Satuinpas tilaamaan tätä ohutta hopeaketjua ja satuinpas saamaan samaan aikaan ihania uusia kivituttavuuksia :-D
Ja sattuipas mukaan vielä uudenuutukainen Swarovskin sävykin, greige, joka muistuttaa kovasti vaaleaa savukvartsia, ihastuttava!
Kaulakoru on metrin pituinen ja siinä on siis hopeisessa käärmeketjussa kristalleja ja hypersteeni-kiviovaaleja paikoilleen asemoituina. Korussa on lukko eli sitä voi pitää pitkänä tai kahteen kertaan kaulaan kierrettynä. Korusta tuli niin unelmankevyt ja suloinen, että tällaisen teen kyllä itsellekin jonkinsävyisenä, oikea jokapaikan koru!
Tässä vielä linkki parempaan hypersteenin kuvaan, että selviää millainen kaunotar kyseessä. Siis kivi on hyvin tummanruskea, lähes musta ja tuollainen ihana silkkimäinen hohde pinnassaan.
**
Valkoisia helmikoruja kuvailin uudelleen, kun on aikanaan unohtunut. Aivan yksinkertainen setti, rannekorussa on pieni hopealantti, johon löin tuollaisen silmukuvion. Kirjaimiakin saattaa tulevaisuudessa ilmestyä , sillä hankin jo kesällä myös kirjainpunsselit.
Tässä setissä ihanan hopeanhohteisia keshi-helmiä, nämäkin olivat viimeiset tätä lajia varastosta. Tämä korusetti on myös tulossa kauppaan, jonka muutinkin kerralla aivan uudennäköiseksi ja ikiomaan osoitteeseen! Jotkut sinne jo löysivätkin, kun vaihdoin eilen tuon sivupalkin linkin :-)
j.k. Siis värillisiä helmiä seuraavaksi työpöydällä!
29.10.09
25.10.09
Kerrankin kullanhohdetta
Välillä pelkään, että kullatut korunosat 'suuttuvat ja mustiksi muuttuvat', kun joutuvat niin pitkään säilytysrasioissa lillumaan. Siispä oli aika edes muutamaa pikkuruista tuulettaa.
Kuvat eivät nyt kovin selkeästi kerro tuota omaa silmää miellyttävää kiiltävän ja matan kontrastia saati sitten syvän mustan ja hohtavan kullan liiton viehkeyttä.
Mustissa obsidiaaneissa näkyy kyllä tuo valon 'silmä', jota parissa mataksi hionnaltaan jätetyssä akaattihelmessä ei näy, kun tarkkaan kuvia katsoo.
Kultaosat ovat vermeil'tä (eli 24K kullattua hopeaa) ja niin ylellisen tuntuisia kuin kuuluukin. Mustana kiiltävä lukko on hopeisesta patinoitu. Toisessa kuvista näkyy oikein, miten musta se on!
Pienet riipukset ovat mustia spinellirondelleja vermeil'llä kehystettyinä.

Tunnisteet:
akaatti,
hopea,
kulta/vermeil,
minirondellit,
patina,
rannekorut,
riipus
23.10.09
Kaipasin punaista
Hailakan värimaailman jälkeen kaipaa väriä. Aiemmin tehty kaulakoru 'jaspi' (-omena, juu) oli vailla jotakin virkistystä ja pidensin riipusosaa tuolla mystisellä kvartsilla. Nyt pitkä, 60 cm, koru ja riipus ovat tasapainossa.
Käytin isolenkkistä valmisketjua, lenkit ovat 7mm kun tavallinen ketjuni on 3-millistä.
Punaiset olivat nyt vihoviimeiset noita ihania isoja makeanvedenhelmiä, no, kaksi kaunista on jäljellä korvakoruiksi.
**
Ja okei, tuli taas hulluteltua! En vain voinut vastustaa, kun näin nämä lamppuhelmet tarjolla. Helmet ovat noin 12-milliset ja korvakoruista tuli niin hauskat. Laitoin nämä humoristiset hiirulaiset sievine rusetteineen oitis kauppaan, johon päivittyi myös muita koruja. Ja kyllä, koruja voi edelleen tilata sähköpostitse, jos vierastaa kaupan toimintoja :-)
**
Rukousnauhoja teen varmaan jatkossakin toivotuista kivistä ja hopeaosin, mutta halusin kokeilla, miltä tuollainen itsetehty puulaatta Neitsyt Marian kuvalla näyttäisi. Se sopii omasta mielestäni oikein hyvin näiden 'sandstone'-jaspisten seuraan. Yritin löytää puista pientä ristiä, mutta ei vielä onnistanut.

