Tällainen tämä kevät!

Pari vuotta vierähti, ystävät. Paljon kuvia on kadonnut viime kirjoituksista, en tiedä minne!

***

Edelleen kuljeskelen luontopoluillani, mutta voi tätä kevättä!
Katujen hiekat on lakaistu, ruoho yrittää pihamailla vihertää, sinililjat aukaisevat kukkiaan, peipposet uhmaavat ilmojen haltijaa, västärkkikin keikkuu ojan reunalla. Ja sitten ykskaks, räntää, rakeita, hyytävää tuulta... Aamuisin maa valkeana, päivisinkin, ja asvaltilla pelottelee Musta Jää...

Kävelin tuossa yhtenä päivänä metsäpolulla ja jokin lintunen, en tunnistanut matkan päästä, keräili puuhakkaasti oksan pätkiä, mutta heitti yhtäkkiä päätään kääntäen nokan tyhjäksi ja lennähti puuhun lurittelemaan, hassu lintu :) Varmaan liverteli kumppanilleen. Aivan samalla hetkellä ilma oli sakeana valkeita hitusia, kaukaa loisti pieni leskenlehti. Jotenkin niin harmillista ja hassua yhtaikaa.

Ja sitten kohta jo paistaa taas aurinko, ei tosin lämmitä. 

 **

**

***

Näin mulle kävi, helmet on ihan pikkuisen ruvenneet kuiskimaan!


Toivottelen hyvää Äitienpäivää, jos tänne joku eksyy!

***

Home is where your heart is

Otsikko taas tätä lajia - en halua kääntää tuota suomeksi, kun se enkuksi kuulostaa niin sujuvalta ja mukavalta.
Mullahan on monta lempikiveä, tiesittekin. On valtamerijaspis, on savukvartsi ja kyaniitti, sitten tietysti larimar, mutta aivan ykkönen on syntymäkuukautenikin kiveksi sanottu opaali. Minä en halua sitoa mitään kiviä kuukausiin tai horoskooppeihin, luulen että kivimieltymykset syntyvät muualta. Ja kivillä on paljon kerrottavaa, muillakin kuin nimikkokiviksi valituilla.

No, opaalejakin on vaikka minkälaisia, on vaaleanpunaisia ja jännittävän siniturkooseja Perun opaaleja, vaaleita ja hehkuvia jalo-opaaleja ym. Mulle rakkaimpia ehkä ovat ruskeaan emäkiveen sitoutuneet boulder-opaalit ja samoissa sävyissä tämäkin puuopaaliksi, fossilisoituneeksi puuksi kutsuttu, ehkä suomeksi mukavin käännös on kivettynyt puu, siltä se näyttääkin, vuosirenkaineen. Huikeaa ajatella, miten kauan on kestänyt, että puuaines on muuttunut kiveksi!

Ei kai voi olla kauniimpaa? Tämä sydänriipus on todella iso ja muhkea, hiukkasen on painoakin. Laitoin sen tosi simppelisti silkkinauhaan, jonka voi solmia haluamaansa pituuteen. Oijoi, niin puhutteleva kivi!

Tein nyt sydänteemalla yhden talokorunkin! Tein sen melkein kokonaan entisen purkaen ja uusin ajatuksin. Se oli aiemmin muilta helmiosuuksiltaan liian raskas, joten nyt keramiikkaisen riipusosuuden seuraksi valitsin risasilkkiletin väreihinkin sointuvaa violettia ametistia ja kimmeltävää sugiliittia, vihreät helmet jaspista ja kaikki hopealangalla linkitettynä. Ai niin, sydämenä hohtelee paua-simpukkaa.

 Pikku mökillä on suloisen ihmettelevä ilme :-)

Enhän nyt suurta rakkauttani vielä hylännyt. Opaalia piti toisenkin korun verran hypistellä.

Huomaattekos eron yllä ja alla olevien kuvien välillä?
-No oikeanpuoleisin soikeista helmistä väläyttää ihanan sinisen opaalihohteen!

