Home is where your heart is

Otsikko taas tätä lajia - en halua kääntää tuota suomeksi, kun se enkuksi kuulostaa niin sujuvalta ja mukavalta.
Mullahan on monta lempikiveä, tiesittekin. On valtamerijaspis, on savukvartsi ja kyaniitti, sitten tietysti larimar, mutta aivan ykkönen on syntymäkuukautenikin kiveksi sanottu opaali. Minä en halua sitoa mitään kiviä kuukausiin tai horoskooppeihin, luulen että kivimieltymykset syntyvät muualta. Ja kivillä on paljon kerrottavaa, muillakin kuin nimikkokiviksi valituilla.

No, opaalejakin on vaikka minkälaisia, on vaaleanpunaisia ja jännittävän siniturkooseja Perun opaaleja, vaaleita ja hehkuvia jalo-opaaleja ym. Mulle rakkaimpia ehkä ovat ruskeaan emäkiveen sitoutuneet boulder-opaalit ja samoissa sävyissä tämäkin puuopaaliksi, fossilisoituneeksi puuksi kutsuttu, ehkä suomeksi mukavin käännös on kivettynyt puu, siltä se näyttääkin, vuosirenkaineen. Huikeaa ajatella, miten kauan on kestänyt, että puuaines on muuttunut kiveksi!

Ei kai voi olla kauniimpaa? Tämä sydänriipus on todella iso ja muhkea, hiukkasen on painoakin. Laitoin sen tosi simppelisti silkkinauhaan, jonka voi solmia haluamaansa pituuteen. Oijoi, niin puhutteleva kivi!

Tein nyt sydänteemalla yhden talokorunkin! Tein sen melkein kokonaan entisen purkaen ja uusin ajatuksin. Se oli aiemmin muilta helmiosuuksiltaan liian raskas, joten nyt keramiikkaisen riipusosuuden seuraksi valitsin risasilkkiletin väreihinkin sointuvaa violettia ametistia ja kimmeltävää sugiliittia, vihreät helmet jaspista ja kaikki hopealangalla linkitettynä. Ai niin, sydämenä hohtelee paua-simpukkaa.

 Pikku mökillä on suloisen ihmettelevä ilme :-)

Enhän nyt suurta rakkauttani vielä hylännyt. Opaalia piti toisenkin korun verran hypistellä.

Huomaattekos eron yllä ja alla olevien kuvien välillä?
-No oikeanpuoleisin soikeista helmistä väläyttää ihanan sinisen opaalihohteen!

Juuri tämä on yksi syy rakkauteeni: Tehdessä, edes helmiä valitessa, juuri tuo helmi ei kääntynyt kädessäni sellaiseen suuntaan, että olisin hoksannut tuota pistettä! Vasta korun ollessa valmis ja ryhtyessäni kuvaamaan, satuin asettelemaan korun sellaiseen kulmaan valoon nähden, että tuo salaperäinen aarre paljastui! Näin ne kivet puhuvat.

Ruskeassa löytyy niin monia upeita sävyjä. Melkein harmittaa, että se oli lähes 20 vuotta paitsiossa vaatteissani, asusteissa sentään joku laukku ja kengät oli (harvoin) ruskeaa.
Tämänkin on kivet opettaneet, kaikki värit ovat kauniita oikeassa yhteydessä, tai, oikein katsottuna. Ja myös kuhmuiset kivet ovat niin ihania - tuossa alakuvan kiven kuhmussa asuu opaali ;-) siinäkin.

Sydän täynnä

Katselin Tampere-talon itsenäisyyspäivän juhlakonsertin, vaikka en ollut aikonut, mutta olipa upea kokonaisuus! Pitkin matkaa ja lopussa etenkin oli sydän täynnä, kiitollisuutta ja kunnioitusta aiempia sukupolvia kohtaan!

*

Korun tein jo eilen, mutta hämärinä päivinä kuvat ei luonnistuneet. Nämäkin on sitten sähkövalossa otettu. Uskomaton labradoriittisydän hehkuu kaikessa loistossaan; hopeoitu ja patinoitu ketju, nahkanauhaa, pieni lamppuhelmi ja vielä pienemmät ametistit.

*
(Vielä sen verran, että tuon konsertin oli dramatisoinut Marika Vapaavuori. Eikä kokonaisuus minusta ollut yhtään liian harras tai synkkä, sopi mun oloon just.)

Pieni vai suuri

Niin vaan taas alkoi valkeat makeanvedenhelmet puhutella.

