31.7.11

Sielun säkeet

Vuosia sitten, no, tarkistin, vuonna 1996, elämässäni oli aika, jolloin luin hyvin paljon, erittäin paljon, hyvin erilaisia filosofis-sävytteisiä kirjoja.
Silloin hankin esimerkiksi kirjan 'Pimeä Yö', josta olen ennenkin tainnut mainita, se on espanjalaisen katolisen mystikon, Ristin Johanneksen (Juan de la Cruz, 1500-luvulla) sielun puhdistusta käsittelevä kirja. Ei mikään viihderomaani.
Vuotta myöhemmin silloin viimein luin kirjan, muistan muutenkin erityisen tarkasti elämästäni juuri kevään 1997, luin syvästi paneutuen, löysin jotakin. En ole tavannut vielä ketään toista, joka olisi kyseiselle kirjalle syttynyt kuten minä, edes tietoinen siitä tai lukenut sitä.

Lähes joka kerta rukousnauhaa tehdessäni ajattelen tuota kirjaa, joskus otan sen esille, luen pari säettä.
"...ulos lähdin pimeässä,
kun tyyntä oli jo kaikki talossa tässä
..."
Ymmärrän, etteivät sanat voi kertoa juuri mitään sellaiselle, joka ei ole Ristin Johanneksen selityksiä lukenut. Minussa ne kuitenkin saavat aikaan kosketuksia, impulsseja.

Sielun säkeet -rukousnauhassa upeasti hohtavia helmiäis-helmiä, suloistakin suloisempaa viistehiottua ruusukvartsia, hopeaosat. Perinteinen, katolinen malli. Ehkä kaunein tekemäni rukousnauha, mitä en kyllä kuviin saanut.


***
Olen ollut kipeänä pari päivää, suorastaan 'vuoteen omana', nyt viimeinkin alkaa helpottaa; korujakin syntynee sitten ja saan kirjeenvaihdon ajan tasalle!

25.7.11

Kummallisia juttuja


Minulla on kummallinen suhde korukivi malakiittiin. Pelkkänä kivenä ja helmenä se näyttää toivottoman mummoiselta ja tunkkaiselta (anteeksi, anteeksi malakiitti!). Mutta sitten kun ujutan sen koruun, tykkään siitä hyvinkin paljon.

Tähän asti olen tainnut käyttää yksittäisiä helmiä, mutta nyt minusta malakiitti ansaitsi aivan omana itsenään tulla esille. Tosin nämä enimmät Maarian korupajalta jo ammoin tilatut helmiyksilöt ovat aivan vertaansa vailla, ihanat kuviot ja laadukas hionta, joten ne antavatkin malakiitista edustavan kuvan.

No joo, pari pikku swaro-kristallikukkasta laitoin kevennykseksi, nuoreni heti malakiittien olo parillakymmenellä vuodella :-D
Punoin hopeaketjua monta pientä pätkää ja korvasin lukon malakiittisalvan hopeisella.
Korvakorutkin tein, mutta kun ei ollut heti silmää miellyttäviä koukkuja laittaa, niin kuvataan myöhemmin.


Hellekö hidastaa

Minä laitan helteiden syyksi ihan kaiken... senkin että tämä postaus on myöhässä...

Joskus maaliskuussa Taava lähestyi mua ja pyysi mukaan Helmiplaneetan haasteiden dt-rinkiin. No, kun en osannut muuta sanoa, niin sanoin 'kyllä, lähden mukaan'.
Ringissä on neljä henkeä ja näiden korut löydätte Helmiplaneetan sivulta, jonne sitten päivittyy myös kaikkien osallistujien korut. Ohjeet ja dt-ringin kuvat täällä.

Ensimmäinen haaste olikin 'häät', koru sai olla mikä vaan. Halusin tehdä aika pelkistettyä ja selkeälinjaista, mutta silti romanttista...
Kaulakorussa on muutama kaunis rondelli viistehiottua vuorikristallia ja lisänä Balin hopeaa ja kevyttä rolo-ketjua. Koru on hyvin hillitty ja sopii monenikäiselle juhlijalle.

17.7.11

Girlie, uusi väri


Girlie-sarjani (-klik-) saa täydennyksekseen sinisävyisen setin: rannekorun ja korvakorut. Kuten aiemminkin, mukana on hopealenkeistä punottua ketjua, mystistä kvartsia palleroina, lukon vierellä pieni riipus.
Korvakoruissa samanlaiset ihanat, ylelliset, viistehiotut siniset kvartsit kuin rannekorun rusetissa.


Tämä taisi nyt olla viimeinen Girlie-versio, ehkä noista kolmiohelmistä syntyy jotain uutta seuraavalla kerralla.

