Uutta, vanhaa

Jatkan vielä edellisen postauksen aihepiirissä, ajasta ja sen tuomista muutoksista.

Kauan sitten, nuoruudessani, siinä 12-13 -vuotiaana, oli hyvin suosittua koulun kautta hankkia kirjeenvaihtokavereita. Jep, etanapostia :) Luulen, että harva nykynuori osaa edes kuvitella miten jännittävää oli ensin odotella kuukauden verran, että mistähän maasta sen penpalin saa, onko se tyttö vai poika... Ja sitten ensin kirjoittaa kirje ja ruveta odottamaan vastausta, viikkojahan siihen saattoi kulua. Kun nykyään instassa, facessa, whatsappissa ym. yhteydenottoon kuluu minuutteja tai sekunteja!

Pisin kirjeenvaihtokaveruus oli minulla aivan aikuisikään saakka, tapaamisiakin oli tämän yhden ihanan ihmisen kanssa. Mutta lasten syntymien jälkeen kirjoittelu harveni, hän sairastui... En saanut viimeisiin kirjeisiin vastausta.

Viime kesänä korukamuni Kaisli vinkkasi kansainvälisestä postikorttien lähettämisestä. Wau! Saat osoitteita ja lähetät kortteja tuntemattomille, aina uusille ihmisille ja kun oma kortti on perillä, se rekisteröidään ja sen jälkeen oma osoitteesi annetaan jolle kulle sivustoon liittyneelle.
Siis oikeesti, wau! Ei sitoutumista kirjoittelemaan jatkuvasti kenellekään, uuden osoitteen saa, jos haluaa, voi pitää taukoja, jos ei huvita ja ennen kaikkea, mitä mahtavia kortteja ja tekstejä onkaan tullut vuoden sisällä!
Omassa profiilissa (nimimerkillä) voi kertoa itsestään ja toiveistaan. Ja miten nautinkaan kortin valitsemisesta juuri sille henkilölle, jonka tiedot ruudulle pompsahtaa!
Tässä linkki sivustolle
ja tässä kuva viimeisimmistä postiluukusta ilmestyneistä korteista - Armeniasta, Kiinasta, Malesiasta, Usasta, Ruotsista ja vaikka mistä :)

Kaislista löytyy aasinsilta tähän eka koruun. Neiti on jo rippikouluiässä ja varmaankin teen hänelle sitten loppukesästä jonkun korun.
Tässä on ihanaisia makeanvedenhelmiä, mustia pikkuruisia spinellejä sekä musta korumetalliketju ja hopeiset pikkuhelmet, lukko ja risti. Erityisen sopiva aikuisuuden portilla olevalle, mutta aikas hurmaava myös aikuisemman naisen kaulalla. Risti on kooltaan vain reilun pari senttiä, sellainen yksinkertaisen vaatimaton, mutta sileä ja kaunis.

Tein myös yhden rukousnauhan viime viikon helteillä, kun löysin nuo vilvoittavat siniset :) akaatit. Tuntui aivan upealta kierittää hopeisia linkkejä. Ajatelkaas, että sormet vielä muistivat linkkien tekemisen parin vuoden tauon jälkeen.
Rukousnauhasta tuli raikas, taivaansininen, sen viimeviikkoisen aurinkopäivän, ei tämänpäiväisen sateisen värinen. Ehkä tätä sormeillessa muistaa, että murheiden ja huolien jälkeen sinitaivas taas pilkottaa, pilvet väistyy.
Risti ja ruusulinkki ovat hopeoituja, helmien linkkilanka ja välirenkaat hopeaa. Tämäkin on niin keveä ja raikas, että sopinee monenikäiselle.

Home is where your heart is

Otsikko taas tätä lajia - en halua kääntää tuota suomeksi, kun se enkuksi kuulostaa niin sujuvalta ja mukavalta.
Mullahan on monta lempikiveä, tiesittekin. On valtamerijaspis, on savukvartsi ja kyaniitti, sitten tietysti larimar, mutta aivan ykkönen on syntymäkuukautenikin kiveksi sanottu opaali. Minä en halua sitoa mitään kiviä kuukausiin tai horoskooppeihin, luulen että kivimieltymykset syntyvät muualta. Ja kivillä on paljon kerrottavaa, muillakin kuin nimikkokiviksi valituilla.