Aivan alkuun laitan taas tällaisen kokoeroja selventävän kuvan. Pienin noista helmistä on sellainen myynnissä olevista makeanvedenhelmistä hyvin tavanomainen 5mm:n 'riisi', keskimmäinen on jo hyvinkin isoksi luettava 9mm:n 'potato' ja kuvan suurin on tosi harvoin saatavilla oleva, 10x13mm:n 'nugetti'. Nuo muotojen nimitykset ovat sellaisia, joihin joku hyvä suomentaja saisi tarttua tosissaan, mutta mennään nyt näillä.

Halusin tuon koko-kuvan ottaa tähän, jotta tämänpäiväisestä kaulakorusta tulisi jotenkin selkeämpi ajatus. Helmet siinä ovat siis noita suurimpia, kauniskiiltoisia ja hyväpintaisia upeuksia. Pienemmät helmet ovat suloisia nappeja. Koru sai vähän lisäpainoa isoista hopearenkaista, ne ovat 1,5mm:n lankaa.

Syksyä, tykkäilen

Nysse tuli. Eilen satoi räntää useaan otteeseen, muttei maahan mitään valkoista jäänyt. Tänäänkin on todella kylmä eikä aurinko edes yritä näyttäytyä.

Ei se mitään. Onneksi on korupöydällä kaikenlaista tarviketta iskemässä silmää ;-)

Nämä korut odottelivat ketjujaan jonkin aikaa, mutta tänään sitten sain valmiiksi.

Ensimmäisessä korussa on se aiemmasta korusta orvoksi jäänyt siivekäs, nyt se lennähti kauniisti kaiverretulle apatiittilehdelle. Apatiittia on korussa lehden lisäksi pari pientä murua, seuranaan hohtelevaa labradoriittia. Jokaisessa viistehiotussa neliössä on hiukan erisävyinen labradoriitti, mutta niin kuin hyvin tiedätte, kuvaan niitä säihkeitä ei suinkaan saa.
Ketjuna on vintage-henkistä filigraaniketjua tummaksi patinoituna, muut korun metalliosat ovat siis hopeaa.
Koru on lyhyttä mallia.

Ja toinen koru on sekin samoja haileita ja unelmoivia sinisävyjä. Riipus on keramiikkaa ja vaikka siinä olikin kultahippuja, valitsin ketjun sävyksi antiikkipronssin, tuota ihanaa filigraanimallia. Kukkaset ovat tsekkiläisiä lasihelmiä, seurana heillä yksi Swarovskin kristalli. Koru on lukoton, pään yli kaulaan pujahtava.

Tästä korusta tuli hyvin rauhallinen, minulle itselleni se kertoo hiukan hempeämmästä syyssateesta kuin näiden päivien kylmemmät pisarat. Vaan silti, joka syksy tämän sanon: Rakastan syksyä!



Vielä ehtii ilmoittautua Korukoplan vastavärit-haasteeseen!

Pilvien takaa aurinko

Aamulla oli hyytävän kylmä ajella pyörällä, mutta onneksi oli lippis ja hanskat, kohta kai sukkahousutkin pitää laittaa, apuva! Mutta, minähän tykkään näistä koleista ja kalseistakin keleistä, viileä tuuli tuntuu hyvältä poskilla ja pilvien lomasta aina joskus pilkahtaa aurinkokin. Ei se kyllä järin lämmitä. Ja niitä sukkiksia inhoan, sitä edestakaisin pukemista, kun suomalaistaloissa on sisällä lämmintä.

Mutta ihania päiviä siis. Ja hurjasti on kyselty viime aikoina rukousnauhoja. Hopeisia ristejä jo sain, joitakin muita osia odotellaan, tulossa nekin lähipäivinä. Aloitin nyt rannekoruversiolla. Nuo harmahtavanhohtoisiksi pintakäsitellyt kirkkaat kvartsti sopivat mukavasti tähän, käytin linkittämiseen täyshopeista lankaa enkä nyt intoutunut patinoimaan mitään, kyllähän se kirkkaus käytössä tummuu.

'Isä meidän' -helmi on tuollainen hopeinen pikku hopeariplakkein pinnoitettu kaunotar ja silti laitoin sille vielä ympärille pitsimäiset helmihatut. Pienellä asialla saa juhlavaa tuntua.

Kuinka paljon mahtuu pieneen sydämeen...

"Kaikuvat sävelet yössä...", juu, kaikuu päivisinkin välillä erilaiset laulujen sanat... tällä kertaa tämä...


Jotenkin taas vastaansanomattoman helposti syntyi tämä koru, eipä siitä enempää kuin nämä kuvat, keramiikkasydän tuli Norjasta :-) Siinä on 'arkipuoli' ja 'juhlapuoli' jossa hivenen kultaa!

Herkullisia sitriinejä, silkkinauhaa, yksi paua-pisara, muutama musta lasihelmi.