Juuri tämä on yksi syy rakkauteeni: Tehdessä, edes helmiä valitessa, juuri tuo helmi ei kääntynyt kädessäni sellaiseen suuntaan, että olisin hoksannut tuota pistettä! Vasta korun ollessa valmis ja ryhtyessäni kuvaamaan, satuin asettelemaan korun sellaiseen kulmaan valoon nähden, että tuo salaperäinen aarre paljastui! Näin ne kivet puhuvat.

Ruskeassa löytyy niin monia upeita sävyjä. Melkein harmittaa, että se oli lähes 20 vuotta paitsiossa vaatteissani, asusteissa sentään joku laukku ja kengät oli (harvoin) ruskeaa.
Tämänkin on kivet opettaneet, kaikki värit ovat kauniita oikeassa yhteydessä, tai, oikein katsottuna. Ja myös kuhmuiset kivet ovat niin ihania - tuossa alakuvan kiven kuhmussa asuu opaali ;-) siinäkin.

No jee!

Olipa ihanainen päivä - kuljeskelin metsässä aivan muuta etsien, löysin nämä! Hyvin olivat kyllä taas maastoutuneet, mutta kuten sienihullut tietää, niin yhden lakin löydettyään, huomaa kaveritkin :-)
Pieni erä näitä nyt löytyi, mutta muutama kylmä yö lisää, niin kyllä lisää tulee!

Syksyinen metsä saa minut aina muistelemaan lapsuuttani; vietimme veljieni kanssa kaikki illat naapuruston lasten kanssa, lähiniityillä ja metsän laidoilla leikkien. Ei mikään voita kostean viileää, hämärän syysillan tuoksua korkeassa heinikossa! Paitsi utuiset syysaamut järven rannalla...

***********

Buddha ei viihtynyt aiemmin tehdyssä korussa. Jotenkin tänään koru tahtoi muuta. Siihen vaikutti kaiketi sammaleisen metsän pohjaan lehtiään ravistavien puiden välistä siivilöityvä aurinko, joka loi niin hauskoja varjoja ja kuvioita, että muistelin ekaa koulumatkaa. Koulun vierellä oli aivan samantuoksuinen metsikkö. Ja muistin punaisen koululaukkuni! Ja tuo keramiikkariipus, siinä on jotakin samaa, ehkä. Ametistihelmen tilalle vaihtui riipuksen sävyinen keramiikkahelmi.

Laitoin tämän korun kaupan tarjoushintaisiin noiden rutiilikvartsien pintavirheiden takia, niin upeita kuin ne ovatkin ihanine venuksenhius-rutiileineen!

Ihania syyspäiviä teille, mukavia syysretkiä! Rehellisyyden nimissä, metsäretkeni aikana ehti auringon ja lämmön ohella tulla räntää ja rakeitakin hetken.

***********

Sielujen sympatiaa

Kiitos ihanista kukista siskolle!

***

En nyt sitten malttanut pitkään säästellä tilaamiani ihanaisia keramiikkariipuksia. Yksi vähän erilainen jäi jonnekin syksyn hämäriä odottelemaan, mutta tässä vielä kaksi hiljaisia kuunteluelämyksiä sielulle tarjoavaa kaulakorua katseltavaksi.

Ensimmäisessä keramiikkaa, helminä makeanvedenhelmiä ja salaperäistä lepidokrosiittia...

... ja tässä toisessa keramiikkaa, pari jaspista, mystinen kvartsi ja pidempi korumetalliketju. Tein kelloriipukselle pienemmän parin hopeaosasista.

Laitan vielä yhteispotretin näistä Robynin keramiikkariipuksista tekemistäni koruista. Omasta mielestäni näissä on sellainen sekoitus karuutta ja kauneutta, joka puhuttelee minun sieluani.

Hiljaista ja hempeää

Hiljaisuus on minulle aika ajoin hyvin tarpeellista. Vaikka nykyinen elämäni onkin 'hiljaista', vailla suuria myllerryksiä ja muutoksia tai meteliä, niin useinkin sulkeudun omiin ajatuksiini, hiljaisuuteen. Tuon oman tilan voi saavuttaa vaikka metsäkävelyllä tai, hii, saunassa!

