Valokuvia katsellessa

Sydän äidin; avainriipuksessa kirkkaita kuutiollisia zirkonioita, muina riipuksiana sydämenmuotoinen terranvärinen makeanvedenhelmi, Muranon lasihelmi ja sitten tuo hopeasavesta fiilailtu sydän, jonka keskellä myös kuutiollinen zirkonia.


Vanhat ja ihanan haalistuneet valokuvat ovat usein avain entisiin maisemiin ja tunnelmiin.
Mitä mahdoinkaan ajatella 15-vuotiaana Norjan reissulla, veljen ja kaveriensa 'esiliinana'; mitä muistan syntymä- ja lapsuuspaikkakunnaltani, tuolla sillan kaiteella ainakin kävelin; tavoitanko omien vauvakuvieni kautta jotain uutta äidistäni, vastaako se omaa äitiyttäni.
Usein löytyy kuvia, joiden maisemissa ei muistanut käyneensäkään. Mutta sen muistaa, ilman valokuviakin, että lapsena ja nuorena oli monen monta asiaa kohdallaan eikä varmasti sellaista turvattomuutta tarvinnut kokea kuin tämän päivän maailmassa. Tähän sopii pätkä vanhasta laulusta:

...Vain sydän äidin tunnet sen, näin hellä on ja lämpöinen.
Se riemuitsee sun riemustas ja tuntee huoltas, tuskias.

On paikka, missä lohdun saa, sua sydän äidin rakastaa.
Voit hellään helmaan painaa pään ja itket murheen lientymään...

*
Hyvää Äitienpäivää Äidille, äideille ja äitien lapsille!

*

"Meit on kolme neitosta..."

Kaikenlaisia hupsutuksia sitä lapsena tehtiin :-) Lauluääntä ei minulla ollut, eikä ole, nimeksikään, mutta niin vaan siskojen kanssa harjoiteltiin ja nauhoitettiin satuja ja lauluja aikamme kuluksi ja esitettiin sitten vanhemmille ja isovanhemmille. Yksi esityksistä oli "Meit on kolme neitosta... jne." Taidan muistaa enimmät sanat vieläkin.

Siskot ovat totta kai minulle tärkeät, vaikka sitä liian harvoin heille kerron. Kumpikin on tukenut tätä koruharrastustanikin aivan upeasti. Kun näin, ainakin yli vuosi sitten, tämän kuvan kameen '3 naista', tilasin niitä meille jokaiselle korua varten, mutta sininen ei oikein napannutkaan mihinkään helmiin kaveriksi.
Vaan haa! Hopeasavesta sain tuon mehiläisvahan avulla söpöset hopealätkät kolmeen rannekoruun. Helminä hauskat säröakaatit, jokaiselle hiukan eri sävyjä, lisäpiristeenä omanväriset makeanvedenhelmet, minulla tuollainen kurttuinen vihreä keishi, kun olen vanhin ;-D
Katsokaas, miten aurinko saa nämä akaatit hehkumaan!
**
Sitten siihen arvauskuvaan. Ei ollut juustoa eikä saippuaa, saati piparitaikinaa.
Mehiläisvahaahan se todella on, tuo minun möhkäle painaa yli puoli kiloa! Itse olen käyttänyt sitä kynttilöihin, saippuaan, helmilangan vahaukseen (en edes muistanut ennen kuin Muikku muistutti) ja pääsiäismunien koristeluun. Kaikki nuo toisetkin käyttökohteet ovat toki mahdollisia, minulla vaan ei edes ole sahaa ;-) ja huulirasvaakaan en vielä ole itse tehnyt.
Niin ja se viimeisin oma käyttö oli tuohon korumuottiin ja siskoille vaan tiedoksi, että aikamoisen vaivan näin näihin läpysköihin, vaha on sulana kuumaa!

Annoin kaikille arvaajille numerot ja netin arvontakone antoi nelosen, joka on

*
*
*
*
*
Vikki!
Jos siis haluat perhosen, niin laitahan meiliä ;-)

Samalla teemalla, perhosia ja korviksia

Kun maaliskuussa esittelin ensimmäiset perhoseni, niistä tuli kiinnostuneita kyselyjä, mutta meni tosiaan tälle viikolle ennen kuin ehdin tehdä uusia. Osa niistä tuli jo edellisessä postauksessa (vaihdoin hieman parempia kuvia) ja tässä sitten yksi Yöhiipijäksi ristityssä korussa. On senniminen perhonenkin olemassa, mutta nimi kertoo kyllä tekijän taipumuksista...