Tähtien takaa

En meinaa itsekään uskoa, että niin kauan lähes pannassa olleet valkeat makeanvedenhelmet levittäytyivät työpöydälleni vaatien esiinpääsyä.
En voi mitään sille, että valkeat säännöllisen muotoiset makeanvedenhelmet ovat kuvitelmissani ja silmissäni vanhahtavia, mummomaisia. Ainakaan ne eivät sytytä minussa tekemisen tarvetta ja innostusta. Ja en ole ikärasisti, mutta jostain syystä tahton tehdä enempi nuorekkaita koruja, kaikenikäisille! Enimmät makeanvedenhelmeni kyllä ovatkin muuta kuin 'täydellisiä'.

Valkea keramiikkatalo keväältä oli vielä korua vailla ja ensin sille syntyi oma tähtiplaneetta näistä kolmesta komponentista: keramiikatähti, hopeinen tähti ja hopeasisuksinen iso makeanvedenhelmi. Makeanvedenhelmi on niin nerik, niin nerik, mutta onneksi yksi vielä jäi.

Ja kun riipus oli valmis taloineen, tähtineen, etsimättä löytyi sen ympärille tähtisumua (Swarovskin kristalliketjua) ja kirkkaita öitä (vuorikidesydämiä); salaperäisesti hohtavia makeanvedenhelmiä linkitin tummaksi patinoidulla langalla oikean tunnelman vuoksi, linnunradaksi, naapuritähdiksi.

 

Samoista keramiikkatähdistä (Nancy Schindler) tein jo aiemmin nämä korvakorut mustavalkoisten luuhelmien kera - yllättävän kevyet, ja tietysti niobium-koukuissa.

Mukavaa viikonloppua! Voi kun löytyisi sieniä!

Jussi meni

Niin ne juhlapyhät vilahtelee ohi ja melkein ollaan taas arjessa.

Juhannuspäivän aamuna kävin pyöräillen tutustumassa tulevaan Jyväskylän asuntomessualueeseen.
Vuoden päästä sitten valmiita asuntoja on katseltavana. Nyt ei vielä ollut kovin paljon nähtävillä, perustuksia ja sellaista, mutta kyllä info-kyltitkin on mielenkiintoisia, kun niissä oli pohjapiirustukset pähkäiltävinä.

Tuonne aamun vilakassa ajellessa korviin kantautui vieno tuulikellojen helinä. Sellaisina pieninä ja herkkä-äänisinä ne ovat mielestäni viehättäviä, mutta kovin isot ja kumeat ovat liian hallitsevia, vaativia.

Minun koruuni tietenkin tuli sellainen vienoääninen yksilö.
Tosin koru lähti liikkeelle tästä rantaan ajautuneesta oksankappaleesta, joka oli aika luja vastus poranterälle. Iloinen yllätys, koska niitä hauraita puunkappaleitakin on tullut kokeiltua, eihän niistä ole koruiksi sitten ollut.

Kaulakorun kivinä on todella jännittäviä soikeita ja litteitä helmiä, kivettynyttä puuta. Niille on ominaista erilaiset reiät ja rosot ja kuviot.

'Tuulikellon' rakensin pronssisensävyisen kehyksen ympärille metallilangan pätkistä, joissa pieniä lasihelmiä. Koskapa tuulikello minun mielikuvissani heiluu ja kilkkaa sydämellisen ja lämminhenkisen kodin ovenpielessä, tahi parvekkeella, niin lisäsin pikkuisen pronssisydänriipuksen, sen on tehnyt Lesley Watt.

Tottakai minun piti laittaa tähän koruun sarisilkkinauha, kun löysin juuri oikean värisen. Nauhan ja kivihelmien välissä on pienet ketjunpätkät, ne antavat korulle mukavaa soljuvuutta.

Viime yönä mollotti komea täysikuu, sekin haluaisi koruksi, mutten tiedä millaiseksi, täytyy vielä kuulostella...

Tyttömäistä säihkettä välillä!

No kyllä. Jos rannekoru vaikuttaa tutunoloiselta, niin tottahan se on. Olen näitä korukivi-rusetteja tehnyt ennenkin. 

Olen itse ihastunut pyramidinmallisiksi hiottuihin kaunottariin ja rusetti syntyy niistä niin automaattisesti. Tein taas kuningasketjusta tätä omaa mukaelmaani, en nyt löytänyt sille nimeä, kuvittelin joskus sen olevan 'prinsessaketjua'.
Korun kaikki helmet ovat mystistä kvartsia, eli pintakäsiteltyä vuorikidettä, nuo isot pyöreät kuin saippuakuplat :-) Myös säätöketjun päässä on pieni viistehiottu kvartsihelmi.

