25.10.13

Kiltisti kotona

Eipä tämä koruilija malta pysyä helmistä erossa, ei vaikka helmien etsiskely on nyt hiukkasen työläämpää, kun kaikki täytyy nostaa nenän eteen. Kärsivällisyys toki vaan kasvaa.


Otin sitten eilen kuitenkin joitakin kuvia kaulakoruista ja kun ei tämä päivä juuri kirkkaammalta näytä, sään puolesta, niin laitetaan sellaisina tänne. Ja nämähän ovat tällaisia musta-valko-harmaita koruja molemmat.

 

Ensimmäisessä korussa on keveyttä ja ilmaa, isoja helmiä ja säihkyviä kristalleja. Nuo pitsikuvioidut puuhelmet ovat hurmaavan keveitä, isoja myös, yli 3,5 cm! Kristallit tuntuvat pieniltä, vaikka nekin tosiasiassa ovat reilun kokoisia.
Ketjuosiin valitsin kristallin pariksi pyöreälenkkistä hauskasti viistekuvioitua ja todellisuudessa kiilteleväistä ketjua, pitsihelmien pariksi kuviotaottua soikeaa, himmeämpää ketjua. Koru on lukoton, metrin pituinen ;-)
Ketjut ovat hopeoitua, tummaksi patinoitua korumetallia.



Toisesta korusta näin untakin ajat sitten, ennen kuin olin helmiäkään siihen saanut. Enkä sitä paitsi edes saanut niitä mustia makeanvedenhelmiä, joita havittelin, ei sellaisia taida olla kuin unessa :-D
Riipus on Othelin käsialaa, ihanaa rouheaa keramiikkaa, näitä riipuksia täytyy nähdä läheltä voidakseen arvostaa kaikkia yksityiskohtia.


Valitsin sitten niiden unen mustien 'tilalle' valkoiset makeanvedenhelmet, ihanat kiiltäväiset, ja lisäksi kuvioituja luuhelmiä sekä hopeaupotuksin raidoitettuja puuhelmiä. Puuhelmissä toistuu mainiosti tuon keramiikka-riipuksen mustanruskea väritys. Helmet (kaikki tietenkin isoreikäisiä) on pujotettu nahkanyöriin, joka jatkuu jämäkällä ketjulla.

En tiedä, arvostaako kukaan, mutta itse saan melkein sisäisiä väristyksiä, kun havaitsen toisiinsa sopivia osasia työpöydältäni - sellaisia, joita en ole etukäteen mietiskellyt, jotka vaan löytävät toisensa! Niin kuin nyt tuo naamion yllä oleva pitkulainen luuhelmi ja hopeoitu koukkulukko, joiden kuvakieli on yllättävän samankaltainen. Ai, täytyyhän sitä hiukan itseään kehuskella edes joskus!



17 comments:

  1. Kaunis ja jotenkin jopa hurmaava tuo eka pitsihelmikoru:) Tilasin isoja mustia mv-helmiä vähän aoikaa sitten, mutten enää muista mistä..ja ei ne pikimustia olleet. Tein niistä korunkin omaan kaulaan.
    Keramiikkakoru on hulppea, ja kyllä kicksejä tulee joskus, varsinkin jos löytyy yllättäen jostain laatikon pohjalta oiva pala kokonaisuuteen.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Eila :-) Joo, kyllä mulla on 'mustia' helmiä vuosien varrella tilattuna, ei ole yksiäkään oikeesti mustia tullut...

      Delete
  2. Siis joo sykähdyttävän kaunis tuo pitsikoru ja aivan erilainen tuo alin mutta niin magee sekin:-)

    ReplyDelete
  3. Ihania mustavalkoisia koruja :)

    ReplyDelete
  4. Tuossa riipuksessa on aika paljonkin juttuja jotka koukuttavat ja siihen jää helposti silmä "kiinni" pitemmäksikin aikaa.

    ReplyDelete
  5. Hienoja! Jotenkin tämä syksy kaipaa sitä mustavalkoisuutta, lunta odotellessa... Tykkäsin myös noista pitsihelmistä, hienot! Ja Othelin keramiikkariipukset ovat aivan omaa luokkaansa!!

    ReplyDelete
  6. Sykähdyttäviä helmiä :)

    Toivottelen mukavaa viikonloppua! :)

    ReplyDelete
  7. Ekan korun pitsihelmet on ihan die for helmiä :P :P :P Tosi ihania

    ReplyDelete
  8. Nuo pitsiset puuhelmet ovat upeita ja saavat ansaitsemansa huomion kun koru on muuten noin pelkistetty ja tyylikäs!
    Upea riipus ja huomaan että olet saanut lisäksi siihen sopivat väristykset :)
    Ymmärrän hyvin nuo väristykset joitten etsimistä yhä jatkan :)

    ReplyDelete
  9. Wow, toi pitsihelmeskoru on iiiihana <3

    ReplyDelete
  10. Ihana, kaunis, tyylikäs, upea pitsihelmikoru. Alemmasta korusta tulee jotenkin intiaanit mieleen, tuo naamio on kuin toteemipalusta. Toisaalta se tuo Afrikan mieleen, eikös sielläkin ole tuollaisia naamioita. Hieno koru on sekin.

    ReplyDelete
  11. Oi, mitä pitsihelmiä! Ootko sä päällystänyt ne itse? Mahtavia.

    Mustia mekanvedenhelmiä ei liene olemassakaan, ainakaan siinä hintaluokassa, mitä mä pystyn maksamaan. :(

    hienoja ja persoonallisia koruja molemmat.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Noin se on Katri, niissä mustissa mv-helmissä, sehän me tiedetään...
      -No juu, en oo ite päällystänyt :-D Minä jos leikkaan jaa liimaan, niin se tietää sotkua ja toisissaan kiinni olevia sormenpäitä !!

      Delete
  12. Kiitos, te kaikki, kommenteista, olen ilahtunut kuten aina :-)

    ReplyDelete
  13. Makeita nuo pitsihelmet, en ole nähnytkään aiemmin. Jälkimmäinen koru on ihanan primitiivinen, heti kyllä tunnistaa Othelin tuotokseksi tuon riipuksen. Upea on koko koru.

    ReplyDelete
  14. Aivan mahtavaan seuraan olet riipuksen sovittanut! Tämänkin vuoden Materiaalinmetsästyksen Suomenmestaruus myönnetty Magsille. Yhdistelyn oivallukset ovat huippuhetkiä... ja elintärkeä syy olla siivoamatta työpöytää.
    Minusta on hauskaa, että teet sujuvasti samaan aikaan noin erihenkisiä koruja. Päivänsäde ja menninkäinen -meininkiä.

    ReplyDelete
  15. Kiitos Sole ja Othel!
    Naamio-koru tilattiin miehelle, mikä minusta on aina mukavaa! Että muutkin miehet kuin omat (aikuiset) poikani huolivat korujani :-D

    ReplyDelete