Arkikorua toivottiin ja patinasta tykättiin, niin hopeaosat onkin patinoitu tummiksi ja valitsin koruun huomaamattomat mustan organza-nauhan sekä ohuen nahkanauhan.

Perhosen vierellä on kaunis savukvartsirondelli ja Swarovskin turmaliininvihreä kristalli. Upea kivi nauhassa on valtamerijaspis, jossa on kertakaikkisen hienot valkoiset ja vihreät kuviot, pitkään odotti paikkaansa hän.


Jälleen 'tarvitsin' uudet korvakorut ja melkein itsestään niihin valikoitui hopeasavikokeilut pikkuruusuineen ja viimeinen pari larimar-helmiä. Sekä hopeiset että kiviset helmet ovat 10x8mm, ei siis isot eikä pienet vaan just sopevat. Johonkinhan noita hopeasaviteelmiä täytyy yrittää käyttää... omiin koruihin oivia.


Tein vielä pikkukorvikset Swarovskin kristalleista, näissä on samanlainen tunnelma kuin pari yötä sitten täysikuun loistaessa tummalla taivaalla. Nämä menevät kaupan puolelle.

Aika vaikeaa

Aika monta yritystä ja erehdystä tulee näiden hoppeiden kaa tehtyä!

Eikä lopputulos juuri koskaan ole sitä mitä alunperin aikoi, läheskään aina ei edes käyttökelpoinen.

Suhtautukaa siis ymmärryksellä ja huvittuneesti hymyillen tähän sormukseen, johon halusin tuollaisen pikku tulivuoren, siitä nimi Katla.

Tätä on muotoiltu osittain hopeasavesta, rengas sterling-hopeaa ja sitten vasaroitu, juotettu, hapotettu, kiillotettu, patinoitu, kiillotettu... Kyllähän te tiedätte, että niiden työvaiheiden aikana sormuksesta tulee rakas, vaikka se muiden silmiin ei sitten näyttäisikään yhtään miltään. Laitoin omaan sormeen ja joltain kantilta näyttää kyllä ruusulta ja sitten taas Katlalta :-)

Wabi sabi

"Ring the bells that still can ring

Forget your perfect offering

There's a crack in everything

That's how the light gets in." (Leonard Cohen on laulanut)


Tätä, ylläolevan laulun sanojen esilletuomaa, kauneuden löytämistä epätäydellisyydestä, rikkinäisyydestä, iän, patinan ja kulumisen jäljistä, tarkoittaa japanin kielen ilmaus Wabi Sabi, mikä muutama vuosi sitten oli suuresti ’muodissa’.

Esimerkiksi iäkästä puuta, jonka kuori on halkeillut, pidetään Japanissa terveenä ja kypsänä vastustamaan erilaisten 'asukkien' hyökkäyksiä. Tätä ajatellen voisimme katsella vastaantulevan vanhuksen naurunryppyjä ihan toisella silmällä.
Täydellisinkään kauneus ei tee meihin niin pysyvää vaikutusta kuin kauneus, jossa on pieni erhe, särmää.

Pitkä esipuhe tämän päivän korulle, ja vielä jatkuu :-)

Varmaankin kymmenisen vuotta sitten ostin pienen, vanhan mummonmökin (josta nyt olen jo luopunut). Se oli varsinainen aarreaitta, jos sattuu tykkäämään epämääräisistä vanhoista tavaroista, paino sanalla epämääräinen :-D
Taloa kunnostaessa sen alta löytyi kaikkea pientä, muun muassa rikkonainen nukenpää. Monitaitoinen ystäväni teki kipsitöitäni varten tästä ihastelemastani arvoesineestä muotin, mutta eivät silloiset valuni oikein pelittäneet.

Päätinpä kokeilla hopeasaven kanssa ja syntyi tämä riipus,
Unohdettu xAjattelin tietenkin patinointia, mutta kun raasu on jo niin nuhjake ilmankin. On sitä varmasti nukkenakin rakastettu ja minä tykkään tällaisena. Riipuksen koko korkeus on kolmisen senttiä.