***

Huomenna alkaa naistenviikko; kalenterissa on vain naisten nimipäiviä koko viikon - myös minun ;-) Taidan laittaa kauppaan jonkun kivan nimipäivätarjouksen...
Onnea siis:
ma Riikka
ti Sari, Saara, Salla
ke Marketta, Maarit, Reeta, Margareeta
to Johanna, Hanna, Jenni, Hannele
pe Leena, Matleena
la Olga, Oili
su Kirsti, Kirsi, Kristiina, Tiina
Ja Jaakko heittää sitten sen kylmän kiven...

***

14.7.11

Kesä jatkuu...

Minulla oli jälleen pikku 'kurssilainen' yövieraana koruja tekemässä. Tosin meni meillä eilen illalla aikaa hiukan hevosten hoitoonkin! Pikku tyttösten suosiossa olevaa Howrse-peliä kokeilin minäkin, mutta enhän saanut hiirellä edes naurista ruudulta napatuksi, saati kaikkia hienouksia...

Aamuisella tuulisella metsäkävelyllä löydettiin jo kypsiä mustikoita ja kesäisen makeita metsämansikoita. Pienen vieraan tähtisilmien kautta niistäkin nautti monin verroin. Eipäs tullut mukia mukaan, kai me muuten olisimme mustikkamaitoon marjat keränneet ;-D

***

This necklace is made by my little niece, who spent some time with me making jewelry. She is quite a talent!

Ensiksi Kaislin tekemä viehkeä kaulakoru, jonka hän oli jo suunnitellut ennen tuloaan.

Kaulanauhassa on Miyukin lasihelmiä, lukon vierellä sydänhelmet ("nehän on mun tavaramerkki"), fimoruusut tilattiin yhdessä edellisen kurssin yhteydessä ja kutistemuovisen enkeliriipuksen tämä täti teki jo silloin, kun kyseinen materiaali oli huudossa. Koru on niin kantajalleen sopiva!

***

Tämän päivän posti toi muutaman orvokki-helmen lisää ja sain tehdyksi tilatut korvakorut. Oma kehu haisee, mutta näistä tuli todella sievät, kuutiolliset zirkoniat napeissa antaa pienille korvakoruille ihanaa juhlavuutta.



************
Tiedoksi:

Ninni laittoi Korukoplaan uuden haasteen, aiheena Wanhan kansan uskomukset, tiedättehän, 'sateenkaaren päästä löytyy aarre' jne. ;-D
Lähtekäähän mukaan kivaan haasteeseen, koruntekoaikaa on runsas kuukausi!
Lisää haasteesta voi lukea -täältä-.

10.7.11

Viola, orvokki


Enpä voinut vastustaa, suloisia pieniä käsintehtyjä orvokeita! Orvokki-lamppulasihelmet ovat kooltaan n.13-14mm eli pikkuisia ja niin herkkiä, että paljon seuralaisia niille ei voinut ajatella.
Kaulakorussa on kukkahelmien kanssa samansävyisiä ametisteja viistehiottuina rondelleina ja hentoja hopeaosia.
Rannekorussa on kaksivärisen orvokin vierellä upeakiiltoisia makeanveden keishihelmiä, pieni Swarovskin perhonen ja hopealenkeistä käsinpunomaani Jens Pind -ketjua.


8.7.11

Metsän seinä on vihreä ovi...


Otsikko on Risto Rasan runosta...
Se tuli mieleen tämän korun riipuskivestä aivan ensimmäiseksi.
Ja eihän siinä muuta tarvittu. Kaikki metsänvihreät vaan mukaan ja hiukan auringonvaloa, keijujen keveää tanssia ja kukkiva karhunsammal.


Omia lempikiviä nuo kirjavat ja kuviolliset valtamerijaspikset, mukana muita jaspiksia, vihreää nefriittijadea ja akaatteja, yksi ihanan kiiltävä makeanvedenhelmi-kolikko.
Riipus on valmiina hankittu, sen sanottiin olevan hopeaa, mutta arvelen hopeoiduksi.



***
Hei, sääksen pojat ovat jo aika isoja! Emot kantavat kalaa ahkerasti!
Viimeisenä syntynyt oli niin paljon muita pienempi, että se menehtyi.

6.7.11

Noo, korviksia

Korvakoruja, vielä on paljon matkaa 101:een pariin, mutta hiljalleen. Ja kesällä tietenkin perhosia, swarovskeja sävyä silver night.
Rubiininpunainen barokkipisara on suosikkini, tällä kertaa nappeina hopeakuutiot.
Kristalleista olisi pitänyt ymmärtää pyyhkiä pölyt ;-)


Vimppa pari on mystillistä kvartsia, siis sitä pintakäsiteltyä vuorikristallia ;-D Aivan ihanan tumma sävy tällä kertaa näissä palleroissa!
Oli kyllä aivan pakko tehdä rannekorukin. Siinäkin on mystisten kvartsien mausteena yksi pikku swaro-perhonen ja iso käsittelemätön vuorikristalli. Valkoisen akaattihelmen sisus on hopeaa kuten välihelmet, helmihatut, käsin punottu ketjunpätkä ja lukkokin.