No, opaalejakin on vaikka minkälaisia, on vaaleanpunaisia ja jännittävän siniturkooseja Perun opaaleja, vaaleita ja hehkuvia jalo-opaaleja ym. Mulle rakkaimpia ehkä ovat ruskeaan emäkiveen sitoutuneet boulder-opaalit ja samoissa sävyissä tämäkin puuopaaliksi, fossilisoituneeksi puuksi kutsuttu, ehkä suomeksi mukavin käännös on kivettynyt puu, siltä se näyttääkin, vuosirenkaineen. Huikeaa ajatella, miten kauan on kestänyt, että puuaines on muuttunut kiveksi!

Ei kai voi olla kauniimpaa? Tämä sydänriipus on todella iso ja muhkea, hiukkasen on painoakin. Laitoin sen tosi simppelisti silkkinauhaan, jonka voi solmia haluamaansa pituuteen. Oijoi, niin puhutteleva kivi!

Tein nyt sydänteemalla yhden talokorunkin! Tein sen melkein kokonaan entisen purkaen ja uusin ajatuksin. Se oli aiemmin muilta helmiosuuksiltaan liian raskas, joten nyt keramiikkaisen riipusosuuden seuraksi valitsin risasilkkiletin väreihinkin sointuvaa violettia ametistia ja kimmeltävää sugiliittia, vihreät helmet jaspista ja kaikki hopealangalla linkitettynä. Ai niin, sydämenä hohtelee paua-simpukkaa.

 Pikku mökillä on suloisen ihmettelevä ilme :-)

Enhän nyt suurta rakkauttani vielä hylännyt. Opaalia piti toisenkin korun verran hypistellä.

Huomaattekos eron yllä ja alla olevien kuvien välillä?
-No oikeanpuoleisin soikeista helmistä väläyttää ihanan sinisen opaalihohteen!

Juuri tämä on yksi syy rakkauteeni: Tehdessä, edes helmiä valitessa, juuri tuo helmi ei kääntynyt kädessäni sellaiseen suuntaan, että olisin hoksannut tuota pistettä! Vasta korun ollessa valmis ja ryhtyessäni kuvaamaan, satuin asettelemaan korun sellaiseen kulmaan valoon nähden, että tuo salaperäinen aarre paljastui! Näin ne kivet puhuvat.

Ruskeassa löytyy niin monia upeita sävyjä. Melkein harmittaa, että se oli lähes 20 vuotta paitsiossa vaatteissani, asusteissa sentään joku laukku ja kengät oli (harvoin) ruskeaa.
Tämänkin on kivet opettaneet, kaikki värit ovat kauniita oikeassa yhteydessä, tai, oikein katsottuna. Ja myös kuhmuiset kivet ovat niin ihania - tuossa alakuvan kiven kuhmussa asuu opaali ;-) siinäkin.

Kohtuus

Olen kovin heikko kauniiden kivien edessä. Jotkut tietyt kivet herättävät kaikissa muodoissaan omistushaluni, en silloin ajattele kohtuutta.

Yksi tällainen kivi-rakkaus on larimar, sininen pektoliitti. Ensimmäiset kaunottaret näin 2007 eräällä tuttavalla korussaan Karibialta, nettikaupasta löysin helmiä (kohtuuhintaisia, itselleni saavutettavia) kaksi vuotta myöhemmin. Silloin tein muutaman korun ja myöhemmin olen onnistunut saamaan myös upeita riipuksia, niitäkin olette koruissani nähneet, on niitä nerik-säilössäkin.

Tällä kertaa tilasin edullisia hippusia, omaan koruun, mutta jäi niitä kahdesta nauhasta vielä yli, rannekoruun ainakin.

Päätin kivien väritystä katsellessa käyttää korussani samoja harmaita, siniharmaita metallisävyjä, siispä grafiitinharmaata korumetallilankaa linkityksissä ja teräksensinistä niobiumia välirenkaina.

Korua linkitellessäni väkisinkin vertasin noita sävyjä ulkona näkyvään maisemaan, sateiseen, koleaan, utuväriseen. Tuli siis varsinainen camouflage-juhannuskoru :-) No joo, ei mikään juhlakoru tämä, mutta juurikin mitä olin ajatellut - pitkä koru, jonka voin napata kaulaan milloin tahansa, minkä asun kanssa tahansa, sopii väreihini.