jaspis,
kaulakorut,
kauppa,
makeanvedenhelmi,
mystinen kvartsi,
pinkit,
riipus,
risti,
rukousnauha,
taidelasihelmi,
voimakoru
21.10.09
Kuun tytär ja musta aurinko
Kuukiven sanotaan olevan naisellisen voiman kivi ja virittelevän vaistoja hereille. Makeanvedenhelmet puolestaan tuovat kantajalleen kauneutta ja vaurautta :-)
Tämä koru sai nimensä 'Kuun tytär' myös tuosta kauniista hill tribe -hopeisesta putkihelmestä, mikä on kuin kasvavan kuun sirppi. Jotenkin, omassa mielessäni, koru kuvastaa sellaista toiveikasta ja mielihyvän täyttämää elämänuskoa.
Korussa on luonnollisia, upeakiiltoisia makeanvedenhelmiä ja muutama hyvin kaunis viistehiottu kuukivi. Harmi taas, että kuukivien kaunis kissansilmä-loiste ei oikein tullut kuviin, lähikuvassa ehkä hiukan. **
Heti kun näin tämän seuraavan korun akaattiriipuksen, jossa keskiosa on kiillotettu ja reunoilla matat kehykset, nousi mieleen Juicen laulu. Laulusta on tullut aiemmin vähän melankolinen olo, mutta nyt sitten kaivoin esiin sanat ja viimeinen säkeistö on kuin onkin varsin positiivis-sävyinen:
"...hymyilen kun sinut nään.
Mä uskon aikaan toiseen:
ei liput liehu sotaa julistain.
Sinun kanssasi nousen hellimpään
aamuun aurinkoiseen,
ja jonakin aamuna ennen sarastusta
huomaat että musta aurinko nousee." (Juice Leskinen)
Niinpä sitten lainasin korun nimeksi 'musta aurinko nousee', hyviä päiviä ON varastossa.
Akaattiriipuksen seuraan hakeutui larvikiitti-kolikoita, joissa on mainiosti juuri läpitunkematonta mustaa ja sitten tuota välkehtivää siniharmaata. Kontrastiksi laitoin vielä kaksi mattamustaa pyöreää akaattihelmeä larvikiittien sekaan. Riipus on n.3cm ja muut helmet kymmenmillisiä.
**
Akaattien sanotaan mm. lisäävän turvallisuuden tunnetta, lievittävän kipuja ja tasapainottavan koko olemusta. Tarvitko vahvuutta? Larvikiittia pidetään hyvänä kivenä naiselle, joka haluaa esille miehen varjosta tai miehisessä työympäristössä :-)