*****
Jos nyt joku helmikamu halajaa mystistä kvartsia, niin luovun muutamasta helmestä, koska jouduin ostamaan koko nauhallisen.
Tämä tarjous ei enää voimassa.

5.7.11

Eläköön romantiikka




Onko romanttisempaa kuin pyyntö korusta, jossa se sydämen ykkönen olisi symbolisesti aina mukana? Minun mielestä ei ole ja siksipä sydämeni rallatti iloisesti tämän korun riipusta valitessa!

Jostakin syystä varastossani on aika monta riipusta juuri lokakuun kuukauden kivistä, opaalista, jota nyt etsiskeltiin. Melkein ihme oli, että löysin niitä monta miehellekin sopivaa vaihtoehtoa, mutta lopulta kaivoin nerikeistä tämän. Ehdoton kiviharvinaisuus, jossa basalttikivessä on turmaliinikiekuroita - tumma ja salaperäinen, taianomaisia kuvioita täynnä. Ja turmaliini on toinen lokakuulle nimetty kivi.

Siispä korussa tyttöystävää edustava turmaliini nyt aivan salaa tietämättömiltä katsojilta on aina siliteltävänä, ihana ajatus.

Muu koru on mustavoittoinen, onyksia, muutamassa valkeita raitoja ja hopeaakin hillitysti mukana. Jos kerron että isoimmat helmet ovat noin puolitoista kertaa kaksi senttiä, niin saatte ehkä oikean mielikuvan korun muhkeudesta.

4.7.11

Kirkasta, värillistä, kristallia


Vuorikristalli on varmaankin monen, monen koruntekijän suosikki. Sitä saa hyvin vaihtelevan mallisena, erilaisilla hionnoilla, täysin sileistä erittäin moninaisiin viistehiontoihin, jopa erisävyisinä, esim. mystinen kvartsi on useimmiten pintakäsiteltyä vuorikidettä.
Saman kirkkaan kvartsin muunnoksia erilaisilla epäpuhtauksilla ovat ametistit, sitriinit, savukvartsit. Tuo epäpuhdas kvartsin lisä esimerkiksi savukvartsissa on alumiini, mistä aiheutuu siis ruskea väri.No se oli päivän tietoisku!
Sitten koruihin, joissa on tietenkin tätä kirkasta kvartsia. Jos edellisen postauksen korut olivat muhkeammista pitävälle, niin tänään on näytillä pientä ja sievää.


Kaulakorun keskellä on kerrassaan hellyttävä, erikoisen mallinen, erikoisen kuviollinen solar-kvartsi, se saa nimensä tuosta kehä-kuviosta. Kiven toisella puolella kuvio on pisaran mallinen, siksi valitsin nauhaan sileiden pyöreiden kolikkojen rinnalle pisaran mallisia viistehiottuja kaunokaisia.
Solar-kvartsille väripariksi löytyi samansävyinen fluoriitti ja sitten leikin värillä vielä tuolla vaijerinsuojus-vieterilläkin (eipä sattunut näihin kuviin se).



Niin pitkään kummitteli unissani alapuolella olevan ruusukvartsikorun riipus-systeemi, että se oli tauon jälkeen ensimmäinen juttu, jota piti kokeilla.
Korussa on aivan hennon vaaleanpunaisia ruusukvartseja (kirkkaan kvartsin muunnos siis tämäkin), mutta kuvat, no, ne ovat tänään tällaisia. Sydämet ketjuineen asettuvat kaulalla sivulle ja ketju liukuu sydämineen ylös alas. Tätä pidän omana uni-ideana, lieneekö ;-D


Ruusukvartsikorvikset ovat reilun pituiset, niiden seurana napit kuutiollista zirkoniaa, ja, niissä nuo rondelliketjut myös liukuvat vapaasti.
Vuorikristallikorvikset ovat aivan pikkuruiset, vuorikristalleilla Swarovskin kristallihatut.

3.7.11

Ihana viileä aamu!

Tänään, juuri nyt nimittäin. Paistakoon päivemmällä minkä kerkiää, mutta aamusta on mukavampi heräillä tällaiseen välitila-ilmaan, ei liian kuuma, ei lainkaan kylmä.

Kyllä minä melkein viikon olin tekemättä koruja! Sitten tuli pari pyyntöä ja tarve tuunata yksi oma koru, niin otinpa tarvikkeet esille.


Ihanat, upeat, pulleat ja sileät, kertakaikkisen kauniit turritellat ja turkoosit pääsivät koruiksi pienempien viistehiottujen savukvartsien ja kuukivien, tietysti hopean kera!


Tein vähän uudenlaisia linkkejä ...

Kaulakorujen riipuksina yhtä ihanat yksilöt, turkoosia ja turritellaa, tietenkin! Onneksi tuli tuunattua se oma koru, näistä en muuten raaskisi luopua!