Larimarin vaikutuksista kerrotaan muun muassa:
-auttaa tunnistamaan itse aiheuttamiamme esteitä ja päästämään niistä irti
-auttaa myöntämään virheemme ja korjaamaan ne
-parantaa haavoittuneita tunteitamme
-kaiken kaikkiaan auttaa pääsemään kosketukseen sisäisen viisautemme kanssa
-nimityksiä: enkelikivi, Atlantis-kivi, delfiinikivi

***
Laitan tuonne arvontapakettiinkin muutaman larimar-hippusen mukaan. Arvontaan voi osallistua ensi viikkoon asti.

***

Uuudelleenmietintää

Aivan kaikkiin koruihinsa ei aina voi olla tyytyväinen. Ne korut sitten uinuvat laatikoissa ja odottavat parempaa päivää. Tänään oli sellainen :-)

Eka kuvassa tuo koru, joka ei sitten valmiina napannutkaan.

Riipuksen olin jo tehnyt uudelleen, hopealangalla, mutta ei se silti ollut paikkaansa löytänyt. Perhonenkin oli lentänyt toiseen koruun. No nythän minä punoin nyörejä :-D Tottakai yksi niistä halusi juurikin ihanan tsaroiitti-riipuksen luokseen.

Lisäsin muutaman pikkuhelmen samaa lajia ja nyt tykkään tästä korusta juuri tällaisena. Nuo isot tsaroiittikivet ovat niin mielettömän hienoja, kiiltäviksi hiottuina, täynnä salaperäisiä ja mielikuvitusta houkuttavia kuvioita. Ovathan ne tietysti arvokkaitakin, mutta mielestäni hintansa väärtejä kauneudessaan.
Nyörissä on ohuempien nauhojen mukana kulkemassa yksi paksumpi, se antaa mukavaa elävyyttä nyöriin.


........... osa tekstiä poistettu myöhemmin ..........................

J.k. Korutytöt, hoi, käykää ottamassa kantaa koplan uusimpaan haaste-ehdotukseen!

Uusi, vuosi

No hello! Uusi vuosi, armahaiset :-D

En tee tänäkään vuonna lupauksia, vaan jälleen kerran koitan teroittaa itselleni, miten tärkeää on toivomisen sijaan tehdä! Ei siis passiivisesti odotella, että jokin suurempi voima korjaa virheeni ja laiminlyöntini, vaan aktiivisesti pyrkiä muuttumaan paremmaksi. Se, mitä kukin paremmalla itsellä tarkoittaa, jääköön omaan harkintaan. Minulle osa-alueita  on niin monta, että ehkä teen listan ja otan asian kerrallaan. Ei kai kannata itseään vallan uuvuttaa? ;-)

Yksi asia, mihin aion tehdä parannuksen, on tässä korupuolella helmien tilaaminen, yritän pärjätä varastossa olevilla. Hei, ihan tosi, tarkoitan tätä! Joulukuussakaan tilasin tuskin mitään ja jotkin marraskuussa tilatut helmet tulivat iloisesti joulun jälkeen. Hopeapuolella on ehkä tilattava lukkoja ja lankoja, mutta on niitäkin hiukkasen varastossa.

Joulukuussa jo aloittelin ostolakkoa, mutta tilasin silti erästä suosikkikiveäni, kun vuosien hakemisen jälkeen löysin kohtuuhintaisia ja monenmallisia helmiä. Kyseessä on fossiiliakaateista turritella.
Tein siitä nyt aivan tällaisen rauhallisen kaulakorun hopeoiduin osasin. Riipus ja viistehiotut rondellit ovat juurikin turritellaa, pienemmät vaaleat helmet howliittia ja isommat pyöreät omatekoisia, polymeerisavea.

On lähes mahdotonta selittää, mitä tuntemuksia tämä kivi minussa herättää. Siitä tulee tunne, kuin tämän laulun (-klik-) 'joku' olisi jo tullut, lohduttamaan, olemaan rakastavasti läsnä.

"Kom, trösta mig en smula, för nu är jag ganska trött och med ens så förfärligt allena."

Turritella-akaatteja hivellessä ei ole väsynyt, ei lohduton, ei yksinäinen eikä surullinen. On kosketuksissa menneisyyteensä, kaikkien ikävienkin asioiden verhon lävitse, tavoittaa ilon, kauneuden ja hyvät hetket, hymy nousee huulille. Ollapa aina niin sinut itsensä kanssa.

No niinpä, tein syyskorun, kun ei kerran luntakaan näy. Valoa, auringon säteitä kaipailen!


Oikein, oikein hyvää alkanutta vuotta jokaiselle blogiini piipahtavalle!