kuukivi,
makeanvedenhelmi,
mustavalkoinen,
riipus,
voimakoru
18.10.09
Hämärän rajalla
"Ylitin tundran. "
Ottaen huomioon, etten ole tundrantuntija tahi biologi, niin olisi uskaliasta noin vain väittää, että koruni kivessä on tundran maisemaa. Mutta mutta...
Sinä mystisenä hetkenä, kun juuri on nukahtamassa tai heräämässä, tajunnan ja valveen rajalla, tiedäthän... Minulle kuiskattiin nuo sanat. Kyllä. Kuulin huokauksen ja helpottuneen kuiskauksen. "Ylitin tundran."
Ja niinpä sitten aamulla otin tuon luonnonkiviriipuksen ja se sai tällaiset kehykset. Hopeisessa ketjussa ylempänä on kaksi pyöreää riipuksen sävyistä jaspista. Riipushan on niitä reissussa keräämiäni rantakiviä.
Toisessa ketjuosiossa riippuu kaksi helmeä, muistuttamassa siitä, että kannattaa, sinnikkäästi vaeltaa, vaikka ei millään jaksaisi. Runtattu hopeahelmi kuvaa sitä väsymyksen ja kaikkensa antamisen tunnetta, jonka joutuu vaikeuksissa kohtaamaan, ja mystinen kvartsi on sitten lopputulos, hedelmä, kauniina loistava vastaus.
Googletin hiukan tuota tundraa ja löysin tällaiset kuvat, kaksi kuvaa tässä.
Toivon, että kivestä on voimakoruksi...

14.10.09
Ne ihanat ruskeat ja beiget
Kun kivet ovat kauniinvärisiä ja kiiltäviksi hiottuja, ei niille tarvitse juuri tehosteita haeskella. Lamppuhelmitilauksessa ylimääräisenä saatu muka epäonnistunut helmi vain sattui väreiltään niin erinomaisesti näihin jaspiksiin, että pakkohan se oli tähän sijoittaa. Riipuksena on pieni hopeinen perhonen, syyn kerron kohta.
Epione oli kreikkalaisessa mytologiassa Asklepioksen, lääkinnän ja terveyden jumalan, puoliso ja tunnetaan itsekin kivunlievityksen jumalattarena. Lisäksi perhoslajin nimi, kertoo Wikipedia.
Joissakin lähteissä jaspiksen sanotaan auttavan kiputiloissa. Ja tämänkertainen jaspis on kauppanimeltään 'silkworm'-jaspis eli viittaa perhosiin sekin :-)
Kun vielä korun lamppuhelmeen on vangittu täysin nuo viereisten jaspisten sävyt, niin tässähän oli sen paikka!
Ja nimeksi tuli tuo Epione jo ennen kuin tiesinkään kaikkia noita wiki-juttuja.
Lamppuhelmi ei kai ole muodoltaan täydellinen, mutta hyvin kaunis kuitenkin.

13.10.09
Odotettu vieras ja muita runoja
Viimeinkin rannekoruja taas :-)
'Tuulen laululle humisevalle' ja 'Tyyntä vettä' ovat säkeitä Lauri Pohjanpään runoista.
Ensiksi tein vetisemmän, sinivoittoisen korun, jossa vaaleanharmaiden akaattien seurana on pari upeaa sileää fluoriittia ja Swarovskin kristalli.
Ja tuulisemman korun helminä, akaattien ohella, Balin hopeaa ja kaksi japanilaista vintage-helmeä.
Korukaksosissa on myös pienet riipukset.
***
Minä olen minä: äidin takkutukka tuulispää,/
isän hihkuva höyrypää tai villi vaahtopää,/
enkä tiedä, millaista vierasta/
taloon on odotettu.' (Tittamari Marttinen)
Tämänkertainen äitiyskoru saa nimensä tuosta runosta. Eiköhän ole kaikille vanhemmille täysi yllätys, millainen pienokainen sieltä masun asukista sukeutuu! Mutta joka tapauksessa se ihana odotettu mukelo laittaa elämän sekaisin tuulispään lailla.
Korun tilasivat ystävät tummalle kaunottarelle, kirjava joukko makeanvedenhelmiä edustaa kutakin ystävätärtä. Riipuksena jälleen tuo ihana helisevä pallo, jonka äänen se hihkuva villi tahi rauhallinen herkkis kuulee vatsanpeitteiden läpi. Musta ja punainen valikoituivat pohjaväreiksi saajan mieltymysten mukaan.
Tuulispään tiuku
**
Tunnisteet:
äitiyskoru,
Bola-koru,
kaulakorut,
kauppa,
makeanvedenhelmi,
rannekorut,
riipus,
Swarovski
12.10.09
Ave Maria...
Väitin, ettei kaulakoruja... No, mutta, ehkä tämä voisi olla sittenkin sarjassa 'jotain muuta'.
***
"Ave Maria, gratia plena, Dominus tecum"
Rukousnauhassa, joka on katolisten perinteiden mukaan sommiteltu, on ametistia ja vuorikristallia, pienet välihelmet kauniita lasihelmiä. Riipuksessa on keskuksena hopeinen Neitsyt Marian kuva, jossa koristekuvio myös takana ja ristinä melko yksinkertainen hopeinen risti.
Rukousnauhassa ei ole lukkoa, koska se on koruna pitkä, n. 75cm ja tuo risti-osuus n. 12cm.
Rukousnauhan ametistit ovat todella kauniin sävyisiä, ei niitä tummiksi värjättyjä eikä vaalean haaleita vaan aivan tuon isomman kuvan värisiä. Pikkukuvassa näkyy koko nauha, mutta siinä helmien sävy on liian tumma.
(Sää on tänään harmaa ja pessimistisesti odottelen, milloin se luvattu räntä- ja lumisade alkaa.)
***
"Sancta Maria, Mater Dei, ora pro nobis peccatoribus. Amen"
***
Yksi lukuisista you tube -versioista 'Ave Maria' (Schubert)

