Myönnän, en jaksanut tätä tempausta samalla innolla kuin edellisiä, mutta tulinpa juuri laskelmissa siihen tulokseen, että tässä kuussa syntyi ainakin se 31 korua. Hämmästyttävintä on, että rannekoruja tein vähiten, joten siihen tulee parannusta jatkossa!
Tänään esittelyssä se viimeisin koru, jonka helmet ovat hillotuimmista hillotuimpia, arvokkaita kaunokaisia :-D

Heitänpä tässä pienen haasteen: te kaikki, joille foorumissa myin näitä sulo-ametriineja reilu vuosi sitten! Enpä ole teidän(kään) nähnyt niitä käyttävän koruissa, olisikos aika! Kyllä! Itse tein silloin parit korvakorut ja rannekorut, mutta sitten piilotin loput helmet :-) Tähän asti.

Kuvissa on rannekoru Amor, johon tulee kyllä korvakorutkin, kunhan saan sopivankokoista lankaa korupiikkeihin. Ametriinit ovat kooltaan 8mm, ei isoja ei pieniä, ja himmeiden helmien keskiosa on upeasti viistehiottu. Nämä ovat niin kauniita, että taaskin halpa kamerani on vaihtolistalla nousemassa tärkeimmäksi, kun en saa kuviin mitään asiaankuuluvaa loistoa.

Yritin pihtailla ja laittaa väleihin vuorikristallia tahi mystistä kvartsia, mutta eihän se onnistunut. Ametriini-ihanaiset kelpuuttivat vain nuo pari suloista turmaliinisydäntä lukon vierelle. Ketjuosuus on hyvin kevyttä nollakasista punottua tynnyriketjua, sopii kivasti juuri näiden helmien kanssa.
J.k. Vaihdoinkin koruun sievemmän lukon ja otin uudet kuvat.