Sydän täynnä

Katselin Tampere-talon itsenäisyyspäivän juhlakonsertin, vaikka en ollut aikonut, mutta olipa upea kokonaisuus! Pitkin matkaa ja lopussa etenkin oli sydän täynnä, kiitollisuutta ja kunnioitusta aiempia sukupolvia kohtaan!

*

Korun tein jo eilen, mutta hämärinä päivinä kuvat ei luonnistuneet. Nämäkin on sitten sähkövalossa otettu. Uskomaton labradoriittisydän hehkuu kaikessa loistossaan; hopeoitu ja patinoitu ketju, nahkanauhaa, pieni lamppuhelmi ja vielä pienemmät ametistit.

*
(Vielä sen verran, että tuon konsertin oli dramatisoinut Marika Vapaavuori. Eikä kokonaisuus minusta ollut yhtään liian harras tai synkkä, sopi mun oloon just.)

Talven taikaa

Oi! Pikkuisenkin lunta ja siihen auringonpaiste killottamaan, niin alkaa muisti suoltaa kuvia. (Vaikka juuri taannoin väitin, etten oikein saa muistoista kiinni...) Tällä kertaa, eilisen hämärtyessä taisi olla jokin auringonlämmittämän lumen tuoksu ja ohitseni suhahtavan mäenlaskijan ääni, jotka veivät hetkeksi Sveitsiin. Olin siellä tyttökaverini kanssa välivuoden ennen opiskelujen aloittamista, vuoristokylän 'sanatoriumissa' töissä.

Kylässä ei ollut laisinkaan autoja, sellainen ylös ja alas juna vaan... Iltaisin ja tietysti harvoina vapaapäivinä päivisinkin, nappasimme meille osoitetut 'schlitten'-puukelkat, jotka vedimme perässämme ylös kylään, pari kilometriä. Ja kun olimme tarpeeksi huvitelleet kahviloissa ja pikku myymälöissä, laskettelimme sitten takaisin kortteeriin. Mäet olivat jyrkkiä ja minä enimmäkseen pelkäsin sitä laskettelua, mutta oli se joskus hauskaakin. Ja siitä lumen ympäröimästä hämärästä jäi näköjään vahvoja mielikuvamuistoja.

Se oli muuten ainut joulu, jonka olen ollut poissa kotimaasta. Siihen jouluun mahtui sitten haikeutta ja tietenkin myös iloisia hetkiä, kun saimme paketteja ja kirjeitä (siihen aikaan kirjoiteltiin kirjeitä, hei!) kotoa ja kavereilta. Niissä kuorissa ja kääreissä oli hienoja jouluvärejä, senkin tässä muistin. Varsinkin tämä ensimmäinen koru toistaa niitä jouluvärejä, jotka sieltä nousee, perinteisiä vihreää ja punaista.

Kaulakorussa on hopeaan linkitetty vihreät makeanvedenhelmet ja pienet granaatit, salpalukossa riipuksena on upeasti hiottu vuorikide sekä granaattikukka.Korun lisäkoristeina muutama erityiskaunis helmihattu.

Sisarkoruksi edelliselle 'Talven taikaa' -korulle tein samalla mallilla korun valkeista makeanvedenhelmistä ja ihanista salaperäisesti sädehtivistä rubiineista. Pienestä kierresalpalukosta riippuva avainriipus on sekin hopeaa ja siihen on upotettu kuutiollisia zirkoneita.Aurinko muutta noita helmien värejä, valkeat ovat hohtavanvalkoisia ja rubiinit aavistuksen tummempia kuin tässä näyttäisi.

Tällä kertaa oli taas tekemistä, että löysi nauhallisista kivihelmiä edes muutaman, joista käyttämäni hopealanka meni läpi... Arvokivissä on aina niin pikkuiset reiät, nollavitonen ehkä menisi, mutta ei se linkityksissä sitten kestäisi. Onneksi siis osa helmistä suostui nollakutoselle.

Katsotaan, syntyykö vielä tähän sisarus-sarjaan vielä yksi koru, ajatus on muhimassa. Tykkään pitkästä aikaa tästä mallista, jossa kaunis hopealukko on tuossa edessä.


Mukavia ulkoilupäiviä!

Room with a view

Valokuvaus-blogeissa kulkee kiva meemi: Vuosi kuvina-haaste, jonka ideana on kuvata vuoden kiertoa, samaa maisemaa kuvataan samasta paikasta joka kuukausi. Esimerkiksi täällä. Ehkä jokainen voi omasta ympäristöstään löytää itseä puhuttavan näkymän, jota tarkastella aika ajoin vaikkei kuvia ottaisikaan.