Parit korvakorut ja kiitos

Alkuun parit korvakorut, yksinkertaisten jälkeen vähän enemmän osasia.

Ensimmäisissä rubiininsävyiset kauniinmalliset kristallit, jotka tosin kätkeytyvät osittain helmihattuihin. Swarovskin kristalleja on edelleen varastossa, sellaisia, mitkä tuli hankituksi jo pari vuotta sitten. Niitä en hilloa tarkoituksella vaan jotenkin ne ovat itselle vieraita, pidän enemmän kivihelmistä. Toisessa parissa onkin isot prehniitti-kolikot kauniissa peridoottinapeissa. Ja hopeaa.
**

Ja, kiitos todellakin Inkulle ja kumppaneille tämänkertaisen ähh:n käynnistämisestä! Jonkinlainen korujumi oli havaittavissa koko alkuvuoden; taisi olla kovin monella muullakin koruntekijällä samanlainen tunne tammikuussa.
Tämä kampanjakin oli aluksi aika vaikeaa, mutta nyt olen kuuliaisesti yrittänyt olla hilloamatta eli tehnyt ja tehnyt. Olen pinnistänyt kaikki tilaukset valmiiksi, olen käyttänyt sellaisiakin helmiä, jotka eivät välttämättä niin sytytä tai sellaisia, jotka olen säästänyt johonkin, mitä en enää muista. Ja, olen opetellut sellaisia koruntekoon liittyviä taitoja, joista en ole aikaisemmin ollut innostunut, mutta joita kuitenkin arvostan ja haluan käyttää, esimerkiksi hopean juottaminen alkaa jo sujua aivan toiseen malliin kuin vielä syksyllä.
Siis, oikein sydämen pohjasta kiitos, myös niille mukaanlähtijöille, joiden työt ja taideteokset ovat osaltaan innostaneet ja innoittaneet :-D Nyt ei tunnu päivän tunnit riittävän kaikkeen, mitä haluaisin tehdä.


Rannekoru 'kiitos' syntyi sisarkoruksi aiemmalle rannekorulle 'one old friendship', samansuuntaisista ajatuksista - siinähän ne taas näkyvät valot ja varjot, joita ei olisi toista ilman toista. On niitattu hopeasavi-sydän tummaan pantaan, on ketjua ja pikkuriipuksia; kuvaamassa kaikkea sitä, mikä tekee elämästä niin täyttä ja kokemisen arvoista.

(Silti minusta tuntuu, että tähän koruun tulee pari palasta lisää, en vaan tiedä vielä mitä...)

Ystävyydestä

Suloisia salaisuuksia... yhteisiä harrastuksia... jaettuja murheita ja kolhuja, sydänsuruja... iloisia perhetapahtumia, hiljaisia onnen hetkiä... eroja, jälleennäkemisiä... vankka luottamus siihen, että joku on puolellasi, tapahtui mitä tapahtui. Tällaista Ystävää elämän myrskyihin, vaikka sen yhden, toivon jokaiselle!


Taas halusin kokeilla tekniikkaa, jota en hallitse ja johon minulla ei ollut oikeita välineitäkään. Löin siis aivan tietoisesti päätäni seinään. Mutta meillä ei anneta periksi. Kun ei tullut sormusta, sellaista kuin aioin, käänsin kelkkani ja nakuttelin oikein sydämen pohjasta vielä lisää korunosia kolhuille.

Syntyi tämä minun näkemykseni ystävyydestä, vanhasta ja hyvästä :-D Ei mikään vaaleanpunainen ja makea, vaan on noita harmaita ja elämää nähneitä hetkiä, joita sitten sitoo kirkkaat ja sileät renkaat toisiinsa. Labradoriittirinkuloissa on niissäkin sekä nuhjuiset että kirkkaat välähdykset sulassa sovussa. Onhan korussa nuo sydämetkin! Se uusi tekniikka oli muuten 'niittaus', jolla tuolla keskellä oleva sydän on pannassa kiinni.(Vaihdoin tuohon alimmaiseksi kuvan, jossa näkyy koruun vielä lisätyt ketjut, jotka alkuvaiheessa jätin pois, mutta kaipasin niitä sitten kuitenkin. Päivä ja väritkin vaihtui ;-D)

*
Ja nyt en lupaa uusia ähh'istyksiä ennen kuin olen tilauskorujen kanssa sovussa.

*
*