ametisti,
hopea,
riipus,
risti,
rukousnauha,
voimakoru,
vuorikristalli
10.10.09
Unenomaista ruusukvartsia
Usein ruusukvartsi on kovin hailakkaa ja sameaa eikä se sellaisena suuria intohimoja herätä.
Mutta sitten taas joskus... Tulee kohdalle kaunokainen, jonka kaunis hionta vielä lisää viehätystä. Tämän päivän korussa tuo riipus on sellainen onnenkantamoinen, tilattu kaupasta, joka yllättää suuntaan jos toiseenkin.
Kevyen kaulakorun ruusukvartsit ovat tyylikkäästi viistehiottuja ja koru jälleen sädehtii kaulalla. Osan sädehdinnästä aiheuttaa kyllä taottu hopeaketju, mutta erityisesti tuo riipuskivi on hurmaava. Se on läpimitaltaan 15mm eli kokoakin on mukavasti. Korun malli noudattaa samaa linjaa kuin 'meri sisälläni'. Nimekseen Hän sai 'Ruusuko?' ja hän täällä odottelee sulokaulaansa :-)
Ja nyt olen tehnyt niin monta kaulakorua, että seuraavaksi tulee rannekoru. Tai korvakorut. Tai jotain aivan muuta...

8.10.09
Sonaatti
En osaa sanoa, miksi joku koru saa mieleeni tietyn musiikkikappaleen tai miksi jonkun musiikin kuuntelusta syntyy koru. Näin vain toisinaan käy.
Pidän klassisen musiikin puolella erityisesti huilun soinnista ja kuuntelenkin sitä usein, yhdistettynä cembaloon tai jousiin se hivelee erityisesti. Monet Vivaldin sonaatit ovat listani kärjessä. Sellainen musiikki rauhoittaa ja tyynnyttää.
Sitä tunnelmaa hain tähän koruun.
Kaulakorussa on Yksi Iso Helmi ja kaksi pikkuruista makeanvedenhelmeä sekä pari vuorikristallirondellia. Hyvin yksinkertaista ja selkeää, sopii oikein hyvin arkikoruksi tai 'pikkumustan' seuraksi illanviettoon.
Pidän klassisen musiikin puolella erityisesti huilun soinnista ja kuuntelenkin sitä usein, yhdistettynä cembaloon tai jousiin se hivelee erityisesti. Monet Vivaldin sonaatit ovat listani kärjessä. Sellainen musiikki rauhoittaa ja tyynnyttää.
Sitä tunnelmaa hain tähän koruun.
Kaulakorussa on Yksi Iso Helmi ja kaksi pikkuruista makeanvedenhelmeä sekä pari vuorikristallirondellia. Hyvin yksinkertaista ja selkeää, sopii oikein hyvin arkikoruksi tai 'pikkumustan' seuraksi illanviettoon.
Tunnisteet:
hopea,
kaulakorut,
makeanvedenhelmi,
minirondellit,
riipus,
vuorikristalli
Jos ja jos...
Jos et pidä vihreästä, et pidä näistä helmistä. Ja jos et pidä sinisestä, et pidä näistä helmistä.
Sen sijaan, jos satut pitämään molemmista väreistä, vihreästä ja sinisestä, sekä vielä hiukan mustastakin, niin nämä makeanvedenhelmet ovat sinun makuusi. Ja koko korusta pitääkseen, täytyy kai hiukan tykätä punaisestakin :-)
Ehkä edelläolevasta tekstistä selvisi, että en osaa vastata kysymykseen, minkävärisiä nuo makeanvedenhelmet ovat! Ensin ne näyttävät tosiaan vihreiltä. Mutta hetken päästä ne jo hohtavatkin sinimustina. Ja on niissä hitunen ruskeaakin aistittavissa. Kuva on kyllä aavistuksen liian tumma.