Minä katselen olohuoneeni ikkunasta omaa maisemaa ainakin viikottain, Jyväsjärven suuntaan. Ja tällä hetkellä minulla on taas järvinäkymä! Lehtipuut kun loppusyksystä riisuutuvat melkein kokonaan, niin  minulla on hetken aikaa suora sihti liikkuvaan veteen. Siihen asti kunnes jää ja lumi valloittavat tienoot.

Jos siis nyt katson ikkunasta, en koe maisemaa lainkaan marraskuun harmaana, vaan siellä täällä näkyy myös värejä, viimeisiä keltaisia lehtiä puissa, erilaisia sameita vihreitäkin, sinistä monessa sävyssä, hiukan tummaa grafiittia... Värit toistuvat suoraan näissä kirjavissa akaatti-helmissä.

Enpä voinut vastustaa näkymän siirtämistä koruksi. Hurmaavien akaattien seuraksi vielä hurmaavampaa kyaniittia, riipus on kooltaan lähes nelisenttinen ja neliöt ~ ikkunat ~ 8mm. Sileäksi hiotun kyaniitin pinta läikehtii kuin järven vapaa selkä.

Riipus on harvinaisen hehkeän sininen kyaniitiksikin. Laitan selvennykseksi sisarkuvan muista samanmerkkisistä riipuskivistäni, jotka tosin kimmeltävät kauniin salaperäisinä nekin, tuollaista rouhean hiomatonta hehkua.

 

Aivan toisenlaista sinistä löytyy näistä korvakoruista, joiden helmet eivät olekaan kiveä vaan ihan 'man-made'-lasia, nimeltään kultakiveä. Aivan ihanaa tummaa yönsinistä, täynnä tähtiä. 

Tasapaino

Tuli vastaan sanonta 'olla sinut itsensä kanssa', mietin mitä sillä lopulta tarkoitetaan. Hyväksyä olemassaoleva vai viihtyä nykyisyydessä? Olla uskollinen omille ihanteille vai pyrkiä muuttumaan johonkin yleiseen kaavaan sopivaksi?
Päädyin siihen, että viihdyn kyllä nykyisyydessä, mutta haluan kehittyä paremmaksi, kaikin tavoin, olla tasapainossa ja sinut niin menneisyyden kuin nykyhetken sekä kohtaamieni ihmisten kanssa.

Monet kivet vahvistavat noita pyrkimyksiä, joitakin niistä tämän päivän koruissa.

Miesten koruja tulee tehdyksi aika vähän, melkein vain tilauksesta jotakin tiettyä tai sitten poikieni kanssa heille heidän mieltymyksiinsä sopivia. Tällä kertaa tiesin heti kivikauppiaan kuvan nähdessäni, että tällainen musta akaattilätkä päätyy mahdollisimman yksinkertaisesti nahkanauhaan. Tuo letitetty nauha on jämäkkää eikä liian nättiä miehenkään koruun. No tietenkin tämä käy myös naiselle. Itse asiassa mulla on toinen samanlainen riipus, jos joku sattuisi haluamaan unisex-korut.
Mustaan akaattiin on hioessa jätetty ihanat rouheat reunat, muuten lätkä on kevyt ja miellyttävä kaulalla.

Musta akaatti tasapainottaa kantajansa yin-yang -energioita, edistää uskollisuutta niin omia ihanteita kuin parisuhteen toista osapuolta kohtaan.


Toinen koru syntyi tilauksesta. Siinä on hopealangalla linkitetty ihanaisia kivihelmiä, suosikkejani, turritellaa, savukvartsia ja lumihiutaleobsidiaaneja. Koru on pitkä-pitkä ja oli kyllä hankala kuvata. Hopea jätettiin kirkkaaksi, siinä se ajan myötä patinoituu. Nimeksi koru sai "In good terms with the past". Turritella-akaattihan on yksi fossiilikivistä, mitenköhän monen miljoonan vuoden takaa se nyt olikaan...