Tietenkin tänään on pilvistä, kun olisin halunnut korukuviin hiukan lisävaloa auringolta. Tosin tykkään pienestä viileydestäkin välillä. Mutta toivotaan, että kesäinen sää vallitsee viikonloppuna!



Seuraavaksi, ehkä-mahdollisesti-kenties, kaivan esiin Jens Pind -ketjun ohjeen ja teen pätkän, jos se pitkän tauon jälkeen luonnistuu.

Herkkää ja hempeää

Vaikka sanoinkin juuri tänä aamuna, että olen kyynikko, niin kyllä hempeänväriset kivet jaksaa aina uudelleen ihastuttaa. Ja vaikka välillä myös sydänkuviot tuntuu niin kuluneelta ajatukselta, niin kyllä ne vaan toimivat.



Pujottelinkin sitten rannekorun kaikista hempuloista, joita oli korupöydälläni muista projekteista esillä. Tässä on siis kunziittia, akvamariinia, ruusukvartsia, kuukiveä, vaaleanpunainen Perun opaali, vuorikidettä, savukvartsia, sydänriipus lukkona.
Tässä muistuttelen, että suloista vaaleanpunaista ruusukvartsia ja herkkää lilansävyistä kunziittia ei pidä jättää suoralle auringonvalolle alttiiksi, niiden väri silloin haalistuu. No, nythän ei sitä ongelmaa ole, mutta kesemmällä kannattaa varoa.

Kun niin on haluttanut jo pitkään tarttua juotosvälineisiin, niin aloittelin pienesti. Tein siis pikkuisen riipuksen. Juotin filigraanilangasta sydämen kiinni koristeelliseen pantalangan pätkään ja siitä tuli riipus kaulakoruun. Katkaistun pantalangan pää vaati enemmän hiomista kuin muistinkaan, mutta taidan kokeilla jotakin muutakin vastaavaa lähiaikoina. Kun olen viime aikoina viilaillut lähinnä kynsiä, niin hopean viilaaminen ja hiominen oli oikein hauskaa.

Ruusukvartsi oli niin itseoikeutettu seuralainen kirkkaalle hopeiselle "taikasauvalle". Ja vaikka tämä tosiaan on näinkin herkkis, niin kyynikonkin kaulalla lyhyt koru on oikein sievä. Melkein voisin ajatella pitäväni vaaleanpunaista korua?

Jouluenkeli

Tällä korulla ei varmasti kenenkään muun silmissä ole minkäänlaista yhtymäkohtaa jouluun, mutta jokin riipuksen ametisteissa sai minut ajattelemaan lapsuuden joulujuhlien enkeliä, sellaista joka kuiskii sanottavaansa vähän esiripun takaa tai varjosta. Enkeliä, joka ei tunge itseään eturiviin, mutta tekee silti yhtäläisen vaikutuksen kuin se kaikkein kimmeltelevin esiintyjä.

Ehkä vielä ehdin täksi jouluksi hankkia kotiin joitakin violetteja ja liloja koristeita, vaikka enemmän pidänkin perinteisistä vihreistä ja hopeisista, punaisistakin :-)
Ainakin yöpöydälleni voisin laittaa jotakin herkkää lilaa; onkohan sellaisia, en ole koristeita tänä vuonna kaupassa katsellut.

No, kaulakorun helmet siis erisävyisiä ametisteja ja makeanvedenhelmiä.

Ange de Noel

Kuvat otettu nyt sähkövalossa, ehkä saan huomenna luonnonvalo-kuvat.

*

Länsituulta 4m/s

Ajattelin, että omalta osaltani avaimet on koruissa jo niin nähty, mutta kun...
Saran ihanat upeat lamppulasihelmet kuoriutuivat kirjeestä äsken, niin pakko oli vaan ruveta heti tekemään!
Avaimia olin juuri katsellut ja makeanvedenhelmiäkin haikeasti hiplannut - hienosti liittoutuivat nämä kaikki tähän koruun!
Riipuksen lamppuhelmi ja vintaj-patinoilla värjätty avain riippuvat hopealangasta muotoillussa lenkissä. Muut helmet on aika tavanomaisesti linkitetty hopealankaan ja korun loppuosana on kerrassaan viehättävää patinoitua hopeista ketjua, jonka lenkit ovat kuviotaottuja. Myös tuo punainen väriläiskä on taitavan Saran tekemä.

Eikös olekin ihanat 'tuuliset' kuviot tuossa lamppuhelmessä!

Jyväskylässä juuri nyt 2,8 astetta lämmintä ja länsituulta 4 metriä sekunnissa ;-)