Kauniita helmet ovat joka tapauksessa, vaikka osa onkin aika muhkuraisia. Jouduinkin hylkäämään osan helmistä, joten solmin mukaan muutaman pikku korallihelmen ja tuon ihanaisen lamppulasihelmen unikkoineen.
Aivan, luit oikein, pitkästä aikaa solmin siis helminauhan silkkiin, olipa kivaa puuhaa :-)
Täytyy varmaan solmia toinenkin!
Muoks: lisäsin toisen kuvan, jossa värisävy oikeampi, tuollainen 'korpinvihreä' ja samalla sinimusta - tuliko tästä nyt hullua hurskaammaksi??

helmisilkki,
kaulakorut,
makeanvedenhelmi,
taidelasihelmi
Harmoniaa
Jos korulla on pituutta pitkälti toista metriä, niin helmet eivät voi olla kovin isoja tai painavia.
Harmonia-kaulakoruun pujottelinkin kahta ei sävyä keveitä Miyukin lasihelmiä. Pienet ja suloiset makeanveden keshi-helmet ovat platinansävyisiä ja niiden kiilto on todella hieno.
Korun riipuksena on tuollainen ISO helisevä hopeoitu helmi. HelmiQ myy niitä Maya-kellon nimellä ja Balin hopeisina versioina ne tuntevat nimen harmonia-pallo. Bola-koruksikin näitä sanotaan.
Tietenkin kuka tahansa nauttii niiden vienosta helinästä, mutta paljon niitä käytetään näissä pitkissä äitiyskoruissa. Vauvaa odotusaikana kohtuun kuulunut tuttu ääni rauhoittaa hälinänkin keskellä.
Tein riipuksesta irrotettavan ja korua voi pitää kaulassa kaksinkerroin tai ranteessa useampikerroksisena.
Harmonia-kaulakoruun pujottelinkin kahta ei sävyä keveitä Miyukin lasihelmiä. Pienet ja suloiset makeanveden keshi-helmet ovat platinansävyisiä ja niiden kiilto on todella hieno.
Korun riipuksena on tuollainen ISO helisevä hopeoitu helmi. HelmiQ myy niitä Maya-kellon nimellä ja Balin hopeisina versioina ne tuntevat nimen harmonia-pallo. Bola-koruksikin näitä sanotaan.
Tietenkin kuka tahansa nauttii niiden vienosta helinästä, mutta paljon niitä käytetään näissä pitkissä äitiyskoruissa. Vauvaa odotusaikana kohtuun kuulunut tuttu ääni rauhoittaa hälinänkin keskellä.
Tein riipuksesta irrotettavan ja korua voi pitää kaulassa kaksinkerroin tai ranteessa useampikerroksisena.
Tunnisteet:
äitiyskoru,
Bola-koru,
hopea,
kaulakorut,
kauppa,
makeanvedenhelmi,
riipus
6.10.09
Violetta, ametistia
Usko tai älä! Ametistista tulee vahva ja viisas olo. Minulle ainakin, ja ainakin näistä tummista, kiiltävistä sileistä kolikoista, joita tämän päivän Violetta-rannekorussa on.
Yritin taas kovasti pitää itseni kurissa, etten sotkisi helmien kauneutta millään. No. Välirenkaat on juotettu ja lukkokin aivan sileä ja kiiltävä...
Mutta aivan pakko oli lisätä tuota riipus-härpäkettä, keventämään ja hymyä herättelemään ;-D Siinä on hopeaketjua ja yksi pikkuinen ametistirondelli sekä Swarovskin kukkanen.
Ametistikolikot, 10-milliset, ovat ehkä kauneimpia sileitä ametisteja, mitä minulla on tähän mennessä ollut.