Ja vimppana. Hmm... Jos joku on kuvitellut, että kaikki helmitilaukseni ovat onnistuneita, niin noup, eivät ole. Vaikka jo näin pitkään on helmiä tilaillut, niin joskus menee lankaan. Kun normaalisti hyvin kalliit helmet ovat 'vain' kalliita, niitä ei kannattaisi tilata.
Tuli todistetuksi näiden kultarutiilikvartsien kohdalla. Harmitti vietävästi epätasaiset pinnat, rumat reiät ja nauhassa oli myös monta rikkinäistä, käyttökelvotonta helmeä.  Päätinpä sitten kuitenkin noista möllyköistä tehdä lyhyen, aivan kaulanjuureen asettuvan nauhan. Tykkään tästä kyllä, sillä ilman lähitarkastelua helminugetit ovat kauniita ja sädehtiviä. Välihelmiksikin löysin saman lajin pieniä pyöreitä.

Aika namuja kuitenkin? Nauhassa oli tasan kolme virheetöntä helmeä, jotka jäivät nerik-laatikkoon.

Jollen olisi perjantaina saanut ihania uusia rillejäni, en varmasti olisi kyennyt sulattamaan noita kehnosti hiottuja helmiä malttia menettämättä. Noo, laitoin kyllä aika suoraa palautetta niistä.
Ehkäpä sitten jokaiselle tulee näissä helmiostoissa sekä huippuja että huteja ja kyllähän niiden määrä on mua miellyttävässä tasapainossa ollutkin, enempi sinne parempien suuntaan.

Hyvää viikonloppua piipahtajille!

Vaikuttavia kiviä

Kivihän voi olla lajiltaan melkein mitä vain, minuun vaikuttaa sen värit ja kuviot, maisemat. Lähes kaikki tilaamani helmet ovat kuiskutelleet tarinaansa jo nettikaupan kuvissa. En tietenkään ehdi tai osaa heti kaikkia niistä käsitellä ja saattaa koruiksi. Ajattelin laittaa tähän yhden tai pari kuvaa sellaisista, jotka ovat jo tovin odottaneet ja saavat edelleenkin odotella, että saan kiihkeän inspiksen tehdä kehyksiä niihin, sillä ne ovat poraamattomia.
Kaivan ne kuitenkin aina välillä tuulettumaan, australialaiset koroit-opaalit upeine kuvioineen ja säihkyineen, joita en kuviin saa kuin hiukkasen...

Yksi rakkaimmista koruistani on tämä yksinkertaisella helmiketjulla varustettu opaalikoru parin vuoden takaa.

Lähes vastakkainen näille rikaskuvioisille opaaleille on vaikkapa hennonvihreä prasioliitti, siis lähes väritön, mutta viistehiottuna uskomattoman kaunis ja herkistävä tuttavuus.

Prasioliitti on varastossani siinäkin mielessä noiden opaalien vastakohta, että se pääsi koruun heti tultuaan. Se sopi korun saajan toiveisiin, sillä prasioliitin energioiden sanotaan lisäävän luovuutta, houkuttelevan kantajalleen menestystä ja vaurautta ;-)
Seuranaan prasioliitilla on tässä rannekorussa pari hurmaavaa ametistia sekä viehkeää lepidokrosiittia, hopeinen tummaksi patinoitu sydänlinkki.

Yritystä

Ainakin miljuuna. No mut kymmeniä kuitenkin, valokuvata kiveä, joka pitää salaisuutensa niin halutessaan.

Lepidokrosiitti, hyvin harvoin vastaani tullut. Jotakin yhteistä sillä on ulkonäössään rutiilikvartsien ja sammalakaatin, aurinkokivenkin kanssa. Se on kvartsin sisään jäänyttä ruosteen värjäämää kiteytymää. Sopivassa valaistuksessa se välähtelee ja hohtaa punaisena, bling! Isäntäkivien kvartsi voi olla sitriiniä, ametistia tai kirkasta kvartsia.

Tämä lepidokrosiitti on todella minun mieleen; se on valoisa ja keveä, rauhallisen näköinen tuttavuus, kunnes päättää vaikkapa auringon osuessa iskeä silmää. Saa hymyn huulille kuin olisi kertonut hyvänkin jutun, mikä vitsinikkari!
On kuulemma myös yksi niistä kivistä, joka auttaa alentamaan painoa - juurikin sopiva kesäkilojen karistamiseen.

***
Tuli mieleeni, että tästä hurmaavasta kivestä teen itsellenikin rannekorun, tämä käy mielestäni tosiaan tilaisuuteen kuin tilaisuuteen.
Tuota aasinsiltaa pitkin -->  --> Korukoplaan
Korukoplan haasteen aikataulua muutin hiukkasen, kun toivon vielä lisää mukaanlähtijöitä; käykäähän kurkistamassa tehtävänanto!

***