boulder-opaali Australiasta. Sen maisema on niin kiehtova ja kivi on hiottukin tuon maiseman mukaan syvenemään, kuin vesiputous ja lampi vuoristomaisemassa! Tottakai tämä onkin yksi arvokkaimpia hankkimiani riipuskiviä.
Jos voimakorua etsii, niin tansaniitin sanotaan edistävän toiveiden muuttamista todellisuudeksi ja boulder-opaali kertoo, ettei mikään ole mahdotonta.




***

Miesten korujakin teen niin mielelläni, aina kun sellaista kysytään. Voimakoruun toivottiin etenkin turkoosia ja yhdistin himmeäksi hiottuun afrikanturkoosiin upeasti säihkyvän labradoriiti-sudenpään, pintakäsiteltyjä mustia akaatteja ja lasihelmiä. Edellinen koru oli pakko tehdä vaijeriin, kun tansaniittisirujen reiät olivat niin pikkuruisia ja tässä korussa tuli helmien paino vastaan, joten valitsin nyörin. Koru asettuu todella pehmeästi ja mukavasti kaulalle.



Tämän korun energiavaikutuksista muun muassa:


labradoriitti: vahva suojelija, itsensä hyväksyminen
turkoosi: ystävyys, mielenrauha, ”mestariparantaja”

14 comments:

  1. Upeita kiviä kertakaikkiaan!
    Ja tuo sudenpää-labradoriitti - wau!

    ReplyDelete
  2. Ihania ja niin voimakkaita jälleen! Erityisesti tansaniitti koru sykähdyttää, upea ja jotenkin levollinen väri <3

    ReplyDelete
  3. Ihania kumpainenkin. Harmaan sävyt on alkaneet miellyttää silmiäni yhä enemmän. Sanon kanssa tuosta sudenpäästä, että Wau! Kaunis värimaailma myös siinä korussa.

    ReplyDelete
  4. Voi helkkari tuota opaalia *kuolaa näppiksen märäksi ja epäkuntoiseksi* Se on upeus. Tosi kivat kaverit on vaijeriin hypänneet, ihan täydellinen. Mulla on laatikossa pari opaalitriplettiä ja muutama kapussi. Niitä silitellään ja ihaillaan, salaa vähän sormella kosketaan, puristetaan nyrkkiin - ja laitetaan takaisin laatikkoon :-) Olet oikeassa, sairaus tämä on :-)

    Todella voimakas tuo sudenpääkoru. Labradoriitti on vaan sellainen, lumoava velhon kivi.

    ReplyDelete
  5. Kiitos Ellieli,
    Kiitos MiunMaun!

    ReplyDelete
  6. "Miesten koru" on ihana, labradoriittisusi susista upein..!

    ReplyDelete
  7. Eka koru on mahtava<3 Väri näyttää myös hieman siniharmaalta..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Eila; minusta korut ovat vaikeita kuvattavia juuri tästäkin syystä - värit taitavat jokaisen ruudulla näyttää hiukan erilaisilta ja vaikea valita mikä kuva olisi oikean värinen edes omalla...

      Delete
  8. Aivan mahtavan kauniit korut:-)

    ReplyDelete
  9. Oi että on kaunista jälleen! Opaali on jumalaisen kaunis ja tietenkin kummatkin korut kokonaisuudessaan hurmaavia! :)

    ReplyDelete
  10. Ihania! Taas kaikki matsaa täydellisesti kummassakin korussa. En todellakaan ole pysynyt perässä edes kommennoinnissa sun hämmästyttävän luomisvoiman tahdissa.

    ReplyDelete