korvakorut,
kuutiollinen zirkonia,
minirondellit,
rannekorut,
riipus,
Swarovski,
voimakoru
5.10.09
Enkelit koruissa
Kristalli- tai hopeahelmaiset enkelit ovat olleet koruissani milloin pikkuriipuksina, milloin korvakoruina.
Jälleen tein muutamia, koska niitä niin kovasti kysellään! Niin, ja onhan niitä kovin ihana tehdä, kun valmistuvat vikkelään ja ovat omasta mielestänikin niin suloisia :-)
Keskellä kristallihelmainen enkeli kännykkänauhassa, korvakorujen enkeleillä täyshopeiset hamoset.
**
Psst... Avasin - viimeinkin - pienimuotoisen kaupan ostoskoreineen...
Tervetuloa :-) Magskoruun!
Wellcome to my new jewelryshop 'Magskoru'!

2.10.09
No on bling!
Laitetaanpas vähän säihkettä elämään ;-)
Rannekorussa ja riipuksessa on Swarovskin kristallirenkaita, joissa jokaisessa on kymmenen pikkukristallia välkkymässä. Rannekorussa on swarojen seurana kauniita, kirkkaita viistehiottuja vuorikristalleja sekä kuvioituja hopeahelmiä.
Riipukseen raaskin taas pitkästä aikaa lisätä tuollaisen herkullisen suuren makeanvedenhelmen, vaatimattomasti 13mm.
Yksinkertainen, mutta ah, niin naisellinen riipus on korkeudeltaan kolmisen senttiä.
Rannekorussa ja riipuksessa on Swarovskin kristallirenkaita, joissa jokaisessa on kymmenen pikkukristallia välkkymässä. Rannekorussa on swarojen seurana kauniita, kirkkaita viistehiottuja vuorikristalleja sekä kuvioituja hopeahelmiä.
Riipukseen raaskin taas pitkästä aikaa lisätä tuollaisen herkullisen suuren makeanvedenhelmen, vaatimattomasti 13mm.
Yksinkertainen, mutta ah, niin naisellinen riipus on korkeudeltaan kolmisen senttiä.
Tunnisteet:
hopea,
kauppa,
makeanvedenhelmi,
rannekorut,
riipus,
Swarovski,
vuorikristalli
Herkullisia luumuja
Edellisen postauksen jaspis-kaulakoru sai sisaren. Päätin samalla nimenmuutoksesta eli yhteinen nimi siskoksilla on Plums, kun niin herkullisia luumuja muistuttavat ;-D
Omat nimet sitten mielikuvituksettomasti Fuksia ja Purple. Tietysti heitä saa kotoisasti kutsua vaikka Luumu-siskoksiksikin.
Hämärähkö kuva
Ei kai nyt vielä ala auringoton kausi, vähän tuolta usvaverhon takaa jotain kirkastakin näkyy?
Hiukan tänäänkin, mutta eilen aamulla eritoten oli mahtavan usvaista, sanoo jalankulkija, jonka ei tarvinnut aikaiseen lähteä minnekään eikä rapsutella auton ikkunoita. Eilen innostuin tilaamaan kuulkaa aika yllättäviä helmiä piristyksekseni! Toivottavasti ne tullessaankin jaksavat inspiroida.

Subscribe to:
Posts (Atom)