Päivän kaulakorun riipus on Robynin sarjasta 'silent bell'. Hänen keramiikkahelmiään on ollut ennenkin koruissani (esim. maja-korut) ja olen aivan ihastunut niiden rustiikkiin ja samalla herkkään tuntuun ja näköön, väreihin.

Vähän zeniläisittäin yritin ajatella, millaista ääntä hiljainen kello voisi kuuluttaa...
Minulle se soi näissä väreissä tällä kertaa, ehkä jo hieman syysviritteisissä. Pienet lasiset kellokukat ovat tsekkiläisiä helmiä, samoin nuo suosikkini, ns. ikkuna-helmet välihelminä.

Taaskin minulla on paljon koruajatuksia muhimassa! Selvästi tämä kuuma kesä ei sopinut minun korumuusalleni, joka palasi heti sateiden ja viileiden tuulien myötä :-D Tai voisiko pitkäksi venähtäneiden hiusten lyhentämisellä olla vaikutusta tähän seikkaan? No mut, lyhyt tukka, hyvä mieli!


Ja, esittelen vielä kesän viimeisiä kukkasia. Tätä paria toivottiin ja mielelläni viimeiset kukkatötteröt tähän Lemmikki-pariin käytin. Tulipas hempeä pari.

Joskus sitä

Joskus sitä vaan on tyytyväinen, nyt olen. Sään viileneminen sai minut rauhoittumaan hetkeksi paikalleni ja onnistuin saamaan palaset yhteen tähän koruun, eipä tämä naamioriipus odottanutkaan tällä kertaa kuin huhtikuusta asti seuralaisiaan :-) Luulin, että se halusi villiä ja vallatonta seuraa, mutta eipäs!

Riipushan on keramiikkaa ja tuollainen karheaneläväpintainen, samaa värimaailmaa ja tekstuuriakin löytyy isoista kuvioiduista keramiikkahelmistä ja pienistä käsintehdyistä kierrätyslasihelmistä, afrikkalaisia nämä. Naamion värileikkiä toistamaan valitsin pari kaiverrettua amatsoniitti-lehteä. Nyöri sopi käyttämiini helmiin hyvin ja kiinnityksenä on omenapuusta hiottu nappi.

**
Juuri nyt sataa, ikkunani on tässä kirjoituspöydän takana raollaan ja nenään tulee melkein ihanin tuoksu minkä tiedän! Oi onnea siis!

**

Huhtikuun viimeisiä

Huhtikuu aivan lopuillaan, eilen ainakin tuoksui jo, uskallanko sanoa, kesältä! Sellainen sateen jälkeinen ihana lempeä olotila kaikkialla, linnut konsertoivat tosi kovaa ja lentelivät aivan umpimähkään pyöräni ympärillä :-)

Joskus tilauskorut syntyvät kivuttomasti, toisiin menee aikaa kuin Iisakin kirkkoon, ne vain odottavat oikeaa palasta ja oikeaa hetkeä, niin se on.

Tämä koru on niitä kivuttomia; lähdettiin värimaailmasta ja koru syntyi nopsaan, nyt se on jo matkalla tilaajalle. Korun nimi Sweet Morning tuli siitä, että oli niin makee sinä aamuna herätä, tekemään korua, ihanalle tilaajalle.

Riipusviritelmä on ehkä erikoinen, mutta havaitsin niin toimivaksi, että tein samalla ajatuksella toiseenkin koruun. Allaoleva on kyllä vielä pikkuisen kesken, mutta tässä silti.

Tuli vastaan myös tällaisia, japanilaisia Miyukin puuvillahelmiä. Erittäin kevyitä, puuvillasta puristettuja, helmiäiskerroksella peitettyjä, unelmaisia ovat.
(Lisätty: linkki Miyukin sivulle, siis tuo pinta on oikeaa helmiäistä!)

Itseäni helmiäishohde aluksi hiukan arvelutti, mutta nämä olivatkin oiva pari kyaniitin hohteelle tässä korussa.

Lyhyehkössä kaulakorussa onkin nyt sitten reilusti kivihelmiä, vedensävyisiä pieniä kalsedonihelmiä sekä isompia akvamariineja, mukana yksi kaunis hopeinen helmi tuomassa hiukan tekstuuria sileään seuraan.

Tapani mukaan unelmoin korua tehdessä. Mietin sellaistakin, että haluaisin asua aivan veden äärellä - ehkä joen varressa, jossa olisi isoja kiviä, joilta istuen voisi varpaita vedessä lillutella ;-)

Mitäs tekis

Minun pyöräilyreitit on kaupungin puhtaanapidon toimesta saatu melkein lakaistuiksi, jihuu! Ainut ikävästi pöllyävä ja pienoisia kauhun hetkiä aiheuttava on hiekkasorainen 100 metrin osuus lähintä alamäkeä, siinä on pyörää talutettava vanhuksen, kun liika vauhti pelottaa ;-) En tiedä, pitäisikö joskus tulevaisuudessa hankkia jonkinsortin naamio pölyyn tukehtumista keväisin estämään!

Haa, eikös ollut taas hieno aasinsilta tämän päivän helmiin!

Ne ovat taaskin lamppuhelmiä, nuo naamiot. Ensin mietin, teenkö niistä yhdessä kaulakorun tuohon jännittävään linkkiin...
Nyt pähkäilen, josko niistä tulisikin hauskat korvakorut! Hassua muuten, minusta tuo helmipari näytti heti pojalta ja tytöltä ja siksi ne saivat tuollaiset lisäosat; tytölle lamppuhelmihartiat, hopeakaulus ja korumetallirenkaat, pojalle prehniitti-korukiveä.

Sitäkin vielä mietin, tuleeko näistä setti tuon keraamisen naamion kanssa, joka jo joskus oli koruna nimellä 'einuku'. Silloinen nauha-ripustuslenkki ei ollut mun mieleen ja koru tuli puretuksi. Riipus odottaa nyt uutta tulemistaan ja laitoin sille tuon pronssinsävyisen metallilenkin valmiiksi, ettei sitten tarvi ruveta tuhraamaan, kun inspiraatio iskee.

Joko maaliskuu on lopussa!

Miten maaliskuu on mennyt näin kovaa vauhtia? Taitaa nämä aurinkoiset ja lämpimät säät saada ajan kulumaan nopeammin?


***

En ole viime päivinä paljoa koruja tehnyt; pyöräilin kirpputorille alkuviikosta ja parin tunnin kiertely siellä sekä hurja määrä katupölyä saivat nenäni tukkoon ja silmät kirvelemään pariksi päiväksi... Lähimetsä on onneksi vähemmän pöllyävä. Ai niin, ostin kirpparilta vanhoja nappeja purkillisen, ovat pesua odottamassa.

Aiemman lintukorun nauhavaihtoehto syntyi vaaleasta silkistä ja innostuin tekemään samalla mallilla toisenkin lintukorun.
Siinä on taas punottu kumihimo-nauha, samaa sävyä mitä tein johonkin toiseenkin koruun, tykkään tuosta luumunvärin sekaan pilkistävästä hopeanväristä. Tuota nauhaa on vielä kerässä paljon, joten näkyy jatkossakin :-D Punominen on vaan niin hidasta.

Keramiikkalinnun ja -lehden välissä tässä on jälleen yksi ihanainen lamppuhelmi, siinä on tarkalleen samat sävyt kuin keramiikan koristemaalauksissa. Hopealankaan linkitetyt vaaleat helmet ovat fossiilikiveä ja lilansävyiset herkät lamppuhelmet Miunmaun käsialaa. Tämän korun kaikki metalliosat ovat hopeaa, myös nauhanpäät.

***

Lisää lintusia

 Nämä keramiikkalintuset vaan on niin iloisia visertäjiä! On niitä vielä jokunen tulossa...

Keramiikan seurana kiillotettua korallia, pullukoita kuviollisia lasihelmiä ja linnun alla yksi MiunMaun tekemä lamppuhelmi, oli taas niin passelin värinen.

Niskaosuuteen letitin sarisilkkiä, jonka värisävyt olivat 'madly monet' ja 'wild iris'. 

Onhan mulla aivan kaulakorujen kuvaamista varten hankittu torsokin! Nimetön on vielä ja pukematta eikä nämä kuvat mielestäni oikein onnistu, mutta kyllähän siitä jonkun yleisilmeen näkee.